Tavan elämää

Elämä ei mene aina niinkuin on sitä itse suunnitellut ja minun kohdallani se tarkoittaa sitä että kyntäminen jatkuu. Toimenkuvani maailmalla on muuttunut ja hullua viedään kuin sammakkoa äkeen piikissä, joten se viikonlopuksi suunnittelemani muutto tehdäänkin nyt. Muuttohan ei näy muulla tavoin kuin siten että uusia päivityksiä tekstien suhteen tulee vain Saint Pepponen puolelle. Ei riitä aika eikä taju pyörittämään kahta blogia tässä niin sanotussa hienovaraisessa siirtymäkaudessa. Julkaistut tekstit jäävät tänne luettavaksi – ainakin joksikin aikaa – ja jätän tämän tekstin yhteyteen linkin josta pääsee siirtymään Saint Pepponen puolelle. Tokihan sinne pääsee blogilistan, bloggerin ja perinteisen suoraan sivustolle menemisen kauttakin, linkki on vain tänne eksyneitä sieluja varten. Kiitän kaikkia lukijoitani tässä blogissa ja muistutan vielä että ihan sama meno jatkuu Saint Pepponen puolellakin, kenties vielä sairaampana sillä minulla on alkanut viiraamaan todella pahasti. En tiedä vaikuttaako asiaan 42:den erilaisen mielialalääkkeen yhtäaikainen käyttö, en usko että noinkin pieni ryynimäärä riittää heiluttamaan sitä vähäistä harmaata massaa joka kalloni sisällä heilahtelee puolelta toiselle. Joka tapauksessa ovet ovat avoinna Saint Peppone’ssa teille kaikille jotka olette jaksaneet seurata tätäkin sekoilua ja tietysti myös uudet sielut ovat tervetulleita. Käyn täällä vielä silloin tällöin tarkistamassa onko esiin noussut kysymyksiä, mutta kuten kerroin niin uusia tekstejä on tästedes luettavissa vain Saint Pepponen puolella. Olenhan muistanut mainita riittävän usein mistä uudet tekstit löytyy, nämä lääkkeet tuon tarjouskahvin kanssa heittävät tuon pään hieman huonolle hapelle.

Tässä linkki, tervetuloa!

Saint Peppone

aka

saintpeppone.blogspot.fi

Avainsanat: blogi, mielialalääkkeet, muutto, Saint Peppone

Johtuen eilisestä päänsärystäni, jota jatkui koko helvetin päivän ja viime yön, joudun linkittämään teidät tuonne Saint Pepponen puolelle minne siirrytään kokonaisuudessaan mitä todennäköisimmin tulevana viikonloppuna. Olotilasta johtuen, päänsärky ja horrosmaiset unet – en saanut kuin yhden tekstin aikaiseksi ja sen on luettavissa Saint Pepponen puolella. Muistutan vielä että Tavan elämää, eli meikäläisen päivittäiset sattumukset (lue: onnettomuudet) jatkuvat ihan tähän samaan tapaan uudessa osoitteessa, syistä joista kerroin eilen ja jotka ovat myös luettavissa Saint Pepponen eilisessä päivityksessä. Eli, mikäli haluatte vielä seurata sairasta ja mielipuolista elämääni, niin pyydän teitä siirtymään uuden blogin puolelle, sinne pääsee vaikkapa tästä.

Hommaan ei siis tule mitään muutosta vaan joka päivä uusi päivitys vanhaan tapaan. Saint Peppone löytyy myös blogilistalta josta uudet päivitykset ovat helposti saatavissa, toki käytössä on myös blogger jonka avulla seuraaminen onnistuu. Tai mitä vittua minä taas selitän, onnistuu se seuraaminen kun kävelette vain Saint Pepponen luostarin ovista sisään eli osoitteenhan saa vaikkapa tuosta linkistä siirtymällä. Näin, jatkan särkylääkkeiden syömistä ja oksentelua sillä kovat tropit, kahvi ja nortti ovat sellainen yhdistelmä joka saa perseen lisäksi myös kurkkutorven laulamaan. Jos haluatte lukea kuinka haukea pyydystetään Ransulla ja kuinka kinkkuverkko auttaa päänsärkyyn, niin siirtykääpä edellä mainittuun osoitteeseen ja pääsette lukemaan. Kinkkuverkkoa kannattaa kokeilla, se on nyt todistettu että se vie päänsäryn pois – ainakin sen alkuperäisen.. Hyvää päivänjatkoa!

Avainsanat: hauki, kinkkuverkko, linkittää, muutto, Ransu, Saint Peppone, särkylääkkeet, tulevaisuudessa

Huomenta kaikille ja nyt sitten silmä tarkkana; Tavan Elämää tekee muuttoa bloggerin puolelle, sain eilen siivottua minulla jo pitkään omistuksessa olleen luostarin ja se on nyt avattu. Se on nimeltään Saint Peppone ja osoite sinne on saintpeppone.blogspot.fi ja tästä sinne pääsee kätevästi. Sallin kommentoinnit suoraan joten ei tarvitse miettiä ja tihrustaa niitä vitun typeriä kirjain – numeroyhdistelmiä vaan voitte rienata heti ja paljon. Syy miksi teen muuttoa sinne, on se että minulla oli viime yönä kuumetta tuollaiset 39 astetta, karvan vajaa enkä ole nukkkunut silmällistäkään. Tässä tapauksessa karvan vahvuus on kaksi kymmenystä. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut sitä, bloggerin alusta tarjoaa hieman enemmän mahdollisuuksia kuin tämä ja tehän tiedätte kuinka hullu tykkää väreistä ja kaikista säätönappuloista. Viime yönäkin olin miltei parempi kuin kapteeni Kirk Enterprisellaan, painelin hullun lailla kaikkien mahdollisten rukkausosioiden säätöhantaakeja ja valot villkuivat siihen malliin etten vieläkään oikein näe mitään. Seuraavat lauseet lukiessanne teidän pitää kuvitella minut puhumassa vittuimaisella kovasinkauppiaan äänellä, joka on tullut juuri kotiovellenne ja tunkenut sandaalinsa oven rakoon;

Saint Peppone on kuin tehty teidän luettavaksenne, liittymällä sivuston lukijaksi, saatte suoran vittuiluoikeuden ja kommenttilaatikon alapuolella teitä odottaa ikioma kivikori, josta voi laittaa stemua lentämään kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta kohti. Sain Pepponen luostarissa voitten purkaa sydäntänne, ohjata rahavarantojanne minulle sekä tehdä hävyttömiä ehdotuksia. Saint Pepponen kautta pääsette käsiksi mm.uutisiin (kokeilin sitä yöllä, tulee päivän parin sisällä käyttöön) omalta jakkaraltanne eikä teidän tarvitse lähteä luostarista mihinkään, itseasiassa minua ei haittaisi vaikka olisitte koko kirjautuneena sinne sillä ei teillä kuitenkaan parempaakaan tekemistä ole jos rehellisiä ollaan. Kertomalla toiveistanne Saint Pepponen käytävillä, ehkäpä joku kaunis kerta kun astutte sisään omaan kammioonne huomaatte että teidän rukouksiinne on vastattu ja näette minun iljettävän kroppani hikoilemassa teidän vuoteellanne. Eli toiveita toteutetaan jos mahdollista ja mahdottomia toiveita toteutetaan varmasti. Hengellisellä puolella kun ihmeteot ovat arkipäivää. Toivonkin että viette tätä ilosanomaa halki maiden ja mantujen, kulutatte kännykkänne akun loppuun ihan vain kertoaksenne kaikelle kansalle tästä iloisesta uutisesta. Enää ei tarvitse pelätä 21.12.2012 päivämäärää eikä ripulia, sillä Saint Pepponen jykevien muurien suojassa ei mitään pahaa pääse tapahtumaan. Mitä nyt vouti joskus virkavallan kanssa suorittaa äkkirynnäköitä mutta senkin voi ottaa liikuntamielessä. Saint Pepponea ei turhaan sanota uuden ajan luostariksi, siellä liha liikkuu muuallakin kuin keittiössä, eikä se munkkien ja nunnien horjahteleva kävely johdu tosiaankaan väsymyksestä. Tule siis ihmeessä heti kun kuulet tästä, keskeytä välittömästi se ensiavun antaminen, kyllä siihen joku sattuu paikalle kun vähän aikaa se uhri malttaa odottaa. Pikkaisen kun nostat sivuun ettei muut kompastu ja kiiruhdat Luostariin, tuonne onnellisten ja tasapainottomien ihmisten joukkoon. Jos näet minun makaavan jollakin luostarin lukemattomista käytävistä, niin potkaise vaan reilusti päähän niin nousehan minä siitä kahvin keittoon.

Tässä tämä tiedote nyt oli enkä silti hylkää teitä, oi te uskolliset lukijani. Tänään on vaan vielä paljon tehtävää, on se fysioterapeutti ja päälääkäri, täytyy käydä ostamassa tunkkeja lisää siihen tuskalliseen nostoprojektiin joten lähden tästä nyt luostarille rustaamaan vielä säätöjä ennenkuin on jatkettava tien päälle. Olkaapa kiltisti ja kirjoittakaa nyt aivan helvetin leveällä spriitussilla tuo osoite muistiin että voitte näytellä sitä joka paikassa. Jos eksytte tänne silloin kun ”säädän” juttuja niin ei pidä ihmettelemän jos vilkkuu ja välkkyy, se olen minä vaan. Hyvää päivänjatkoa ja muistakaa…

Avainsanat: autuas, kivittää, luostari, muutto, rienata, Saint Peppone, saintpeppone.blogspot.fi, silmä, spriitussi, vittuiluoikeus

Sain koko päivän kuunnella niiden myyrien laulua, eivät ne karvapötikät osanneet muuta kuin sen iänikuisen Kodin kynttilät. Sitä ne veivasivat tunnista toiseen, vaihtaen välillä musiikillista tyylisuuntaa aina bluesista itkuvirsiin. Annoin niiden laulaa, sillä olihan niistä seuraa vaikka perkeleellinen meteli lähtee pelkästään paikalla olleista 112 myyrästä ja kun mukaan lasketaan kaikki 11000 tupajumia niin soundi oli todella saatanallinen. Toki ne henkeäkin välillä vetivät ja siinä tauon lomassa valittelivat laulukirjojen puutetta. Ennenvanhaan ihmiset heittelivät väli – ja alapohjiin jos jonkilaista lehteä – kaikki paskalukemista – mutta eivät yhtään kunnon laulukirjaa. En jaksanut innostua, olin aivan ryytynyt kun aamulla ajoin työmaan ohi seitsemäntoista kertaa, ei sillä ettenkö olisi muistanut missä se oli, vaan aina sattui jotain mikä kiinnitti huomioni.

Vaikuttavin näky oli sinisten joutsen ylilento, se oli ylväs näky sillä niitä oli kolmekymmentä kappaletta ja kahdeksan polttomoottorikäyttöisiä. Paksu savuvana tunki joutsenten perseistä kuulaaseen syysaamuun niiden kaasuttaessa kohti lämpimämpiä maisemia. Ei käy tasan onnen lahjat, minua odotti kostea ja kylmä savi ja ajatellessani sitä alkoi horkan ravistelema kroppani vapista entistä enemmän. Päätin koittaa siedätyshoitoa ja kävin saviseen maahan makaamaan, josko sitä ei sitten päivemmällä niin noteeraisi tuota kiiltävää ja aivan helvetin kovaa tatinaa. Kauan ehtinyt maata, olin juuri ummistanut silmäni kun tunsin pieniä, kosteita tökkäisyjä poskellani. Ensin ajattelin että vettä tippuu katosta mutta kilin vitut, kastematohan se siinä tökki poskeani. Kysyin siltä että haluatkos lähteä ongelle vai herkeätkös tökkimästä siitä. Surullinen kastemato kertoi erään sukulaisensa kuolleen ja koska savi oli tällä tontilla itsestään perkeleestä niin voisinko auttaa kaivamalla vainajalle haudan. Minun kävi sääliksi matoa ja lupasin kaivaa, varsinkin kun kuulin että pinta – alaltaan tulitikkuaskin kokoinen olisi hyvä. Pari rouhaisua sorkkaraudan päällä ja hauta oli valmis, siitin vielä reunat ja tein parista tikunpätkästä oikein ristinkin vainajan muistoa kunnioittamaan. Matoa ei näkynyt missään ja vilkuilin ympärilleni kunnes näin sen vetävän salapullosta hirrenpätkän takana. Ymmärsin tuskan ja tyydyin vain sanomaan että hauta oli nyt valmis, voitte aloittaa siunaustilaisuuden. ”Ja vitut ole valmis”, mato örvelsi päästäen pitkän röyhtäisyn, ”mennään vaikka katsomaan”. Olen sen verran tottunut omakohtaisesti tuohon velttouteen että nappasin matoa niskasta kiinni ja vein sen haudan reunalle, kehtoin katsomaan nyt oikein kunnolla valmista hautaa jossa oli reunatkin tasoitettu. Mato kommentoi hautaani suorastaan halveksivaan sävyyn, valistaen ettei syvyys riitä ja eivät nuo reunatkaan olleet tuollaisen keuhkoamisen väärtit. Pidin isommat mölyt mahassani ja kysyin matoselta että mikähän se mahtoi sitten olla oikea syvyys matojen hautaamiseen? Palttiarallaa sama kuin teikäläisten eli noin 180 cm. Hyppää humppaa, saatana, en varmasti ala kaivaa jollekin helvetin madolle 180 senttiä syvää monttua tähän savijankkoon. Kannattaisi varmaan vähentää juomista senkin perkeleen loiro, sinähän puhut ihan mottipäisiä. Mato vastasi sangen törkeästi sanomalla että kukahan se tässä mottipäisiä puhuu vai luuletko tosissasi juttelevasi madolle?

Heräsin ulkoa ja minun oli aivan helvetin kylmä. Raotin silmiäni ja näin työmaan viereiselle pellolle ajetun paljon busseja. Todella paljon busseja, pikainen laskutoimitus tuotti tuloksen 334 kappaletta ja jokainen oli vielä eri värinen. Mitähän helvettiä tämä nyt sitten oikein tarkoitti, jokin näyttelyt kenties? Samassa lähimmän bussin takaa tuli tukevassa kunnossa oleva bussikuski ja hän suunnisti suoraan luokseni, nauraa röhöttäen kumealla äänellään. Kuules poika, juttu on nyt sellainen että nuo bussit ovat ajettu tuohon pellolle sekaisin ja sinun tehtävänäsi on pakitella ja ajaa ne suoriin, kymmen bussin riveihin numerojärjestyksessä. Pellon reunoja ei saa ylittää tai tungen seutulippuautomaatin pakosarjaasi. Kun yritin vastustella, tuo mahakas dösäkuski hakkasi ensin vanhan mallisella rahastajanlaukulla päin näköä ja pakotti sen jälkeen syömään kokonaisen nivaskan aikatauluja. Kello oli jo reilusti yli kaksi iltapäivällä kun pakittelin viimeistä bussia paikoilleen. Tällä välin oli rakennuttajakin saapunut tontille ja huuteli sieltä pihastaan että mitä sinä siellä pellolla sitä munaasi veivaat, onko kaikki hyvin? Se ei siis ollutkaan vaihdekeppi, siis tälläinen nykyaikainen joystick – mallinen.

Onneksi isäntä lähti menemään ja pääsin sisälle, pois ihmisten silmistä. Lämmittelin siinä halogeenia vasten, ne ovat hyviä nuo viisisataa wattiset kun ne tuottavat lämpöä melko paljon. Viisas jätkä kun olen, tuumasin että vaatteet eristävät liikaa lämpöä joten riisuin itseni ilkosen alasti. Huono juttu, halogeeni ei lämmittänyt kuin yhdestä kohtaa joten oli aivan pakko ryhtyä hyppimään hillittömästi halogeenin edessä. Hypin niin saatanasti, hiki lensi ja läski lotisi koikkelehtiessani lämpimikseni. Olin varmaan jonkun kymmenen minuuttia pomppinut kun takanani olevaan ikkunaan koputettiin. Pysähdyi huohottaen ja vilkaisin taakseni. No voi saatana, isäntä oli tullut takaisin ja huusi suu vaahdossa että se oli sitten nyt parempi lähteä tältä tontilta, hänellä ei ollut vakuutusta hullulle, joka hyppi munasillaan valonheittimen edessä. Niinpä minä sitten suunnistin kotiin ja tässä sitä nyt ollaan jotenkin hengissä, ei auta kuin mennä punkan pohjalle koska ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Huomenna sitten taas uusin kujein, varmaan tuossa seitsemän - yhdeksän aikaan olen saanut jotain aikaiseksi kun ei tarvitse sinne savimonttuun lähteä. Muistakaa pysyä terveinä.

Avainsanat: dösä, halogeeni 500w, hauta, Kodin kynttilät, myyrä, pakittaa, pellolla, polttomoottorikäyttöinen, sininen joutsen, siunaustilaisuus, veivat

Luulin sen ensin johtuvan ruusukaaleista koska en huomannut katsoa paketin alkuperää, ajattelin että josko ne ovat sieltä samasta maasta joka tuottaa sitä Laxoberoniin verrattavaa jogurttia. Nyt on sellainen tilanne päällä missä ei oikein ajatus kulje. Tulin eilen kotiin maailmalta, sieltä tutusta savimontusta missä yritän nostaa talovanhusta ylös ja pelastaa sen elämän. Ajellessani kotiinpäin kehoani ravistelivat ankarat aivastuskohtaukset ja nenä vuoti kuin viimeistä päivää, sori alkuperäiskansat mutta serlaa kului. Ruusukaaleja olin siis syönyt jo edellisenä päivänä, anteeksi tämä pomppiva kirjoitus mutta kuten sanoin, ajatus ei kulje lainkaan. No, kotiin päästyäni söin kevyesti ja nostelin hetken aikaa painoja sekä venyttelin, kaikki tämä sen takia ettei yleiskuntoni pääse rapistumaan aivan perseelleen vaikka teenkin päivittäin ruumillista työtä. Varsinkin tuo viimeksi mainittu venyttely, se oli pakko ottaa myös jokailtaiseen kuntoiluhetkeen sillä kohta olen niin kankea etten saa enää kengännauhoja kiinni. Siinä kuntoillessani huomasin hikoilevani ihan helvetisti ja oli muutenkin heikko olo, joten treeni jäi perin tyngäksi ja painelin suihkuun. Hieman safkaa naamaan ja sohvalle katselemaan tv:tä, niin kas kummaa – heti oli taju pois. Heräsin puoli kahdentoista aikaan yöllä luullen olevani helvetin siperia – osastolla, olin todella jäässä eikä muutenkaan olo ollut mistään kotoisin. Hortoilin kylppäriin hampaiden pesuun, sieltä keittiöön ja vedin kourallisen troppeja luonnollisesti nortin kera, täytyyhän keuhkojenkin saada oma tervauksensa.

Ei muuta kuin makkarin puolelle nukkumaan ja taas simahdin välittömästi, tosin nähden sellaisia unia jotka ovat painokelvottomia jopa tässä blogissa vaikka täällä tuo teksti on sentään melko sivistymätöntä mutta silti… hittolainen, suuni kuivaa ja lärväke osoittaa elonmerkkejä kun vain ajattelenkin niitä. Eikä siellä kotikoneen ääresskään kannata olla niin puhtoisin mielin sillä en tiennyt että eräs teistä pystyy taipumaan sellaisiin asentoihin. Joka tapauksessa heräsin kolmelta! täysin virkeänä mutta umpijäässä, joten mittasin kuumeen jota oli 38,7 astetta. Lukema ei ole hurja mutta kun ottaa huomioon että meikäläiselle nousee kuume kerran viidessä vuodessa niin jo nuo lukemat saavat aivan mitään tekemättömäksi. Lisäjännitystä tuo aina se seikka että tällä alalla ja varsinkin noissa vanhoissa kohteissa ei myyräkuume ole mikään harvinainen tuttavuus. Kaksi kollegaa on sairastanut sen viimeisen kahden vuoden sisään, toissakesänä kaveri joutui makaamaan sairaalassa (ja oli todella huonossa hapessa) kolme kuukautta joten ei siis mikään kiva juttu. Lattioiden alta kun löytyy hiirenpesiä, usein montakin ja siellä on saven lisäksi paljon villaa, riepuja joita käytettiin ennen tilkkeenä ja sammalia, puruja ja muuta paskaa. Siihen kun lisää huomattavan kosteuden niin jo meininkimadot pääsevät jylläämään. Hautajaisiin on sitten vapaa pääsy ja arkkuun saa heitellä viinaa sekä tupakkaa, kestää nimittäin jonkin aikaa ennenkuin pääsen Siwaan niin kuin se toissaöinen demoni josta kerroin.

Eipä mitään, onnekseni en syö nappeja kuin äärimmäiseen tarpeeseen joten niitä on kertynyt tuonne kaappiin sen verran että pystyn niiden avulla tekemään töitä vaikka kuumetta olisi 139,7 astetta. Ei tietysti hyvä noin taudin kuvaa ajatellen mutta pakko mikä pakko, työhön liittyvät olosuhteet (ja mahalaukku, laskut, Ransu, etc.) vaativat lähtemään tässä kohtapuoliin. Tänä aamuna olen kiskaissut sellaisen määrän lääkkeitä että sillä satsilla saisi ainakin kolmen päiväkodin kersat hiljaiseksi yhden päivän ajaksi. Onkin muuten hyvä ajatus, jos joudun sängynpohjalle niin alan perhepäivähoitajaksi, helppoa rahan tuloa kun maataan kaikki – mukulat ja minä. Mitäs muuta….niin, se helvetin uni kummittelee vieläkin mielessäni ja ihmettelenkin tuon pään toimintaa; se yhdistelee eri tapahtumia ihan pimeellä tavalla vielä hämärämmissä paikoissa. Yleensä nämä paikat ovat kombinaatio jostain kahdesta tutusta paikasta, esim. sauna ja teurastamohan kuuluvat saumattomasti yhteen vai mitä? Kaiken lisäksi kun on kuumeessa, niin alkaa kummittelemaan jostain syystä; tämäkin tekstinkäsittely ohjelma ( kiitos Polgan) on ladattu samasta paikasta mistä latasin sen myös toiselle koneelle. Jostain vitun syystä tämä on hukannut muutamia fonttityyppejä, syytä en tiedä ja siitä syystä tämänkin joutuu naputtelemaan eri fontilla mitä muutamat aiemmat, omituista. Nyt ei nimittäin ole kyse kädettömyydestä – ainakin toivoisin niin – sillä niitä ei ole luettelossa. No, se nyt ei maailmoja kaada joten se siitä. Kuten varmaan huomasitte, tuossa tuli muutaman viime rivin aikana viljeltyä tuota syystä- ja syytä- sanaa oikein urakalla, olisiko siis syytä epäillä järkeään. Koska tämä teksti näyttää menevän diibadaabaa – puolelle, on parempi että lopettelen tähän mutta! palaan astialle illalla, sillä huomenna on ns. vapaapäivä eli minulla on fysioterapeutti ja eräs toinenkin lääkäri. Ei, en käy psykiatrilla vaikka pitäisi ja vehjettäni eivät riivaa mitkään maapäälliset eivätkä tuonpuoleiset ökkömönkiäiset joten sukupuotautiklinikankin voitte unohtaa. Liittyy mitokondrioihin eli päälääkärihän se, tuo ystävällinen herrasmies joka vetää minuun enemmän johtoja kuin mitä monessa omakotitalossa on ja katselee sitten näytöltä sitä elotonta harmaata massaa kalloni sisällä. Toisinaan hän intoutuu ja laittaa tepselin seinään ja silloin kyllä alkaa tapahtua; karjahtelen samalla kun heittelen voltteja hänen huoneensa lattialla, syön yleensä kaiken mitä hänen pöydällään sattuu olemaan (kotonani on tällä hetkellä loistava määrä erilaisia konttoritarvikkeita) ja lopuksi juon käsien desifiontinesteen koska se on niiiiiiiin hyvää! Ei hitto, nyt rupesi tekemään tuota denaturoitua litkua niin paljon mieli että pääsisiköhän hänen pakeilleen jo tänään? No, jos huomenna sitten niin menee loppuviikko siivillä sillä on se niin tujua ainetta. Illalla ajattelin palata (kiskon troppia koko päivän) ja katsoa mitä juttua saan aikaiseksi kunnon kuumeessa ja lääkehöyryissä. Se on sitten mukava keskiviikkoaamuna avata kone ja katsoa että ei jumalauta, pitikö tuokin mennä möläyttämään.. mutta elämä on ja minun mainehan siitä kärsii eli laitospaikka alkaa varmistumaan pikku hiljaa. Olen muuten elävä esimerkki siitä, kuinka hullut saavat vapaasti juoksennella yhteiskunnassamme, varsinkin kun ovat vaarattomia niin kuin minä. En tiedä, tuntuu että kuume nousee joten taidankin suunnnistaa Helsinkiin, siellä on ymmärtäväistä porukkaa. Teille rakkaat lapseni sanon sen, että muistakaa pukea kunnolla päällenne (paitsi naiset, te voisitte kyllä kulkea sellaisissa mieltä stimuloivissa vaatteissa koska tämä maailma on niin harmaa ja tylsä) ettette palellu. Ei vaan, olkaa oikeesti tarkkoina sillä ei ole mitään herkkua olla kipeä. Päivänjatkoa ja menestyksekästä sellaista!

Se tuli heti nukahdettuani ja ravisteli minut ylös, ei kovakouraisesti vaan päättäväisesti, häntäänsä heilutellen. Ensin en oikein tajunnut mitä tapahtuu ja luulin että tämä on taas niitä normaaleja hallusinaatioita mutta ei, tämä oli täyttä totta. Vaikka hänen äänensä oli kehräävä, oli se täynnä sitä pahuutta mitä olin tottunut kuulemaan omilta demoneiltani, niiltä jotka riivaavat minua aika ajoin. Hän koukisti sormeaan, enkä voinut vastustaa kun hän johdatti minut olohuoneeseen ja osoitti sormellaan nojatuolia, käskien minua istuutumaan.

Vapisevin käsin sytytin savukkeen, tuijotin tätä saatanallista ilmentymää kykenemättä kääntämään katsettani pois hänestä. Tämä ei siis ollut oman pääni tuotoksia vaan aito helvetin syövereistä tullut demoni, vieläpä seksikäs sellainen (kuva ei anna oikeutta, tungin kynän sieraimeeni ja sutaisin sen siinä hätäpäissäni). Demoni istui viereiselle tuolille ja varsin riettaasti siveli rintojaan ja vilautteli etten sanoisi vallan helvetin pitkää kieltä. Uhkaavasta tilanteesta huolimatta tuli mieleeni että jos tuo päättäisi nuolaista palleja niin siinä tulisi perse pyyhittyä samalla, kyllä tuo kaksihaarainen kieli sen verran pitkä oli.

Istuimme tovin aikaa hiljaa, tumppasin savukkeen ja kysyin demonilta mitä hän tahtoi minusta? Oliko aikani tullut ja hänet oli lähetetty hakemaan minua helvetin syövereihin? Koska tuo naisdemoni oli hiljaa, vitutuskäyräni alkoi olla tapissa moisen käytöksen takia. Nimittäin viimeksi kun minä olen mennyt keskellä yötä häntääni (jep, sitä pientä lärväkettä) heiluttamaan tuntemattomaan makkariin niin turpaan on tullut että roikunut. Tästä syystä en aikonut myöskään sulattaa tältä otukselta mitä tahansa käytöstä, olkoonkin että hän oli helvetistä ja vieläpä seksikäs demoni mutta rajansa kaikella. Ämmä oli hiljaa, päästäen suustaan vain hiljaista, kehräävää ääntä, jonka maailmaa kiertäneenä ja muinaishistoriaa tuntevana tunnistin aramean kieliseksi vittuiluksi. Silloin paloi päreet lopullisesti ja totesin ämmälle että jos ei sitä tekstiä sieltä savuavasta suuvärkistä kohta ala pukkaamaan, niin sitten ruvetaan lukemaan raamattua ja laulamaan virsiä. Tämän kuultuaan demoni sähähti ja oli siinä samassa katonrajassa, katsellen että ottaisinko tosiaan biblian esiin. Huomatessaan etten liikkunut tuoliltani mihinkään, demoni lehahti alas ja jäi taas istumaan vastapäätä. Jessus että minua korpesi; jo on helvetissäkin asiat surkealla mallilla kun täytyy lähettää noin sulkeutuneita demoneita tänne ylös, olisivat nyt lähettäneet jonkun puheliaamman kaverin niin oltais voitu karjahdella yhdessä.

Viimein tämä paholaisen huora avasi suunsa, esitti kysymyksen joka sai minut jälleen kerran epäilemään järkeäni, sillä narttu kysyi liekehtivät silmät kirkkaina; ”Onko Siwa yöllä auki?” Mitä vittua, pitikö sitä nyt manalasta asti tulla kysymään että onko Siwa auki öiseen aikaan, käsittääkseni demonit eivät tarvitse maanpäällisen elintarvikevalikoiman anteja. Sanoi että ei todellakaan ole, viimeisimmät taitavat mennä klo 23.00 aikoihin kiinni että se siitä, painu helvettiin ja päästä mut nukkumaan. Kuten arvata saattaa, akka veti herneen nenään ja paiskasi minut päin takan luukkuja vauhdilla joka riitti sinkoamaan takanluukut sisälle takkaan ja jäin perseestäni kiinni pesän aukkoon. Siinä sitä oltiin, en päässyt irti vaikka kuinka yritin repiä ja vetkuttaa hanuriani irti, päinvastoin pesään heittämäni voudin kirjeen kulma riipoi ryppynarun seutua ilkeästi. Huusin ja meuhkasin takanlävessä eikä demoni suostunut irroittamaan meikäläistä, ei auttanut anelut eikä uhkaukset. Demoni istuutui nojatuoliin jossa olin hetkeä aiemmin ollut ja jatkoi kysymyksellä: ”No onko sitten Lidl:i auki?” No vittu lepata sinne ja katso, mitä sitä minulta tenttaat, vastasin ja tajusin samassa että se oli virhe sillä demoni sytytti ajatuksenvoimalla sen voudin kirjeen ja pian pirtin täytti palaneen kankun käry. Huusin muijalle että koita nyt hillitä narttu ittes ja sammuta nämä liekit vähän äkkiä. Onnekseni kirje oli tavanomaisen ohut uhkauskirje eikä palanut kovin kauaa, kuitenkin sen verran että kipeää teki. Huolimatta että arseni oli palanut rakoille, koitin jatkaa keskustelua päästäkseni pois takasta sillä selkä alkoi puutumaan eivätkä suuluukun reunuksetkaan kovin miellyttäviltä tuntuneet. Niinpä kysyin että miksi kyselet niiden kauppojen aukioloaikoja, eikö teillä ole valta ja voima kulkea missä vain ja ottaa mitä haluatte? Demoni vastasi että periaatteessa oli ennen kyllä mutta ei enää, Brysselissä oli kuollut niin paljon EU:n virkamiehiä ja päättäjiä että helvettikin kuului nyt tuohon naurettavaan liittoon. Älä jumalauta, totesin ja yht’äkkiä minun kävi sääliksi tuota helvetin narttua. Ilmeisesti tämä vaistosi sympatiani ja päästi minut irti takasta, pääsin hanuri savuten istumaan keinutuoliin palovammojen muistuttaessa kipeällä tavalla olemassaolostaan.

Istuimme hetken hiljaa, viimein kysäisin että millä tapaa EU:hun siirtyminen oli vaikuttanut helvetin rutiineihin, kaikkeen siihen sielujen kiduttamiseen ja muuhun perin ikävään touhuun? Vituiksi oli kuulemma mennyt, uuden kaasudirektiivin myötä liekkejä täytyi pitää todella pienellä ja tästä syystä helvettikin oli jäähtynyt muutamalla tuhannella asteella. Kidutusmenetelmät olivat nyt eri direktiivien alaisia ja jokainen uusi keino piti hyväksyttää ylemällä taholla, mikä taas kesti niin saatanan kauan että alakertaan saapunut sielu ehti katumaan ja pääsi luikahtamaan taivaaseen. Pakolaispolitiikka oli tullut mukaan kuvioihin, kiintiöpakolaiset täyttivät koko helvetin sillä heille tarjottiin vain parasta vakituisen asumisen markkinoimiseksi. Siellä oli maan päällä tappouhkauksia saaneita vouteja, katolisia pappeja jotka eivät tajunneet mitä yläkerran mies tarkoitti sanoessaan että tulkaa lapset tyköni sekä laumoittain niitä mulkkuja jotka maanpäällinen oikeus päästi kuin koiran veräjästä. Huomattava osa näistä rikoksentekijöistä sulautui niin hyvin siihen pimeyteen ettei heitä tahtonut erottaa millään vitulla peräseinästä. Ei hyvä homma. Ilmoitin tajuavani tilanteen mutta miten tämä liittyi Siwaan ja Lidl:iin? Demoni selitti; katsos kun nämä kaksi isompaa ketjua ovat tavallaan heidän omistuksessaan helvetillisten hintojen ja muka tarjousten takia, niin demonit eivät käy siellä – riistäkööt eläviltä. Merkittävin seikka on kuitenkin tämä perkeleen EU, se päätti että myös demonien on alistuttava viikkorahaan ja verojen maksuun, jopa yiluonnollisista voimista on maksettava työpaikasta johtuva etuvero, voi helvetti sentään. Viikkoraha on niin pieni ettei sillä paljon juhlita joten on aika tarkkaan katsottava mistä sapuskansa hommaa. No hittolainen, eihän teidän tarvitse syödä? No tarvii toki, vastasi demoni. Ennen me ravitsimme itseämme käristetyillä tekouskovaisten sieluilla ja muilla maanpäällä itseään muita parempina pitäneillä mutta nyt kun liekit on säädetty niin perkeleen pienelle, ei tämä ateriointimuoto enää onnistu. Sitä paitsi kaikki se veri, mikä kulkee sielun mukana, myydään maanpäälle humanitäärisen avun nimikkeellä – eivät kuulemma siellä enää näinä päivinä paljon kysele mistä se on peräisin, kunhan on jotain punaista. Ihan tosi, terveydenhuolto ei piittaa enää mistään, lääkäritkin nukuttelevat ihmisiä leikkauspöydille maha auki ja lähtevät kaveriensa kanssa syömään tai golfaamaan, sellaista se on. Tämän sanottuaan demoni tempaisi jostain minulle näkymättömästä sielujenvirrasta lekurin plantun ja alkoi rieopoa tätä pitkin olohuonetta.

Saatanallista ryskettä, totesin katsellessani kuinka demoni veteli lääkäriä ympäri olkkarin seiniä. Tapetit näköjään menee ainakin uusiksi ja osa listoistakin, kiitti vaan. Kyllästyttyään lekurin rääkkäämiseen, demoni nielaisi koko lääkrin sielun ja paskoi siinä samassa aika liudan kunnallispolitiikkoja kehoittaen heitä painumaan tekemään sitä minkä parhaiten osasivat eli valehtelemaan ystävilleen ja kyläläisille. Julkisten palveluiden parantaminen on kuulemma tänä vuonna näiden helvetin lähettämien politiikkojen keskuudessa in, huutavat siitä suureen ääneen vaikka hyvin tietävät ettei rahaa tipu. Siis perin syntistä toimintaa ja hullut elävät raapustavat numeroa lappuun paremman elämän toivossa. Vaalit ja koko politiikka onkin Pääperkeleen parhaimpia keksintöjä, silkkaa valhetta ja silmään kusemista koko touhu. Erityisesti suomalaiset sielut ovat olleet siinä merkittävässä asemassa, täältä kun tulee helvetin puolelle todella kieroon kasvaneita kusipäitä – Pääperkeleen mielestä parhaita konsultteja mitä helvetti päällään kantaa.

Niin surku minun kävi tuota demoninarttua että keitin sille kahvit ja tein muutaman leivän. Kiitollisuuttaan hän leipoi minua turpaan ja kiskoi kiveksistä huutaen samalla että yritätkö tappaa minut toisen kerran, mitä?! Ihmetellessäni että mikä nyt on moisen riehumisen syy, perkele että tekee kipeää ja killuttimetkin roikkuu nyt polvissa, saatanan narttu. Naarasdemoni sanoi ettei heidän vatsansa kestä pikeä, miksi sitä juotin? Kerroin että kyseinen piki sattui olemaan sitä S:llä alkavaa tarjouskahvia, ei minulla parempaan ollut varaa ja näistä leivistä oli jäänyt illalla pussin suu auki joten lisäaineet olivat päässeet haitumaan huis vittuun joten koviahan ne olivat mutta minkäs teet. Tervetuloa suomalaisen syrjäytyneen – vieläpä hullun sellaisen – elämään. Demoni tirautti pari kyyneltä, ne polttivat keittokomeron lattiaa peittävään muovimattoon kaksi puolen neliön reikää. On siinä muijalla vahvat eritteet, tuumasin enkä uskaltanut edes ajatella intiimien nesteiden oktaanilukua. Juttelimme vielä jonkin aikaa, kyselin muutaman vielä elävän kusipään best före – päiväystä ja hän kertoikin ne minulle, kysyessäni omaa kohtaloani demoni sanoi että heilläkin on sentään jotkut kriteerit, teikäläinen lähtee vielä syvemälle sillä helvetin täytyy säilyttää kasvonsa myös henkimaailman puolella. No kiitos kiitos, kylläpä nyt on mukava aloittaa viikko näin kannustavissa merkeissä…

Avainsanat: demoni, direktiivi, etuvero, EU, hallusinaatio, julkiset palvelut, kaasu, kiintiöpakolainen, konsultti, kunnallispolitiikka, oikeus, rikoksentekijä, syrjäytynyt, tarjouskahvi, vaalit, valehtelu

Milloin se ei sovi ja milloin tunne on sama kuin heiluttaisi nakkia porttikongissa, uudet housut ovat ihan jees mutta puntit seuraavat puoli metriä perässä ja ostin pyörääni uuden satulan mutta sinne solahti vakoon eikä irti lähde. Tätähän se on, sopimattomuutta. Olen niin kertakaikkisen kyllästynyt tähän asioiden ja kappaleiden sopimattomuuteen, että vietin koko viime yön piikkimatolla ja meditoin saavuttaakseni sen viimeisen tavoittelemisen arvoisen, johan perkele alkaa sopimaan – tason. Täytyy myöntää että vielä on hakusessa mutta aivan helvetin paljon helpompaa on ollut tänä aamuna, siitä huolimatta etten ole saanut vielä sitä piikkimattoa irti pakosarjastani. Olen koko ikäni kärsinyt sopimattomuudesta sillä minulla jos kenellä on niin epäsopusuhtainen ruumiinrakenne, että sitä on käytetty räätälien mm-kisoissa haaste osiona jossa on pitänyt tehdä kroppaani sopiva smokki. Pääsyni näihin kisoihin mallikappaleeksi - tai minusta puhuttaessa on parempi käyttää termiä valuvikainen aihio – johtui siitä kun aikoinaan kävin kahdella eri räätälillä teettämässä itselleni vaatteita. Vaikka he olivat huipputekijöitä, eivät he onnistuneet saamaan täydellisesti istuvia vaatteita tähän aivan vitun kieroon kasvaneeseen kroppaani ja suuressa masennustilassaan kumpainenkin ampui itsensä. Toinen oli jopa niin turhautunut että viimeisillä voimillaan hän tikkasi päänsä mattoon kiinni. En tiedä oliko kyseessä joku räätälien symbolinen ele vai jyrisikö räätälillä päässä niin lujaa.

Yöllä minulla oli suuria vaikeuksia meditoidessani, pimeä puoli yritti ottaa vallan ja alkoi ehdotella varsin sopimatonta ehdotusta tähän sopimattomuus ongelmaani.

Se oli niin törkeä etten viitsi kertoa siitä sen enempää mutta vinkkinä voin sanoa että jos olisin suostunut siihen, näyttäisin siltä elimeltä mitä naiset käyttävät haukkuessaan vihaamaansa mieshenkilöä tutun saatanan – etuliitteen kanssa. Pimeät voimat näet kertoivat että sopisi se sitten ainakin yhteen paikkaan. En suostunut sillä olen sangen harras mies ja tästä pelästyneenä soitinkin eräälle kansainvälisesti tunnetulle ystävälleni ja hänen reaktionsa oli tämä:

Totta, toisaalta houkutus oli suuri sillä olen aina kärsinyt pelivehkeeni pienuudesta, se kun lähinnä muistuttaa yliajettua nakin pätkää josta on sisukset pullahtaneet ulos. Sain jo pienenä lapsena aivan helvetillisiä psyykevinoumia uintireissuillani. Korvessa kun asun, tapasin käydä läheisellä metsäjärvellä koska se oli sangen pieni ja jo aikaisin keväällä vesi lämpeni vartalolleni sopivaan +55:een asteeseen. Pienen järven olivat vallanneet myös majavat, nuo karvaiset Pääperkeleen suurlähettiläät sillä järvi yhdisti kaksi suurempaa järveä ja näitä kolmea vesistöä yhdisti kohtuukokoinen vesiuoma. Aina rannalle mennessäni majavat kokoontuivat riviin lähelle rantaa ja nauroivat nahanpalalleni. Brassailivat omilla leveillään hännillään ja paukuttivat niitä veteen, loiskuttaen vettä päälleni ja osoitellen etukäpälillään nahanpalaani. Olin niin masentunut etten viitsinyt oikaista majavia kertomalla ettei se ollut minun häntä vaan pippeli, te senkin saatanan karvamöllit. Niinpä usein hajotinkin vittuunnuspäissäni niiden padon ja riita oli valmis.

Yksi tärkeistä syistä miksi meditoin, on taitamattomuuteni pakkauspuolella. Niin monta kertaa olen ostanut jonkin tuotteen lähitulevaisuuden tarvetta varten ja tarkistanut sen, että se on sitten käyttökunnossa kun sitä muutaman päivän kuluttua tarvitaan. Purettuani ensin noin sata metriä teippiä pahvilaatikon ympäriltä sekä kolmekymmentä kiloa erilaisia pehmusteena olevia muoveja ja styroksinkappaleita, olen saanut itse tuotteen esiin. Tarkastelun ja koekäytön jälkeen olen luonnollisesti jättänyt kaikki pehmusteet pois, ko. tavarahan menee hyllylle odottamaan muutaman päivän kuluttua tapahtuvaa käyttöä joten ei sitä nyt niin perkeleesti tarvitse tilkitä, varsinkaan kun Itellan ukot eivät käytä sitä enää fribeenä. Mutta mutta, vaikka yritän tunkea sitä aparaattia laitteen pahvilaatikkoon niin eihän se sinne mahdu, ei sitten millään herran rakkaudella. En tiedä mitä tapahtuu, kutistuuko se pahvilaatikko vai turpoaako tuote, muttei se saatana sinne mene vaikka kuinka tunkisi. Kahden tunnin taistelun jälkeen tantereella on yksi hikinen mies, perkeleesti muovia,täysin rutussa oleva pahvilaatikon raato ja rajaton määrä styroksinkappaleita. Niin, ja ilman pakettia oleva aparaatti. Löntystelen lähikauppaan ja pummaan sieltä sellaisen puolen kuution pahvilaatikon ja uskokaa pois, minulla on niitä paljon. Jopa niin paljon että jouduin rakentamaan pienen hallin näille ostoksilleni.

Sopimattomuusongelmani ei rajoitu pelkästään omiin pieniin ympyröihini, vaan myös sosiaaliseen puoleen; aina kun soitan ystävilleni tai sukulaisilleni kertoakseni että olen tässä lähistöllä ja ajattelin että voisin tulla poikkeamaan, vastaus on ettei nyt oikein sovi. Yritän jatkaa juttua ja kerron olevani valmis olemaan eteisessä jos teillä kerran on ahdasta mutta vastaus on ja pysyy ehdottomana kieltona. Se on kyllä kumma tuo sopiminen, ainoat paikat mihin sovin on työmaat ja kaiken maailman vittumaiset talkoot, niihin olen oikein tervetullut. No, onhan ne isoja tiloja joten sinne sopii.

Jotain positiivistakin, tänä aamuna onnistuin öisen, pitkällisen meditaation seurauksena sovittamaan sen jalkovälissäni roikkuvan nahanpalan Jameksien vetoketjun väliin. Minähän en alushousuja käytä ennen kuin täällä korpimailla on tutut -62 astetta pakkasta. Syy tähän on veltto perseeni, sen kilahtaessa jäähän tunnen omistavani pakarat joiden päällä on oikein mukava istuskella, muutenhan fiilis on sama kuin istuisi tyhjän nahkalaukun päällä ja kaiken lisäksi tämä olotila aiheuttaa pahoja ryhtivikoja skolioosin jo muutenkin nussimaan ruotooni. Vaan oli se nahkalärväke vekkulin näköinen; sieltä se sinipunainen, siksak – muotoinen ruttueinari kurkisteli kiinalaisen laatutuotteen uumenista. Poisottaminen oli työn ja tuskan takana, hikoilin sen verran että elopaino putosi about 8 kiloa ja huuto oli sitä luokkaa mikä sai kirkkoväen kiihdyttämään vauhtiaan meidän torpan kohdalla. Toinen juttu minkä olen tänä aamuna onnistunut sovittamaan, on kahvinpurut lattialle. Ne helvetin vakuumipakkaukset kun ovat niin kireitä ettei niitä tahdo saada auki. Tai saisi, jos ne repäisylärpykät olisivat edes hieman isommat mutta kun ei, juuri sen verran että saa sormenpäillä kiinni ja sitten on puristettava yhtä lujaa kuin vouti olkapäästä niin onhan se lopputulos selvä. Havaitsin kahvinpurujen sopivan täydellisesti koko keittokomeron lattialle, ei pienintäkään länttiä jäänyt peittämättä. Tässä nähdään mitä intensiivinen harjoittelu tuo tullessaan, sitä kannattaa kokeilla. Menen tästä jatkamaan meditointia, jos sitä vaikka saisi sovitettua vielä jotain tälle päivälle. Hauskaa ja menestyksekästä sunnuntaita teille!

Avainsanat: aihio, majavat, meditaatio, mm-kisat, nakki, paavi, perkeleen suurlähettiläät, piikkimatto, pimeyden voimat, porttikongi, psyykevinouma, räätälit, sopimattomuus, sosiaalinen kanssakäyminen

Avioparit, jos tunnette että elätte maanpäällisessä helvetissä ettekä saa sanotuksi kumppanillenne että suksi nyt vittuun siitä niin ei hätää, Pepposen parisuhteen deletointipalvelu auttaa. PPDP on vuonna 1965 perustettu parisuhteen konsultaatio - ja deletointiyritys joka toimii niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Onnistuneita parisuhteen lopetuksia on todella paljon, omaa referessilistaamme tukee vallan helvetillinen määrä eri oikeusistuimien pöytäkirjoja. Kyseessä ei ole mikään väkivaltaan tahi toisen fyysiseen vahingoittamiseen tähtäävä toiminta, vaan tuomme oman, loppupeleissä usein perkeleellisiin summiin nousevan näkemyksemme ongelmatilanteisiin. Olemme siis toimineet jo vuodesta -65 vieläkin vanhemmalla kalustolla, joten toiminta on pitkästä historiasta huolimatta yhtä saatanan veitsenterällä kävelyä mutta silti tässä eteenpäin vaan mennään. Meihin saat vain ja ainoastaan yhteyden sähköpostin välityksellä näin aluksi, sittemmin kun toimeksianto on varmistettu niin kai se puhelinnumerokin täytyy antaa. Ei ole olemassa niin kusista rakoa, etteikö PPDP siihen sandaalia saisi tuupattua ja autettua avioliittonsa karikolla kököttävää yksinäistä sielua. Olemme erikoistuneet juuri siihen että avioliitossahan kaikki on toisen vikaa, eihän sitä nyt itsessä mitään häikkää löydy vaikka joutuukin juoksemaan apua hakemassa kun pipossa on resorit löysällä. Mielenterveusongelmat eivät siis ole ongelma ja osaamme suhtautua niihin oikealla tavalla, sillä jokaisella yrityksemme työntekijällä on meriiteissään vähintään 25 eri diagnoosia ja määritystä kattaen niin F,- Z – ja W – listankin. Epikriisejä riittäisi Uotilan lapsillekin, niin kuin sanotaan.

Hieman toimintatavoista ja tavoitteeseen pääsystä; kun olet ottanut meihin yhteyttä, sovimme ensimmäisen tapaamisen missä käydään läpi taustat, paljonko siltä häädettävältä (firmassa käytämme wanhan kansan sanaa lähdätettävältä) olisi mahdollisuus kupata rahaa tahi muuta omaisuutta, onnistummeko pukkaamaan velat yksinomaan lähdätetävän niskoille ja jos onnistumme, niin paljonko on meikäläisen siivu säästyneistä hilloista. Kun nämä asiat on saatu järjestykseen ja siirrymme käytännön toteutukseen, asiakas saa mahdollisuuden valita mitä toimintamallia käytetään sillä perusperiaate on sama mutta eri variaatioita löytyy todella paljon. Tietysti ongelman lähestymiseen ja lähdättämiseen vaikuttavat taustatiedotkin. Päämetodina toimii kuitenkin hyväksi havaittu ”Mun yks hyvä tuttu tulee joksikin aikaa asumaan meille”, tyly ja lähdätettävää kohtaan ilmoitusluontoinen asia joka muodostuu 99,99% näköisyydellä hänelle ylipääsemättömäksi helvetiksi. Kyllä, muutan siis teille joksikin aikaa niin saadaan homma hoidettua nopeasti ja kivuttomasti alta pois. Seuraavassa esittelen teille suosituimpia toimintamalleja vuosien varrelta, jokainen näistä on tuottanut onnistuneen lopputuloksen ilman pitempiä oikeusprosesseja . Lyhimmillään tavoitteeseen on päästy jo reilun viikon päästä ja eräiden jotka eivät ole oikein tajunneet että se on lähtö nyt, aikataulu on venynyt puoleentoista kuukauteen. Huomattavan pieni aika kun sitä vertaa vuosia kestäneeseen kärsimykseen sen mottipään kanssa. Jäljempänä sanalla sinä tarkoitan lähdätyksen tilaajaa.

Alkoholistipuoliso

Klassinen, mutta suhteellisen helppo lähdätettävä. Välittömästi teille saavuttuani, kysyn sinulta että saanko lainata vessaa ja myöntävän vastauksen saatuani ryntään sinne juoden kaikki partavedet ja parfyymit osoittaakseni että nyt on todellinen temppuveden ystävä saapunut talouteen. Usein tehostan vaikutelmaa kittaamalla siivouskaapista kaikki pöntöt Ajaxista Kodin putkimieheen, saatanpa vielä rynnätä keittiöönkin juomaan Fairyt ja konetiskiaineet. Tämän tehtyäni päästän raikuvan pierun ja rojahdan olohuoneen parhaalle jakkaralle, josta alan aivan perkeleellisen rahan rahan pummaamisen lähdätettävältä – tietysti alkoholipitoisten juomien ostoa varten. Luonnollisesti ei mitään esittelyjä tehdä, omituista örinää kun lähdätettävä yrittää kysyä nimeä tai muuten käyttäytyä kohteliaasti. Näin se alkaa, hillitön ja 24h vuorokaudessa käynnissä oleva ryppääminen noudattaen vainoharhaisen denson tekniikkaa jossa ei kaverille sitten vahingossakaan tarjota ryyppyä, hakekoon soppansa muualta. Lähdätettävälle ei rahaa anneta, ei vaikka tämä olisi kuinka helvetin krapuloissaan kun taas minä saan joka aamu (myöhemmässä vaiheessa myös illalla) tukon satasia sekä sinun pankkikortin. Bonuksena yllätät minut kotiin tullessasi isolla viskipullolla kun taas lähdätettävän on tyytyminen hikiseen trippimehuun. Aktiviteetteihini kuuluu myös lähdätettävän jatkuva rienaaminen, ilmoitukset siitä että olen tullut pysyvästi ja pidän huolen siitä, ettei lähdätettävä nuku silmällistäkään, ethän sinäkään ole saanut. Kusen jumalauta joka fiikuspurkin täyteen ja karistelen tuhkat lattialle, katsellen lähdätettävää harittavilla silmilläni ja kerron kuinka hänellä on sitten mukava ja ymmärtävä puoliso. Näillä mennään ja vittumaisuuskerrointa nostetaan koko ajan, tiedän tuhat ja yksi tapaa millä juopon saa hermostumaan.

Satanistipuoliso

Melko uuden tyyppinen lähdätettävä, tullut listoille oikeastaan vasta tämän vuosituhannen vaiheessa mutta ei hätiä – kyllä lähtee. Kahautan teille tumma puku päällä ja liperit kaulassa, toivottelen rauhaa ja rakkautta pirttiin ainakin puolentoista tunnin ajan minkä jälkeen laulaa luikautan virren tällä viinan ja pillereiden sekakäytön raiskaamalla äänelläni. Joka aamu herään neljältä pitämään aamuhartauden ja aloitan sen soittamalla jonkun oikein pitkän virren. Soittopelinä olen tuonut mukanani kannettavan mutta silti perinteisen poljettavan urkuharmoonin. Osa palkeista on reikiä täynnä ja kun sitä polkee koskematta koskettimiin, kuulostaa kuin 90 – vuotias kanttori olisi joko tukehtumassa tai saamassa aivan älyttömän orgasmin. Hyvä peli. Ruokaruokouset tulevat olemaan sen verran pitkiä että ne tuotteet joissa ei enää ole paljoa päiväystä jäljellä, homehtuvat varmasti muistuttaen meitä kuolemasta ja paratisista. Lähdätettävän läppärin / pöytäkoneen lataan täyteen uskonnollista musiikkia, tarpeen tullen teen levytilaa poistamalla tiedostoja koneelta. Lopuksi lukitsen aparaatin niin ettei lähdätettävä pääse poistamaan virsivideoita eikä about kolme tuntisia saarnoja, näin hän saa käsityksen hengellisten voimien ylivertaisuudesta. Koska olen albiino, minun ei tarvitse kuin ottaa kloritella valkaisemani vaatteet laukusta ja johan on kirkkautta pirtissä. Taivaallista tunnelmaa tehostaakseni, on kämpän jokaisen lampun oltava palamassa läpi vuorokauden ja verhothan revin alas heti kun tulen teille sillä luomistyön tuloksia täytyy ihastella kovaan ääneen useita kertoja päivässä. Myös raamattupiirit ja muut kinkerit ovat joka iltaisia, päivisin kun pidän jos jonkinlaisia kursseja laumasta eksyneille varttuneemman väen edustajille. Samoin kuin edellisessäkin, tässä voidaan nostaa vittumaisuuskerrointa mm. asentamalla oveen biblialukko joka on ääniohjattu ja aukeaa vasta kun oikea pätkä katekismuksesta on luriteltu aparaatin analysoitavaksi. Lukko huomioi pienimmätkin virheet ja jos ei mene laakista oikein, seuraava yrityskerta on vuorokauden kuluttua. Sen ajan voi hyödyntää joko lukemalla katekismusta tai lähtemällä hevon vittuun ajatuksena ettei sinne kämppään nyt niin paljon sitä roinaa jäänyt.

Himouskovainen

Käänteisversio edellisestä, mutta nyt virsien sijaan on tummaa meininkiä joka aloitetaan maalamalla kämppä aivan mustaksi, yhdelle seinälle tulee punakeltaisia liekkejä. Keskelle lattiaa muuraan uhrialttarin jossa sitten pilkon sikoja ja muita siivekkäitä (meilläpäin sioilla on siivet) uhrimenoissa. Dekoreeraukseksi levittelen perunasäkillisen verran aitoja ihmien pääkalloja ja luita jotka löysin metsästä kun olin kaivamassa matoja. Musiikkina soi heavymetal ja kaikki se muu musiikki, jonka oppimattomat omat leimanneet tähän alakulttuuriin kuuluvaksi ja turha kai sanoa että luonnollisesti niin kovaa kuin taloutenne stereoista lähtee. Aamupalaksi verta jota saa a) lahtaamistani sioista sekä b) suoraan kaupan hyllyltä. Aamupala tarjotaan pirtelön muodossa ja lisukkeeksi voi pistää matoja tai sammakoita lillumaan tuohon punaiseen janojuomaan. Jos hinnoista sovitaan niin voin ennen teille tuloa pitää viikon tankkauksen etelän miesten ruokapaikoissa ja takaan, että verta lentä myös perseestä ainakin kaksi viikkoa mikä tehostaa alasti tekemieni uhrimenojen vaikutusta. Myös puolalainen jogurtti saa perseeni käyttäymään edellä mainitulla tavalla ja bonuksena tulee räyhähenkien karjahtelua muistuttavia ääniefektejä.

Tässä vain kolme tapaa saada se kusipäinen puoliso tajuamaan että nyt on aika vaihtaa maisemaa, kategoria on kuitenkin niin laaja että kaikkien kertomiseen menisi päiviä ja uskoisin että teillekin löytyy sopiva kunhan saan taustatiedot ja jutellaan vähän. Laitan tähän loppuun yhden valokuvan, olin etelä – suomessa ja tein firman ennätyksen sillä lähdätettävä sai tarpeekseen neljässä päivässä. Koville se otti mutta kannatti koska rauha palasi siihenkin taloon.

Kuten varmaan huomaatte, kyseessä oli alkoholisoitunut puoliso jonka sain lähdätettyä kun näytin hänelle vähän esimakua siitä mitä se on kun tosissaan aletaan sitä soppaa kiskomaan eikä huomioida toista ollenkaan. Näin rohkeasti vain yhteyden ottoja ja erittäin hyvää päivänjatkoa teille kaikille. Muistakaa; pelastus on vain yhden sähköpostin ja teidän tukevan lompakon päässä.

Avainsanat: Ajax, avioliitto, dekoreeraus, epikriisi, ero, helvetti, kärsimys, Kodin putkimies, lähdättäminen, metodi, parisuhde, sähköposti, satanisti, toimintamalli, uhrialttari, uhrimenot, urkuharmoni, uskovainen, yritys

Ovat sitten eri ohjelmistotalojen ja – palveluiden tarjoajatkin ruvenneet kaveeraamaan itsensä pääpirun kanssa, tarkoituksenaan valikoida ihmisiä helvetttin ja vielä syvemmälle. Ei ole ihmisuhreja, ei palvontamenoja eikä nurinpäin olevia ristejä vaan ne saatanan päivitykset. Olen natissut tästä aikaisemminkin mutta nyt tämä touhu on mennyt ihan mahdottomaksi; pahan liitto tarjoaa muka eri vaihtoehtoja käyttäjälle ja sitten kun klikkaat mieleistäsi, tulee ilmoitus; ”Ei kuule poika onnistu, tämä menee nyt näin.” Sitten tuttuakin tutumpaa valojen vilkkumista höystettynä piipityksellä jota seuraa loppuhuipennus – koko kone sammuu. Istut hikisenä ja pakarat jäykkinä josko himmeli / päivitysohjelma tekee vielä jotain mutta mitään ei tapahdu. Viimein uskallat laittaa nihkeät nakkisi näppäimistölle ja juuri tätä hetkeä tuo pääperkeleen ohjelmistotalossa värkätty päivityskirous on odottanut; koko näyttö lävähtää niin kirkkaaksi että taas on juostava optikolle vahvuuksia nostamaan verkkokalvojen sulamisen takia. Fonttikoko 72 näytöllä ilmoittaa että älä nyt vajakki hiplaa sitä näppäimistöä, tässä on vielä isot jutut menossa. Annat periksi ja ajattelet juoda kupin kahvia mutta noustessasi koneen äärestä, kone parahtaa ja pyytää sinua hakkaamaan tunnuslukuja ja kirjautumistietoja väsymiseen asti.Viimein, monen tunnin jälkeen näytöllä oleva teksti pyytää sinua käynnistämään koneen uudelleen jotta päivitykset tulevat voimaan. Teet näin ja huomaat ettei kone enää käynnistykään vaan on tuomittu määrämättömäksi ajaksi elämään pimeydessä, joten oikosulku päässä on valmis; revit verhot alas, kaadat koko pannullisen tulikuumaa kahvia sisuksiisi ja painelet talon katolle vääntelemään lautasantennia – ihan kuin se muka jotain auttaisi.

Helvetti 1 – oma sielu 0.

Virustorjuntaohjelmat ne vasta vittumaisia ovatkin enkä ihmettele yhtään, ne ovat helvettiin joutuneiden, elinaikanaan verotuksesta vastuussa olevien sielujen tekemiä, porukassa on mukana jokunen vouti ja muutama kymmenen virkaheitto pappia. Nyt kun oli se verkkohyökkäyshässäkkä niin kyllä sitä tarjottiin heti sellaista ei enää koskaan viruksia – tasoa olevaa virustorjuntapäivitystä. Tarjottiin ja tarjottiin, helvettiäkö siinä teet kun päivitysohjelma päättää ja kone rutisee auliisti. Aikansa kone raplatteli ja valot villkuivat, syötettyäni uuden salasanan (jonka kone pyysi antamaan) ja sähköpostiosoitteen tarkalleen 87 kertaan ilmestyi näytölle teksti: ”Virustorjuntaohjelman päivitys on valmis. Salasanaa ei voida palauttaa eikä antaa uutta – pidä huoli ettei salasanasi huku jotta voit tarvittaessa tarkistaa sen.” Ihan kiva että ilmoititte sen tässä vaiheessa, mitäpä minä moisella salasanalla olisin tehnytkään. Ai niin, ilman sitä ei tietyt asiat onnistu. No, mitäpä minä virustorjunnalla, tervetuloa kaikki madot ja jos ette jaksa luikerrella niin ainahan on troijan hevosia käytössä, ratsastakaa niillä. Sitten näytön yläreunaan ilmestyy komea hallintapalkki ja tottahan sekin on tajuttava että niin hienot vimpaimet vievät sen verran tilaa ettei nytkään ole kuin rivin verran näkyvyyttä ruudun alareunassa. Nytkin lepuutan nenääni koneen näytön päällä ja koitan kurkkia mitä helvettiä sieltä alhaalta mahtaa tulla. Palkki on kaunis, runsain värein varustettu näytönpimentäjä ja siinä on mm. oikein hienolla tekstillä ”Varasto.” Mikä vitun varasto? Ruvetaanko meikäläisen koneelle varastoimaan viruksia vai mikä on homman nimi? Yritän niin sanotusti riuhtoa tuon kyseisen karsinan ovea auki mutta turhaan, eihän minulla ole vaadittua käyttäjätunnusta eikä salasanaa. Tai oikeastaan on 87 kpl, mutta en enää tiedä mikä kuuluu minkäkin avaamiseen joten hakkaan noin 38 minuuttia päätäni keittiön pöytään. Katselen hallintapalkkia uudestaan, siinä lukee kirjautumisavustaja – en avaa vaan kävelen ulos ja käyn ohi lentävän, kesän viimeisen ampiaisen kimppuun todeten ettei se ollutkaan kesän viimeinen vaan niitä oli hereillä koko pesällinen. Naamani näyttää perunasäkin kyljeltä ja saan allergisen kohtauksen joka vie tajuntani.

Helvetti 2 – oma sielu 0

Virustorjuntakirous kakkonen, koneen ohjelmiston mukana tullut on niin ikään pakolla imaissut päivitykset ja riitelee nyt ostolaisen kanssa. Tunnelma on kuin kylmän sodan aikaan ja kilpavarustelu kiihtyy; palomuureja rakennetaan koko ajan korkeammaksi ja menetän näköyhteyden olohuoneeseen, tehden kiihtyvällä tahdilla kuraa palomuureja muuraavien apuohjelmien joukolle. Minut muurataan elävältä seinän sisään, ei pääse virukset sisään enkä minä ulos, en vaikka kuinka muuttelisin asetuksia. Nettiin on turha yrittää sillä kun toinen armollisesti päästäisi, niin toinen ilmoittaa siellä olevan sopimatonta tekstiä minun neitseellisille silmilleni. No niillä nyt ei pahemmin tihrusteta, kiitos aiemman päivityksen joka sääti näytön sen verran kirkkaaksi että sen näkee naapurikunnassakin. Muuttaessani asetuksia ja salliessani tiettyjen ohjelmien pääsevän palomuurin läpi, minut luokitellaan virukseksi ja kone sammuu näytöllä vilkkuvan tekstin ”Go fuck yourself”, virus” - tekstin saattelemana.

Helvetti 3 – oma sielu 0

Puhelin ja saatanan joukkojen uusin villitys, älypuhelimet. Nyt on bittitaivas tummana päivityksistä joten me karvalakkiporukkakin saamme osamme tästä autuudesta. Ostin uuden puhelimen ja se ei pelaa yhtään vaikka on kuinka pöly – ja roiskesuojattu. Ei nimittäin suojauksista ole mitään apua jos akku irtoilee vähän väliä ja puhelin sammuu koko ajan. Tästä syystä päätän ottaa vanhan puhelimeni käyttöön ja vaikka se on ihan perusverio, myös pöly – ja roiskesuojattu sillä muunlaisia minun on toimenkuvani takia turha ostaakaan. Asennellessani päivämääriä ja kellonaikoja oikeaksi, huomaan että siihenkin on saatavissa mahdollisia uusia päivityksiä, joten piruuttani kokeilen ja kappas, se alkaa lataamaan päivityksiä. Vieläpä hämmästyttävän nopeasti ja kerrankin olen onnellinen vaan en kauan, luuri ilmoittaa että se alkaa nyt asentamaan lataamiaan päivityksiä ja niissä saattaa kulua jonkin aikaa. No niinpä meneekin, joudun laittamaan nimeni kolmeen adressiin vanhemman väen poistuessa takavasemmalle, tehden tilaa uusille jotka jatkavat vanhojen karheiden alulle laittamia päivityksen asentamisia. Päätän soittaa toisella puhelimella eräälle ystävälleni ja kysyä mitä heidän pienokaiselle kuuluu. Vastaukseksi saan ettei se mikään pienokainen ole pääsiarmeijasta pari vuotta sitten ja nyt oli kuluneella viikolla voittanut Itä – Kiinassa pidetyt painonnostokisat. Voitto ei kuitenkaan tuntunut miltän, sillä hän otteli yksitoista vuotiaiden luokassa kun nämä olivat lähempänä fyysisiä mittasuhteita kuin muut ikäluokat. Ei siis steroidien ja hormonien käytöstä tietoakaan. Aikaa on siis mennyt joku tovi eikä puhelin ole vieläkään saanut asennettua päivityksiä. Helvetti 4 – omasielu 0

Vaikein viimeisenä; naisväen päivitykset. Tämä helvetin väen ehkäpä pirullisin keksintö on vertaansa vailla. Kukaan ei tiedä miten naiset saavat päivityksensä mutta jumalauta asetukset muuttuvat sukkelaan. Ei riitä että aamulla toteaa vanhaan tyyliin ”Ennen oli ennen, nyt on nyt”, vaan tuo toteamus on nykyisellään tehtävä noin 1322 kertaa päivässä. Jotenkin tulee mieleen (oisko Lipsasen Ilkan, muistattehan ison D:n?) kappale ”Tuuliviiri”. Helvetin lujaan pultattu minkä voi todeta alati myrskyävästä ilmanalasta. Kuuloni on mennyt ja kotioloissa käytän ilman taittoja olevia silmälaseja, laseihin oli kätevä kiinnittää pienet tuulilasin pyyhkimet. Korvani, jotka ovat aivan luokattoman isot, olen laittanut nepparilla kiinni kallooni etteivät suotta pärise kun kerrotaan uusista, uuden päivityksen mukanaan tuomista muutoksista. Esimerkkeinä mainittakoon eilen siirtämäsi, noin kolmen tonnin painoisen kirjahyllyn olevan vikapuolella joten olohuoneen ilme on päivitettävä kiireesti.

Helvetti 5 – oma sielu 0 eli lopullinen voitto alakerran ja päivitysten laatijoiden pahan liitolle. Taidan kaataa koko koneen vihkivettä täyteen, josko se siitä tokenisi. Jahka saan pyyhittyä nämä mustat pilvet pois pääni yläpuolelta, voimme käsitellä jotain omituista asiaa – vaikkapa tehdä väitöskirja otsikolla ”Tarjousten vaikutus naisten käytökseen kaupunkien keskustoissa ja taajama – alueilla”. Tuohon hommaan saa muuten tukea EU:lta, päästään vielä johonkin reissuun niillä rahoilla. Tottakai minä naiset teitä rakastan, olette te sen verran erikoista porukkaa, että ilman teitä täällä olisi loppupelissä aikas tylsää…

Avainsanat: allianssi, asetukset, Danny, Ilkka Lipsanen, pahan liitto, painonnostokisat, päivitys, tuuliviiri, vihkivesi, virustorjuntaohjelma

Saatte tämän ainoan kerran nähdä miltä hullun koti(luolastot) näyttää, vaikka vannoin etten näitä helvetin ”Hei, mä löin tänään listanpätkän seinään!” - tekstejä rupea väsäämään. Putsasin konetta kaikista vanhoista jutuista ja nää putkahti esiin, tämän jälkeen näitä ei nähdä kuin kummittelemassa pölyttyvässä postauksessani. Okei, lähdetään liikkeelle ja koitan aina jokaisen kuvan yhteydessä kertoa mistä luolasta mikäkin on otettu, vaikka ei silläkään ole mitään väliä sillä yhtä kipeetä se pään takominen tekee joka kopissa.

Maanpäällinen osuus

(se ei sitten tämäkään kappale suostunut saatana vaihtamaan fontin väriä vaikka kuinka yritin, että anteeksi vaan tämä erilaisuus. Ei pitäisi vajakin kokeilla kaikkea…)

No niin, tässä ylhäällä nähdään kuva rakennusaikaisesta parakista, joka nyttemmin toimii vittumaisten vieraiden vastaanottotiloina. Aivan saatanan kylmää ympäri vuoden koska minä hullu luulin vedenpaisumuksen tulevan ja väkästelin nää kammioni astetta korkeemmalle. Toi on hyvä idea tarjota mulkuille ja nirppanokkasille vieraille sufeet noissa tiloissa, eivät viihdy kauan kun tarjouskahvi kilahtaa huuruun kertakäyttömukissa ja stringit jäätyy vakoon kiinni. En ole huomaavinaankaan, päivittelen siinä itsekseni että millähän perkeleleellä sitä saisi taas noi rästiin jääneet sähkölaskut maksettua. Vaikutuksen tehoa lisää se kun hiihtelen ympäri luolaa pelkät kalsarit jalassa ja silmät auki jäätyneenä. Olen vuokrannut tota tilaa myös kongressipaikaksi kerran, siitä tuli vaan vähän hemmetin pitkä oikeusprosessi kun menin fotoshoppaan hönöpäissäni liikaa. Olisitte nähneet ilmeet, kun paikalle lennätettiin helikopterilla 48 kpl erään suuryrityksen myynnistä vastaavia henkilöitä markkinointikoulutukseen ja minä oon vastassa paskaset kalsarit jalassa. Ainoa henkilö jolla oli lämmin, oli Suomen puolen yhteysmies joka huusi niin lujaa että liuku hangella taaksepäin. Oli siinä amerikan vieraat ihmeissään. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja järjestin kolehdinkeruu tilaisuuden joka kulki nimellä ”Help Finnish man get back his electrisity”. Päin vittua koko lause kun en osaa lontoota kunnolla mutta jenkit tajusivat, sain haalattua kasaan kivat 980,- dollaria. Ongelmani vakuudeksi heiluttelin lääkehöyryissäni kirveellä poikki lyömääni aggregaatin johtoa. Siispä tässä varoituksen sana, älä koskaan tee uli 4500 µg lääkityksessä klapeja sillä siinä voi sattua kaikenlaista.

Tuulikaappi

Oikein tekee päästä kipeää katsella tätä kuvaa, niin paljon olisi saanut aikaan jos tällä kohtaa ei olisi lähtenyt lapasesta. Olin saanut uudet lääkkeet jotka kolahti huolella ottaan, minkä seurauksena päätin ettei tästä luolastosta sitten mitään postilokeroa tehdä. Kaksikymmentä viikkoa, yötä päivää heiluin hakun, lekan ja räjähteiden kanssa tehden tuulikaappia. Karkean arvioni mukaan louhin 97000 m³ kalliota tuona aikana, mikä on merkityksellistä kun en syönyt koko aikana muuta kuin niitä nappeja. Jos olisi edes makkaran silloin tällöin, niin tuota lukemaa olsi voinut helposti kasvattaa tuonne sadantuhannen paremmalle puolen. Sitten loppuivat ne uudet lääkkeet eivätkä uusineet respaa vaikka kerroin että nyt niitä voimajyviä vasta tarvitaankin, työt on tontilla pahasti kesken ja talvi painaa päälle. Myöhemmin sain kuulla ettei respaa kannata mennä uusimaan hakku kädessä ja otsalamppu loimottaen. Kaiken lisäksi haisin niin paskalta ja hieltä että joka ainoa viherkasvi kuoli siinä lääkäriasemalla. Kuvassa etualalla näkyvät rakennelmat eivät ole mitään tienvarsi levikkeiltä tuttuja taukopaikan pöytiä, vaan Rolling Stonesin täysmittainen keikkalava (etualalla) ja Silja Serenaden peltien leikkausalusta (taka – alalla). Sehän on siitä tunnettu paatti että sen kyljet on tehty yhdestä kappaleesta. Sain onneksi ostettua noi aika halvalla, muistaakseni karvan alta 666,- euroa jos pystyn näyttämään paikan mihin ne saa kipata. No sehän kävi helposti ja retelit lennätettiin meidän kotivuorelle. Kerroin tämän nyt lähinnä siksi että pystytte käsittämään mittasuhteita. Kuvan oikeassa reunassa, siinä missä kallioseinämä kohtaa maanpinnan, voitte nähdä vihreän juovan miltei koko matkalta. Siinä nähdään mitä lääketeollisuuden myrkyt tekee meille sillä kävin koko ensimmäisen talven kusella tossa samalla seinällä ja vasta lumien sulamisen jälkeen näin vahingot. No onneksi en käynyt paskalla, toi koko vuorihan olisi rapautunut siinä määrin että se olisi todennäköisesti sortunut. Voitte näyttää omalääkärillenne tätä kuvaa ja sanoo että kattos poika siitä antibiootin mallia, perkele.

No eteenpäin mennään;

Makuu huone

Jep, tässä on meidän makkari, kuva otettu heti kun sain sen luohittua eikä se siitä ole paljon muuttunut – korkeintaan parin lattialla olevan hirventaljan verran. Tauluja ja lampetteja on aivan turha yrittää ruuvata noihin seiniin sillä täytyy sanoa että kyllä suomen kallioperän graniitti on niin helvetin kovaa ettei siinä paljon ylimääräistä teurota. Tämänkin huoneen (tai luolaston osan) kanssa kävi tuuria, sinän takana köllöttää 30 000 pyttyä radioaktiivista jätettä loppusijoituksessa. Niinpä kuvassa vasemmalla näkyvä seinä hohtaa vihreää valoa 24h (tosin himmeästi, ei näy salamavalolla otetussa kuvassa) ja pitää omituista ääntä, ihan kuin seinän takana lirisis ne pytyt mutta ei kai ne nyt sentään. No, mulla ja vaimolla on jalkapohjat vereslihalla mutta pistän sen helvetillisen kosteuden piikkiin, se kun irrottaa suoloja noista seinämistä siihen malliin että soppakin on keitettävä sateenvarjon kanssa. Muuten tulee niin saatanan suolaista että se vetää ikenet valkoiseksi ja jähmettyy kivikovaksi jäähtyessään. Peunalastuja saa kyllä kätevästi kun leikkaa vaan perunasta viipaleita ja läiskii ne tuoreena kallionseinämiin, ne maustuu ja suola kuivattaa ne koviksi koppuroiksi ja tiputtaa lattialle mistä ne on helppo kerätä purkkiin. Niin, purkkiin. DIY – hengessä tein nelimetrisestä pahviputkesta (mattorullan sisällä, kuljetusta varten) oman Pringlers – version. Vaimo ei yhtään tykkää kun sohin sillä iltaisin, silloin katsellaan katossa olevasta halkeamasta solkenaan valuvaa, tähtien täplittämää hyistä vettä. Daa.

Olohuone

No niin, siinä olisi sitten kuvaa olohuoneesta. Toi perkeleellinen läpi ei ole seinässä vaan katossa. Tuli otettua kuva vähän oudossa kulmassa joten se hämää aika pahasti. Syy tuon ammottavan aukon syntyyn oli vaimon halu saada luonnonvaloa sisään. Juuri näin ja minä vajakki menin sitten tekemään sen läven kattoon, ajatelematta yhtään että talvisaikaan sieltä pyryttää aivan vitusti lunta tupaan. Ekana talvena investoin polttomoottori käyttöiseen lumilinkoon mutta se oli hukattava kun molemmilta lähti taju, pakokaasut perkeleet kun eivät kunnolla päässeet ulos. Niinpä minä lykin ne nykyään ihan käsipelissä ulos ja siinä sitä työtä vasta onkin. Kyllä sitä nyt jonkin verran mielestäni pitäisi häkämyrkytyksiä kestää mutta vaimo ei anna periksi. Ymmärrän kyllä toisaalta häntä, viime talvena oli liikkeellä ripulia joka tarttui sitten eukkoonkin ja pytyllä istumiseksihan se meni. Aina kun turahti niin löi nokivalkean hanuriin ja vaimo parka pelästyi niin persläpensä kuin etupuolen otuksenkin puolesta eikä syyttä, liekki löi parhaimmillaan puolentoista metrin päähän. Jonkin verran on siis jo nyt karstaa ja nokea rööreissä. Nuo rojut mitkä tuossa kuvassa näkyy, ovat itseasiassa mun riippuliitimen jäänteet. Yritin nopeuttaa kylillä asiointia ja ostin tuollaisen liitimen mutta jo neitsylennolla kyliltä kotiin kävi huonosti. Katsokaas kun tuo läpi tuolla katossa ei ole kuin puolitoista metriä ja riippuliitimen siipien kärkiväli on kolme metriä niin ei mahtunut aukosta, ei. Sinne jäivät siivet räppänän luukulle ja minä tulin kaikki kaksitoista metriä sukkana alas suoraan luolan lattialle. Voi perkele mikä kumaus, luolastossa kumisi vielä viikon sen jälkeen kun kaiku oikein kierrätti ääntä. Niin ja kipiää teki, oli pakko vetäistä koko kuukauden dosetti tyhjäksi kerralla ja nukkua pari viikkoa. Vaimo väitti että multa lähti taju mutta se mitään lähtenyt, kunhan funtsasin asioita.

Suihku – ja keittöosasto

Juu, yhdistetyt toiminnot tosiaan mutta kätevästi käy astioiden tiskaaminen samalla kun on suihkussa. Näin jää enemmän aikaa johonkin muuhun, vaikkapa seinän tuijotteluun tai korjausrakentamiseen sillä sitä riittää aina. Toi on helvetisti romantisoiva kuva kun se on otettu kesällä, talvella noi pesu – ja tiskipuuhat ovat yhtä helvettiä. Miettikää nyt, tuo neitseellinen putous tuossa on yhtä kova kuin Jyrin kyrpä niin minkäs teet? Satunnaisesta ohikulkijasta näyttää varmasti oimituiselta kun luolasta syöksähtää vihreä jätkä (Svarfega, ainoa mikä pysyy vähän jatkettuna suht norjana -38 asteessa) ja alkaa hinkkaamaan itseään jääpatsasta vasten, kuvitellen että siitä sulaisi huuhteluvettä mutta ei niin ei. Siinä on sitten turvauduttava perinteiseen ”Kettu keväthangella” - metodiin eli sukelleltava pää edellä hankeen että saa hinkattua svarfegan ja paskat pois iholta. Näkymä muistuttaa sinistä hyljettä jolla on pahoja liikuntarajoitetteita. Minä nyt pärjään mutta vaimo, voi perkele kerrankin se oli patsassuihkussa ja hinkkasi siinä etumustaan jääpylvästä vasten niin eikö pyhäkoululaisten retkiporukka mennyt meidän luolan ohi. No eihän alastomuudessa sinänsä mitään mutta eukko sattui hinkkaamaan itseään siellä pylvään takana joten kirkas jääpatsas toimi suurennuslasina ja eukon tuhero näytti kieltämättä afganistanin sodan käyneeltä karhulta. Jopa minä pelästyin, saati sitten pyhäkoululapset katsellessaan hurjaa karhua rikki ammuttu kita ammollaan, hyppimässä ylös ja alas. Jessus sentään mikä muisto siitäkin on jäänyt. Talvisaikaan astiat heitellään joko paskaksi jääpylvästä vasten tai syödään kertakäyttöastioista, ne on käteviä kun ne voi polttaa ja sitä paitsi oikeat astiat on loppu.

No joo, tällästä on meidän mäellä ja vielähän siellä on aika ankeaa, tuo kallio kun on sangen vittumaista työstää eikä kuntokaan ole paras mahdollinen mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tästä postauksesta ei paljon sisustusvinkkejä revitä ja jos joku saa tästä ideoita, niin suosittelen lähetemään juoksujalkaa terveyskeskukseen, kyllä ne sieltä opastaa eteenpäin ja huolehtii että matkalle on oikeat eväät tai parhaimmassa tapauksessa soittavat saattajan. Niitä tulee yleensä kaksi ja ne tunnistaa sinisten haalaeiden olkapäitä koristavista miekan kuvista. Raavaita miehiä, siinä ei paljon sandaali lattiaa laapi kun ne auttavat autoon. Tämmöstä, vielä on kesää jäljellä joten jatketaan nikkarointia, myös te siellä telkien toisella puolen.

Avainsanat: afganistanin, amerikan iveraat, DIY, karhua, kolehti, kotiluolasto, louhia, radioaktiivista jätettä, räjähde, riippuliidin, Springlers, svarfega

..terveet ja normaalit ajatukset, kirjoittaisin nyt jotain todella viisasta paneutuen yhteiskuntamme polttaviin kysymyksiin. Vaan kun ei ole, niin poltankin nortin ja kuuntelen komentokeskukseni sisäistä hurinaa pohtien samalla juttua, johon sain varmistuksen hetki sitten. Voiko treenata itsensä niin huippukuntoon, että lähtiessä juoksemaan aivan saatanasti ja ilman ennakkovaroitusta, sielu tippuu kyydistä? Kyllä voi, tein kokeen muutamia tunteja sitten tuossa korsumme ohi menevällä sorapätkän suoralla. Hämätäkseni sielua, kävelin normivauhtia ajatellen samalla ahvenanmaalaisten vaikeuksia. Onpa meinaten varmasti omituista esitellä itsensä ahvenanmaalaisten ranskalaisten perunoiden kasvattajaksi. Siis kumpien, ahvenanmaalaisten vai ranskalaisten? Vai ranskalaisten aamiaisten? Siinä potunkasvatuksessa sekoaa pää; kuvitelkaa nyt itsenne aikaisin keväällä tökkimässä ranskalaisten perunoiden siemenperunoita (ne on niitä lyhyitä, joita pikaruokamestat ei hyväksy ja siksi ne päätyy meidän hullujen syötäviksi) maahan, palttiarallaa 200 km pituisen vaon päähän. Ei jessus sentään, tulisin varmaan hullumaksi (jos mahdollista) kuin mitä nyt olen, todennäköisesti tappaisin koko istutusporukan ja juoksisin rannikolta rannikolle. Saattaisin käydä jossain lähiökapakassa vielä retostelemassa sillä asialla ja kertoa olevani sukua Forrest Gump:ille. Täydestä menisi koska käytösessä ei ole juurikaan havaittavia eroja paitsi että Forrest puhuu lontoota ja meikä päästelee kurkkuääniä, varsinkin nyt kun uusivat lääkityksen niin artikulointi tahtoo tökkiä vallan helvetisti.

Vielä perunanistutukseen ja varsinaiseen ranskalaisten perunoiden nostoon. Jos olette koskaan sielläpäin liikkuneet, niin olette varmasti nähneet tienposkessa paarustavia ihmisraunioita joilla on aivan vitulliset määrät jatkojohtoja olkapäällään. Tämä johtuu siitä että noin puolet ranskanperunoista menee diibadaabaa – marketteihin ja niiden pottujen pintojen täytyy olla sellaiset you know, sahalaitaiset. Tästä syystä ne perunnannostajat, joiden vastuualueena on ko. perunat, joutuvat kreppiraudoilla painelemaan joka saatanan perunan ennen kuin sen saa heittää keruuämpäriin. Jännetupin tulehdukset, krampit ja itsemurhat keskellä sitä vitun pitkää vakoa ovat ahvenanmaalaisten arkipäivää ja näin ollen siellä on turha mennä hakemaan sääliä kertomalla olevansa itsemurha – aikeissa. Ne perkeleet lyövät sinulle kreppiraudan käteen ja osoittavat vakoa, vako voi olla sitten mitä tahansa – riippuu kenen seurassa hengenriistoaan julki tuo. Sama vaiva on muuten pasta – ja makaronipuolella, siellä tuonelan viestikapulana on piippausrauta ja lajina kierremakaroni. Ei ole helppoa ei, mutta ahvenanmaalaisia hautureita ei haittaa sillä aina on uusia tulijoita vaon päähän ja uusia asiakkaita hautureille, noille hautausmaiden herrasmiehille. Talvikuukausina nämä mustat linnut tulevat Emo – Suomen puolelle ryyppäämään perunannostoaikaan tienatut vainajat, kyllä on kolkkoa touhua mutta niin on koko perunabisneskin. Ainoa asia mihin luomuväki eikä viherpiiperot puutu, vai oletteko jonkun nähneen tökkivän ranskalaisia hevonpaskakasaan kehottaen ostamaan luomuranskalaisia? No ette varmasti ole, tai ette ainakaan kehtaa tunnustaa ostaneenne.

Näissä aatoksissa teppailin tietä pitkin kun yht´äkkiä lähdin litomaan niin vitusti. Kuului korahtava ääni ja omatunto, joka oli juuri pitänyt puhuttelua sielulle, tarttui korvasta kiinni ja kysyi: ” Mitä helvettiä oikein meinaat, olin pudota kyydistä!”. Kerroin yrittäväni pudottaa sielun kyydistä ja sen kuullessaan omatunto alkoi räkättämään; ”Onnistuit, tuolla se onneton nyt koit…” Jysähdys! Niin katkesi omatunnon puhe sillä sielun mukana katosi järki, tai paremminkin järki huomasi sielun pudonneen kyydistä ja kiiruhti tämän luo. Minä jäin jotenkin omituiseen tilaan, en ollut järjen ja sielun messissä enkä liioin omantunnon mukana omassa kropassani, vaan leijuin noin kahden metrin korkeudella tienpinnasta ihan keskenäni, omituisesti. Kuka helvetti minä sitten olin ja mitä edustin, ennen luulin että on vain sielu ja kroppa, vai oliko sekin niiden tummapukuisten äänentoistolaitteiden propagandaa? Pyöriessäni siinä tomupilvessä jonka ohi ajanut auto nostatti, sisältäni kuului jylisevä ääni;”Sinä olet minä ja minä olen sinä ja me kaksi ollaan heihei – väkeä, kahjoja,pilleripajatsoja, ryyniraunoja, what ever – saat valita”.

No voi vittu mikä tilanne; kroppa juoksi ympäri mäkiä törmäillen petäjiin ja postilaatikoihin kun ei ollut järki sitä ohjaamassa, omatunto soimasi itseään kropan olkapäällä yrittäen pitää kaksin kiinni ettei putoaisi ja sielu ja järki näyttivät vaipuneen jonkinlaiseen hartaaseen keskusteluun keskenään. Tyypillistä tuuria: jään koko porukasta, luonnollisesti sen hulluuttani edustavan henkisen tason kanssa. Koska kyseessä oli pienimuotoinen pattitilanne, päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja aloin tentata hullua puoltani kysymällä kaikkea mahdollista mikä liittyi jyrähtäneisyyteen ja mikä aiheutti pipipäisyyteni. Hulluus kertoi sen olevan osittain geeneissä, päästä pideltävää porukkaa koko saatanan suku sikoja myöten. Asiaa ei kuulemma auttanut se kun minut oli pudotettu synnytyslaitoksella, ei betoni tee hyvää vastasyntyneen kallolle, oli se pinnoitettu sitten millä tahansa. Ei myöskään se, että talvella -69 olin tippunut potkukelkan kyydistä ja oli töröttänyt päälläni hangessa puolitoista viikkoa ennen kuin minut oli löydetty. Silloin hulluus sanoi varmistuneensa ettei hän tästä päästä lähtisi, päinvastoin täällä olisi työsarkaa hänen koko suvulleen, veli sosiopaattia myöten. Hulluus kertoi myös itsensä kertautuneen, minun siis tulleen hullumaksi. Olin äimän käkenä mutta hulluus selitti; jo vauvaiän sekoilut olivat aiheuttaneet lukuisien muovailuvahojen syömisen ja sitä kautta kuukkelbergin pahenevan tilan, ei siihen aikaan muovailuvahojen väriaineita kontrolloitu vaan ne olivat perkeleellisiä hermomyrkkyjä. Hulluus viittasi jouluaattoon -70, jolloin söin koko paketillisen (24 pötkylää) muovailuvahaa ja sen päälle vielä joulukuusesta koristeet. Ne koristeet eivät totisesti olleet mitään enkelinkuvilla varustettuja karamellejä, vaan lyijymaalilla maalattuja puisia lätkiä – köyhiä kun oltiin. Sinä jouluaattona minulla ensimmäistä kertaa löi värit päälle; esitin olympiatasoa olevan, kahdeksastatoista liikkeestä koostuvan permantosarjan alasti, väänsin tortut keskelle olohuoneen lattiaa ja pomppasin verhoihin roikkumaan. Alas laskeutuessani jäi vähän saatanan pitkä jarrutusjälki verhoihin äidin mieliksi. Päästyäni verhoista menin istumaan joulupöytään muiden seuraksi, ristin käteni ja luettelin täydellisesti sen hetkisen puhelinluettelon alusta loppuun mutta hepreaksi. Jouluaamuna heräsin oudosta pleksikopista jossain sairaalassa ja sain olla siellä koko joulun ajan, vasta uuden vuoden aattona mutsi tuli hakemaan ja tempaisi varoiksi ostamallaan tinakauhalla lakuaiseen niin lujaa että varsi taittui. Olin pääsiäisen pyhiin asti aika hiljaista poikaa, mutta…. no se on toinen juttu.

Nyt näytti siltä kuin tilanne olisi rauhoittumassa; omatunto oli saanut kropan jotenkin hallintaansa ja ohjasi sitä järjen ja sielun suuntaan. Viittilöin vähän helvetisti että tulkaa nyt tännepäin mutta hulluus käski minun lopettaa, eivät järki ja sielu sitä noteeraisi sillä ne olivat nähneet huhtomistani ihan tarpeeksi. Onnekseni omatunto näytti osoittavan meitä ja pian koko orkesteri saapuikin hulluuden ja minun seuraan. Pitkään pidettiin vihaa, sielu sanoi vittuuntuneensa noin lapselliseen käytökseen, ei ollut helppoa roikkua mukana kun samalla joutui tekemään paikkavarauksia helvettiin menevään junaan. Mitä helvettiä, olinko kuolemassa? No et, mutta hommaa pyörittää samat tyypit kuin elävienkin kirjoissa, tai siis nyt manan majoilla mutta ovat olleet töissä rautateillä joten homma tökkii koko ajan, voi olla että jäädään iäisyydeksi limbukseenkin jos helvettiin menevät junat ovat taas myöhässä – siis sitten aikanaan. Lupasin parantaa tapani ja niin sielu sanoi järkkäävänsä meidät taas yhdeksi kokonaisuudeksi ja niin tapahtuikin. Huomasin seisovani suoran päässä yksinäni, ei sielua eikä muitakaan näkynyt joten talsin kotiin ja mietin hulluden sanoja. Ei muuten, mutta se hulluuteni kertautumisjuttu pistää miettimään, nyt on jo tämmöistä menoa niin mitä se on viiden vuoden päästä? Keskustelenko kenties hulluden mainitsemien sukulaisten kanssa? Taidankin mennä ostamaan jotain sivistävää lukemista tai katsoa jonkun järkevän dokumentin, jos vaikka saisi vähän jarrutettua niitä hulluuden sukulaisten tuloa. Enhän minä ole ehtinyt vielä siivoamaankaan. No, kyllä illalla nakkikioskin jonossa joku pyykäisee pölyt hyllyltä, en ehdi suutani kunnolla avata kun jo käydään kiinni ja huudetaan että turha tänne on tulla vittuilemaan. Enhän minä, yritin vaan demonieni kanssa päästä yksimielisyyteen siitä mitä syötäisiin…

Ai niin, meinasi unohtua; kyllä, sielun voi pudottaa kyydistä joten treenatkaa – siitä tulee hieno kokemus!

Avainsanat: ahvenanmaalainen, geeneissä, hauturi, hermomyrkkyjä, itsemurhat, kreppirauta, lontoota, perunannosto, piippausrauta, ranskanperuna, vako

Olihan humaus, vielä hetki sitten istuskelin kivellä ja kelloni näytti aikaa 10.20. Kellonajassa ei mitään ihmeellistä mutta päiväys, se kun sattui olemaan 10.09.1971. Olin joku aika sitten oppinut kirjoittamaan ja kirosin kun en saanut valkoisella liidulla piirrettyä sellaisia kuvioita mustaan liitutauluuni kuin olisin halunnut. Muutenkin koko 60 -luku, se hieman yli puolikas mitä olin sitä ehtinyt elämään, oli aivan perseestä. Ainoan leluni käsitti noin kolmekymmentä senttiä pitkä koivuklapi, joka oli kesät talvet umpijäässä samaan tapaan kuin minäkin ja se pieni hiekkakasa jossa minun oli lupa leikkiä. Kavereita ei ollut, kylän lapsien vanhemmat eivät antaneet omien mukuloittensa tulla meille koska pelkäsivät minun vahingoittavan heitä. Sain näetsen jo tuohon aikaan karjahtelukohtauksia eikä hiekan syöminenkään mikään ihme ollut, halluista puhumattakaan. Pitivät minua siis kahjona ja sellainen minä tietysti olinkin, ei kukaan normi ihminen pasko toinen toistaan kauniimpia hiekkakakkuja ja laula samaan aikaan Aidan oopperaa putkeen, vieläpä swahiliksi. Näissä aatoksissa siis istuskelin ja kirosin taitamattomuuttani, kun yht´äkkiä taivaan täytti tuulenpyörre jonka keskeltä laskeutui jumalainen nainen, toisessa kädessään outo taittuva laatikko jossa oli näppäimiä sekä kirkas ruutu ja toisessa kädessä hän näytti pitelevän kissaa joka tuntui pitävän lentomatkaa täysin normaalina. Tämä pilvistä tullut naisolento laskeutui viereeni ojanpientareelle, metrin päähän siitä kivestä jolla istuskelin. Tuttuun tapaan minulta meni pasmat sekaisin ja aloin puremaan liitutauluani kuin heikkopäinen, nielaisten ensin kaikki kaksitoista liituani. Nainen kajautti minua avarilla niin että hikinen piponi lennähti monen metrin päähän ja liitutaulu vielä kauemmaksi.

Hetken aikaa nainen tuijotti minua kuin tarjousnakkia kunnes ilmoitti että nyt se saatanan vinkuminen saa luvan lakata, minun olisi paras hypätä jousille sillä kohta mennään eikä meinata. Tiedusteluuni että minnehän nyt oltiin matkalla, vastaukseksi sain että 2000 – luvulle, kyllä sinne vielä yks vajakki saadaan sovitettua. Vielä varoitettiin olemaan paskomatta niitä liituja, matkasta tulisi melko töyssyinen. Enempää en ehtinyt tuumata sillä jouduin mukaan pyörteeseen joka johdatti meidät aikojen ja vuosikymmenten halki. Matkan teko oli yhtä myllerrystä, singahdeltiin edestakaisin ajan virrassa ja koitin parhaani mukaan vilkuilla mitä tapahtui. Ehdin nähdä eduskuntatalon pihalla jonkun kaljupäisen miehen auttavan kahta muuta herrasmiestä limusiiniin, tuntuivat olevan melko huonossa hapessa. Toinen oli iso ja puhui outoa murretta, toinen taas tumma tukeva tappi ja aivan perseet olalla. Palattiin takaisin kuusikymmentäluvulle missä hipit nussivat sen minkä kerkesivät. Tai oikeastaan vain puolet heistä, loput olivat aivan liian kuutamolla moiseen touhuun. Taas läpi seitsemänkymmentäluvun ja tikkitakkien, paineltiin suosilla kahdeksankymmentäluvun järkyttävien hiuspehkojen lomitse aina 90 – luvulle. Siellä topattiin vittuilemaan konkurssin tehneille ökymiehille ja kiiteltiin miestä, olikohan se kiljunen vai mikä, viinaan se joka tapauksessa se liittyi. Jotain siinä tuli mainittua ettei papistoon kuuluvia kannata pitää erityisavustajinaan ja niin eespäin. Ei siinä mitään, jouduin minäkin kuuntelemaan korvat punaisena kuinka typerä kitinäni oli kantautunut 2000 – luvulle asti, jopa siinä määrin että se oli alkanut tosissaan vituttamaan. Jos ei kerran palikat riittäneet, niin turha sitä oli koko kansalle porata. Silloin täytyy joko pitää turpa kiinni tai tehdä asialle jotain. Turhaan yritin aloittaa puolustuspuhetta, minut vaiennettiin yhdellä mulkaisulla ja ilmoitettiin että olimme saapuneet 2000 – luvulle, tossa on vajakille ohjeet ja terve moro hei. Kuului perkeleellinen pamaus ja jumalainen nainen oli poissa.

Niinpä minä istun nyt tässä sohvalla, täysin oudossa miljöössä jonka käsittää hikinen kaksio jossain hevon vitun nevalla. Edessäni on samanlainen taittuva laatikko, jonka toinen puoli on kirkas ruutu ja toista puolta hallitsevat näppäimet omituisine merkkeineen. Uskalsin kokeilla näppäimiä ja sitä mukaa kun painelen, niin aivan saatanasti muurahaisten näköisiä koukeroita ilmestyy kirkkaalle ruudulle. En tajua, olenko kuollut vai onko kaksituhatta luvulla näin helppoa? Vielä kun perkele tajuaisi onko noilla muurahaisten näköisillä länteillä jotain merkitystä. Vieressäni istuu koira välinpitämättömän näköisenä sekä nainen, joka taitaa olla kuuromykkä kun ei vastaa puhetulvaani vaan mulkoilee omituisesti. Ilmeisesti häiritsen hänen keskittymistään sillä hän koittaa tuijottaa VÄRItv:tä! Jumalauta, onko tällä vuosituhannelle värit telkkarissa? Meidän seitkytluvun alun Luxor:issa ei ollut värejä eikä noin isoa kuvaakaan, sellainen paleltuneen persreiän kokoinen ja muotoinen aukko, jossa näkyi lumisateen lisäksi jotain pieniä hahmoja.

Olen kertakaikkiaan ällikällä lyöty, voi hitto kun saisin sen jumalaisen naisen vielä tavoitettua, oliskohan mahdollista että hän opastaisi minua muussakin kuin tämän merkkejä tuottavan laatikon kanssa. No, jos tätä vertaa jäätyneeseen koivuhalkoon niin en usko että tällä vuosituhannella tarvitsen apua enää missään – en nimittäin aio persettäni tästä nostaa. Yksi asia minua kuitenkin ihmetyttää, nimittäin paperilappu, jonka Jumalainen nainen jätti ja siihen on laitettu pitkä numerosarja ja viitteenä teksti: ”Jos sussa on yhtään miestä, niin voit laittaa tonne rahaa. T: MP

Täytyy siis ottaa selvää mitä toi numerosarja tarkoittaa ja miten tohon paperilapun sisään saa rahaa.

Avainsanat: Aida, eduskuntatalo, hipit, jumalainen nainen, kissa, konkurssi, kuutamolla, liitutaulu, Luxor, ökymiehille, swahili

Ette usko kuinka paljon täällä on lennellyt demoneita tänä yönä, kaikki kotimaiset ja laaja joukko ulkolaisiakin piti manata esiin. Demonien runsaslukuinen esiintyminen selittyy sillä, että päätin rustata tämän blogin ulkoasua. Joo joo, liitetään niitä koodinpätkiä tuonne ja helvetin CSS:ssät sekä muut aaaarrrgghhh! Ei se kuulkaa oikeasti ole helppoa siirtyä luolasta, jossa on piirrellyt hiilenpalalla seinään, muuttamaan jotain sellaista mitä itseään paljon viisammat ovat rakentaneet. Näin on asia, yritin kyllä silloin 60 - luvulla hypätä kestävän kehityksen junaan mutta ohi meni ja tämäkin saatanan resiina on ruosteessa, joten ihan heti sinne 2000 - luvulle en pääse. Turvauduin jopa viisaan Welhottaren apuun ja hän koitti auttaa omien kiireidensä keskellä, siitä iso kiitos hänelle. Näissä asioissa vaan se on sama kun neuvoisi kenkiä vaikka jos totta puhutaan niin äo:ni jää alle sen 42:den joten klobot voittavat tämänkin erän. Voi kurjuutta. Näissä saisi olla minua varten sellainen Narrator- tyyppinen apuohjelma, johon voisi kertoa toiveensa ja ohjelma tekisi vaadittavat muutokset. Eipä silti, väittely siinäkin tulisi ennenpitkää koneen karjuessa että koita nyt jumalauta päättää mitä haluat. Tässä tätä nyt kuitenkin on osittain ja ontuvana, kappalejaot ovat infernaalisia yön taisteluiden ( ajankäyttö selviää lopussa) jälkeen. Nyt en vaan jaksa enempää. Tämäkin kappale oli yöllä erilainen, onnistuin jotenkin hukkaamaan koko helvetin pitkän tekstin jonnekin vaikka painelin tuota peruutusnappulaa sormet rakoilla. No, illasta ja yöstä enemmän alla olevassa tekstissä.

Muutenkin eilinen ilta oli jotenkin erilainen, koira kärysi vieressäni sohvalla siihen malliin että pelkäsin koko karvakorvan mätänevän niille sijoilleen. Voi tietysti olla että se halusi kantaa oman kortensa tähän helvetin esikartanoa muistuttavaan tunnelmaan, luomalla nopeasti lamaannuttavan, rikinkatkuisen hajuefektin tänne pieneen korsuumme. Minä hakkasin konetta hysteerisenä vettä valuvin silmin ja ikenet valkoisena kiroamisesta, koiran perseen päristessä kuin seulaksi ammuttu sotarumpu. Tunnelmaa lisäsi vielä vaimon silmistä lentelevät salamat hänen heitellessä elintarvikkeita keittiön lattian alla olevaan säteilysuojaan. No ei ihme, olkkarin verhotkin kytivät jossain vaiheessa ja lattian täytti pieni musta vana muurahaisten suorittaessaan muuttoa pakolaisleiriin (missä se sitten lieneekään). Katselin suurennuslasilla tuota etenevää muurahaisjoukkoa ja niillä oli pienet reput selässään, osa kantoi hetekoita selässään ja loput näyttivät minulle keskisormea.

Vietin aina välillä aikaa kiertelemässä pitkin blogistaniaa ja lueskelemassa mitä ihmisten elämään kuuluu, helvetin utelias kun olen luonteeltani ja  koska minua on pidetty komerossa aina neljäänkymmeneen ikävuoteeni saakka. Yllätyin positiivisesti huomatessani etten ole yksin tässä näkyjeni täyttämässä maailmassa sillä eräskin oli tuijotellut autoaan parkkeeraavia pihatonttuja pitkään aikaa ja ihmetellyt että WTF, mitä tapahtuu? No, hänen puolustuksekseen on sanottava että hän kärsi pahasta flunssasta joten voi olla tuon taudin aikaansaannoksia nuo sangen mielenkiintoiset hallusinaatiot. Miksi minä en näe noita, omani on aina jotenkin omituisia ja vähemmän kauniita, kuten alastomia turkkilaisia miespainijoita lukemassa IKEAn kuvastoa tai sitä ainaista saunomista edesmenneen Jasser Arafatin kanssa. Varsinkin nyt kun kaikki jutut on käyty läpi ja istumme vain hiljaa vaatimattomassa 140 asteen lämmössä noin kuusi tuntia, minkä jälkeen siirymme pesuhuoneen puolelle vihtomaan toisiamme isoilla, 92 mm kiintoavaimilla.

Sain myös illan mittaan sukkia neljä paria, ne toi eräs ystäväni joka oli hönöpäissään tehnyt tilauksen jonnekin diibadaabaa - sivustolle ja nyt hänen postilaatikkonsa täyttyy noista kiinalaisten ystäviemme ääntä nopeammin kudotuista sukista joiden materiaalina on mikrokirurgiassa käytettävää ommellankaa, vahvuus o,ooooo2 nanomillimetriä. Sanomattakin selvää että vanhemman karjun kantapää silppuaa sellaisen tosi laadukkaan käsityön taidonnäytteen jo siinä vaiheessa, kun kyseistä kangaslätkää yritetään vetää pahkuroiden yli nilkkaan. Hän on kuitenkin todella ystävällinen sielu ja ajatteli josko kyseiset rätit menestyisivät pakkasen nussimissa kintuissani ja lahjoitti nuo vertaansa vailla olevat, kankaiset mysteeriputket minulle. Olin kiitollinen ja lähetin mielelläni hänen nimissään peruutuksen ko. sivustoon, saate sanoina ettemme voi käyttää noin laadukkaita jalkaterien peitteitä, sillä vähäosaiset ystävämme saattavat tuntea kateutta ihastellessaan pelkkää silmäpakoa olevia riepuja. Niin, sukkien lisäksi ystäväni postilaatikkoon kannetaan saman tilauksen tiimoilta aivan helvetisti partakoneen teriä, sinänsä ihmeellistä koska hän ei ole saanut vartta mihin terät tulisivat kiinnittää. Niinpä päättelimmekin sivuston olevan jonkun häiriintyneessä lahkossa toimivan suicide - jaoston postimyyntipalsta. Se selittäisi pelkät terät.

Palataanpa taas tähän hetkeen; lehdenjakaja kuuluu ajelevan joten yökin on vaihtunut aamun tunneiksi, kelloa en pysty katsomaan sillä teippasin luomeni otsikkoon kiinni joskus puolenyön aikaan ja nyt ovat näköelimet melko kuivat. Olen tässä koittanut hakea osavaa, mutta hillittyä fontin väriä ja onnistuinkin siinä jokin aika sitten kunnes koko vitun hoito alkoi vilkkumaan kuin joulukuusi. On se nyt perkele että voi näinkin yksinkertaisen asian ryssiä. Tässä on pakko soittaa keuhkovammaliitolle ja BAT:lle, röökiä palaa siihen malliin että kohta molempia tarvitaan. Seuraamalla hyviä ohjeita sain mielestäni rukattua tämän ihan ok näköiseksi, mutta nyt tämä ei enää taivu tahtooni, vaan suorastaan kerjää verta nenästään. Toista tietää kun tungen tämän himmelin takkaan jonka lämmitin kylmyyttä vastaan, ainakin tänne korpeen on luvattu kylmiä kelejä etelän helteistä huolimatta. Toki eihän se ole koneen vika vaan minunhan sinne takkaan pitäisi itseni tunkea ja sen teenkin jos ei tästä tule lasta eikä paskaa. Nämä on juuri niitä malliesimerkkejä siitä että pysyköön suutari lestissään ja hullu lepositeissään, ei pidä itseään viisaampien aparaattien kanssa ruveta taistelemaan. No nyt on ainakin fonttikoko isompi, tälläisen kokoisella sitä jatkossakin pukkaa ja jos ei miellytä niin kommentoikaa. Lupaan ilman kitinöitä rukata sitä sitten toivomaanne suuntaan. Vielä jos saisin tuon taustan ja siihen sopivan värin rustattua  niin hyvä. Kuten näette ei tämä helppoa ole kädettömälle mutta pakko yrittää koska teeman vaihtamisestakaan ei ole apua, osa vimpaimista hukkuu ja taas on tekstin näkyvyyden kanssa ongelmia. Sehän on tämän koko rustaamisen perusidea; yritän saada tämän helposti ja miellyttävästi luettavaksi sekä hieman saada taustaan hillittyä väriä koska tämä on tälläinen halju paska. Otsikon kokoa/väriä en saanut muutettua millään joten olkoon toistaiseksi. Varmaan näytön putsaaminenkin auttaisi, tosin vain omia näkymiäni sitä en kyllä tässä mielentilassa jaksa tehdä. En tiedä, katsotaan nyt mitä tämä maanantai tuo tullessaan.

Avainsanat: esikartano, hiilenpala, Jasser Arafat, koodaaus, luola, mikrokirurgia, muurahainen, ommellanka, pakolaisleiri, taidonnäyte

Tämä on omistettu teille kaikille jotka jaksatte. Ette välitä omista vaikeuksistanne tai sairauksistanne vaan puskette eteenpäin, omistautuen sille asialle/päämäärälle jota olette juuri tekemässä. Oli se sitten iso tai pieni asia, lyhyen tai pitkän aikavälin projekti - sillä ei ole väliä. Minä kunnioitan. Tässä itsekeskeisessä maailmassa tulee ihan liian harvoin  kiitettyä tai ajateltua sitä työnmäärää, mitä toinen on nähnyt sen eteen että sinä voit vain nauttia siitä jutusta, oli se sitten tuote kaupan hyllyllä tai juuri ahmimasi ruoka. Tunnustan olevani kiittämätön henkilö, en aina muista sanoa sitä pientä sanaa ja jälkeenpäin omatunto pistää hakkaamaan päätä seinään. Ei tässäkään asiassa pidä lähteä mihinkään anteeksi - Nieminen linjalle mutta voi ja pitää kiittää silloin kun se on paikallaan. Te, jotka minut ja kajahtaneen ajatusmaailmani tunnettekin, tiedätte että tietyt ammattiryhmät ja ihmiset ovat erityisen lähellä sydäntäni ja niinpä tunnustankin suuren kiitollisuuteni heitä kohtaan oikein listan muodossa;

Kätilöt

Kiitos teille te urheat ulosvetäjät että olette kiskaisseet minut pimeydestä tähän kylmään ja kovin velkavoittoiseen maailmaan. Kiitos siitä että ette tiputtaneet kuin kerran minut sille aivan helvetin kylmälle kivilattialle silloin kuusikymmentäluvulla, jolloin lattialämmitys ja pehmeämmät lattiamateriaalit julkisissa tiloissa olivat tuntematon käsite. Kiitos teille siitä, että minut potkaistiin vain kerran nurkkaan siinä kiireiden keskellä, asia jonka ymmärrän täysin. Meitä tuli siinä huoneessa kuin sudelta paskaa ja olimme helvetin liukkaita käsiteltäviä veren ja jälkeisten peittäessä kehomme. Ei ihme jos siinä tohinassa nyt muutama lähtee lapasesta ja osuu liukkaasti liikkuvan sandaalin eteen. Kiitos myös sille teidän siivojalle joka nosti mut ehtoolla siihen lavuaariin odottamaan aamua, siinä oli mukava mammitella ja katsella maisemia.

Papit

Kiitos teille te tummapukeiset, kävelevät äänentoistolaitteet siitä, että jo varhaisessa vaiheessa vaimensitte korvani maailman pahoilta teksteiltä ja lauluilta. Teidän festivaalitasoa oleva äänentoistonne sai nuo pään sivuilla olevat melko isot läpyttimet kuuroutumaan lähes täysin, teidän paasatessanne  pyhäkoulussa  korkeimmista voimista ja siitä alakerran vihulaisesta . Meni ns. laakista jakeluun, kyllä se sen verran selkeesti silloin takavuosina tuli karjahdeltua. Kiitos myös postraumaattisesta stressireaktiosta, vieläkin tulee paskat housuun kohdatessani kirkon edustajia, sillä te teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kiitos myös sille kanttorille, joka ei sitten jumalauta tajunnut mitä eroa on pienellä seurakuntatalon kerhohuoneella ja ison kirkon sisätiloilla. Virsi 517 on jäänyt kuulonmenetyksen lisäksi myös visuaalisesti mieleeni, en ole koskaan nähnyt kenenkään saaneen laulamalla verhoja irti mutta sinne paiskautui nurkkaan ja nipsut ropisi perässä. Saattaisi olla oopperalavoilla kysyntää jos te kanttori vielä olette elävien kirjoissa. Kiitos papille myös siitä, että opetitte minulle siveyttä 15 - vuotiaana, asia joka hämmensi minua; ensin tuli pidättäytyä synnistä ja seksistä, sitten täytyi ruveta täyttämään maailmaa (te olitte varsin inspiroiva esimerkki 15 lapsenne kanssa). Niin olenkin koittanut seurata oppejanne mutta huonolla menestyksellä, sen sijaan oikeussalit ovat tulleet varsin tutuiksi. Kiitos papeille siitä, että vihitte meidät tähän maanpäälliseen helvettiin, jossa opimme ettei mikään raha maailmassa riitä, ainakaan minä en kerkiä tekemään niin nopeasti töitä ansaitakseni sen määrän mikä kuluu rakkaan kasöörin käsissä. Kiitos papeille myös siitä, että merkkipäivinä (sitten vanhemmalla iällä) muistatte tulla onnittelemaan ja arvioimaan paljonko seurakunta nettoaisi kiinteistöstä/irtaimistosta sitten kun minusta aika jättää. Kiitos teille siitä että jätätte sen teille osoitetun, allekirjoitustani vailla olevan testamentin huomaamattomasti siihen pöydänkulmalle ettekä ala tunkemaan sitä taskuuni.

Ulosottomiehet aka voudit

Kiitos teille olemassaolostanne, te rakkaat ja ainoat kirjeenvaihtokaverini. Te jaksatte uskoa minuun ja valvoa vähäisiä tulojani etteivät sen joudu turhuuksien markkinoille, vaan päätyvät teidän loputtomiin holveihinne. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet pehmeäkantisiin attasea - salkkuihin, enää ei tarvitse kittailla ovenpieliä niin taajaan teidän tunkiessanne tuota tuomiopäivänä velattomienkin  nähtävillä olevaa liiton arkkia oven väliin. Kiitos teille myös siitä, että olette tajunneet minu olevan niin köyhä, ettei minulla ole varaa tilata lehtiä ja lähetätte minulle pesän sytykettä etten paleltuisi kylminä talviöinä. Kiitos teille myös siitä, että olette siirtyneet käyttämään pehmeäkuosisia lenkkareita, roikkuessanne pää alaspäin räystäskourussa ja kyttäämässä sisälle kun ovea ei avata. Kiitos teille myös ennekaikkea siitä, että te ette unohda koskaan…

Poliisit

Kiitos teille siitä että pidätte järjestystä yllä ja minut herran nuhteessa. Kiitos teille siitä, että olette huomioineet aivan saatanan ohuet ranteeni ettekä laita enää niitä kylmiä käsirautoja, vaan nippusiteet ja näin tuette myös petrokemiallisen teollisuuden haaraa. Kiitos myös siitä, että aika ajoin tarkistatte keuhkojeni tilavuuden sekä maksuvalmiuteni vakuutusten ja verojen osalta. Kiitos myös siirtymisestä kumisiin kurinpitovälineisiin, niistä pitkistä ja puisista kun tuppasi jäämään tikkuja päähän ja selkäruotoon. Oikeesti, kiitos teille sillä teitä tarvitaan.

Käytävätopparit aka markettien tantat

Kiitos teille, te selkeästi havaittavat akat jotka tukitte markettien käytävät parkkeeraamalla kahta rinnan, ihan vaan kertoaksenne about tunnin ystävättärellene siitä, kuinka teidän kultamussukka tyttärenne on joutunut taas kärsimään sen kusipäisen vävypojan kanssa. Kiitos teille siitä, että saan ihastella teidän peppujanne, noita seitsemän leivän uuneja tarvittaessa niin kauan että silmäni sokeutuvat, ihmetellessäni kankaan kestävyyttä ja resorien perkeleellistä venymistä. Kiitos teille siitä että ette väistä vaikka teitä jauhopusseilla heittelisi, sillä te ette tunne mitään ja kuulolaitteenne on kiinni. Kiitos teille siitä, että kerrotte sen kusipäisen vävypoikanne kaikki henkilötiedot puhelinnumeroa myöden, hän varmasti arvostaa sitä kun soitan hänelle ja aloitan puhelun sanoilla: “No terve, et kuule arvaa mitä mä tänään kaupassa kuulin..”

Naapurit

Kiitos teille siitä että jaksatte pohtia surkeaa elämääni ja tekemisiäni. Tiedän että teidän on vaikea käsittää sitä koska elämänne on täydellistä harmoniaa, ettehän te muuten joisi päätänne täyteen joka viikonloppu ja huutaisi kuin oikohöylä. Kiitos teille siitä, että viitsitte ja jaksatte päivittää tekemiseni ja tulemiseni koko maailmalle, eiväthän he muuten saisi tätä tuiki tärkeää informaatiota. Kiitos teille myös siitä, että ajattelette väsyneitä käsiä ettekä ole näkevinään meikäläistä selvinpäin, näin väsyneen käteni ei tarvitse nousta siihen tervehdykseen jota myös morjestamiseksi kutsutaan. Kiitos myös siitä että ajattelette minua myös öisin, ehkäisette minua näkemästä painajaisia pitämällä minua valveilla hakkaamalla oveen ja vaatimalla minua kuskiksi teille. Kiitos myös siitä, että saan lainata teille rahaa mutta toisinpäin se ei onnistu, pidätte huolen siitä etten osta sitä tarpeetonta leipää tai typerää tupakkaa.

Lehtikauppiaat

Kiitos teille soitoistanne, ette ymmärrä kuinka tärkeää syrjäytyneelle on kuulla jonkun ystävällisen livekalan ääntä, olkoonkin että se on aina sitä samaa once in a lifetime - paskaa. Kiitos teille siitä, että ette viitsi vaivautua kuuntelemaan mitä toisella on sanottavaa vaan latelette sen perkeleen epistolanne yhtä soittoa, päätäen sanoihin; “No miten on, laitetaanko tulemaan?”. Kiitos teille siitä että kerran on laitettu tulemaan 3 kk määräaikainen jakso hintaan 36,- markkaa ja nyt tuon loppumattoman, kyseisen aviisin koejakson hinta on tällä hetkellä 702,- euroa sen kierrettyä kaikki pilipaliperintäfirmat päättyen rakkaalle voudille. Kiitos teille siitä, että luottotietoni ovat niin pakkasella ettei minua haudata kirkkomaahan. Syyksi ilmoitettiin ikiroudan vaikutukset ympäröivien hautojen kukkaistutuksiin. Kiitos siitä että minulle ei myöskään suoda polttohautausta, olen nimittäin juonut luottotetojeni menetykseen ja pelkäävät krematorion jysähtävän, sen verran on soppaa kuulemma verenkierrossa.

Kiitos teille kaikille ihmisille, rakastan teitä suurella sydämellä ja tunteella. Oikeesti, maailma on hieno paikka eikä kaikkea tarvitse niin tosissaan ottaa, elämä on liian lyhyt murehtimiseen. (ja uskokaa pois, minulla jos kellä noita murheita riittää..)

Kunnioittaen Peppone

Avainsanat: kanttori, kätilöt, krematorio, kunnioitus, lehtikauppiaat, luottotietoni, markettien, once in a lifetime, papit, poliisit, soppaa, vävypoika, virsi 517

“Jos sä kiukuttelet niin et saa mitään”, “Koita nyt olla kiljumatta” ja “Pyyhi nenäsi”, tässä vain muutamia otteita siitä koko tulikomentojen sarjasta jonka kohtaan päivittäin. Koska taas oma kielenkäyttöni puolestaan sisältää kysymyksiä kuten “Saanko mä tälläisen?”, “Miksi noi linnut lentää takaperin” ja “Onko vaarallista jos kakka on kirkuvan punaista?”, olen tullut siihen johtopäätökseen että minusta on tullut kersa jälleen. Tätä päätelmää tukevat purkkiruoan järjetön käyttö, mikään ei ole niin hyvää kuin papari suoraan purkista ja luonnollisesti mahdollisimman kylmänä. Tuota vihreää kittiä kun lapio sen normi 300 gr kerralla ja ennen kaikkea ilman nestettä, niin tietää syöneensä. Tukehtumiskuolema liippaa läheltä hernerokan tukkiessa kurkkutorven eikä siinä auta vaikka kuinka heiluttelisi vaimolle, se vilkuttaa takaisin sellainen hymy naamallaan joka kertoo että voi vittu kauanko ton vajakin kanssa tarvitsee vielä elää? Tästä syystä olen joutunut kehittämään oman Heimlichin - otteen, liike joka tekee alustasta riippuen enemmän tai vähemmän kipeää. Siinä rynnätään viimeisillä voimilla katolle ja sieltä hypätään alas, siten että maahan jysähdetään selkä edellä papariköntin sinkoutuessa kurkkutorven perukoilta kohti korkeuksia. Voin kertoa että palkeet aukeavat ja joskus jotain muutakin. Ehdottomiin suosikkeihini purkkiruokien laajassa valikoimassa kuuluvat myös lihapullat, nuo maukkaat ja jättirusakon paskalta näyttävät mötikät. Maistuvat hyvälle ja puhe luistaa vähän saatanan liukkaasti aterioinnin jälkeen, kun hyytynyt rasva alkaa sulamaan suun lämmössä. Voidaan puhua jopa artikuloinnista kieli poskella. Siksi suosittelenkin tätä kaikille luennoitsijoille sekä papeille, tekee nimittäin vaikutuksen seurakuntaan kun voi yhteen ja ainoaan  sunnuntaisaarnaan sisällyttää koko kuukauden tulikiven katkuisen tekstin. Lisäksi jumalanpalvelus etenee sitä vauhtia että suntiolla pukkaa hikeä ja kanttori on todella kovilla. Jälkiruoka - ja välipalapuolelta sen verran, että esim. yksi hedelmäpiltti aamupuuroon sekoitettuna on oikeasti hyvää. Valitettavasti tätä tuiki tarpeellista aamupalaa ei viikolla ehdi eikä viitsi tehdä ja viikonloppunakin sitä saa vain siinä tapauksessa jos vaimo on hyvällä päällä. Huom! Tässä muuten jälleen yksi esimerkki taantumisestani, olen ravinnon saannissa riippuvainen toisesta henkilöstä. Minulta on nimittäin puurojen keittely kielletty, kun ei sitä ensimmäistä puuroanikaan ole vielä saatu kattilasta irti, ei vaikka naapurin isäntä kävi traktorilla vetämässä.

Sitten kauppakäyttäytyminen; eksyn vaimostani vähän väliä ja usein pitkiksikin ajoiksi, olen hukassa jopa niin kauan että minua pyydetään ilmoittautumaan infopisteessä - kuitenkaan kertomatta että missä perkeleen nurkassa se infopiste on. Vaimon pitäisi kyllä tietää että olen rautaosastolla tuijottamassa lumoutuneena tasolasereita ja muita hienoja laitteita, ihan samaan tapaan kuin hän toimii rättipuolella. Sillä erotuksella tosin ettei rautapuolella hypistellä, vehje joko ostetaan tai sitten ei, se miksikään tulee siitä hivelystä ja tuijottelusta. Siksipä hän on alkanut pitää minua kädestä kiinni, riuhtoen minua puolelta toiselle seikkailessamme alusvaateosastolla tai muulla rättisidonnaisella tasolla. Ei mene kauankaan, kun kuljen jotkut helvetin valjaat päälläni ja paidanniskasta on tungettu pitkä pätkä muoviputkea jonka nokassa liehuu uljaasti punainen viiri. En voi siis enää olla miehinen mies, lapasteni roikkuessa hihansuissa olevien hakaneulojen varassa. No, se siitä pullistelusta ja merkitsevien katseiden luomisesta kaupassa liikkuville naaraille. Miksi kakaroilta viedään kaikki ilo? Vaikka olenkin lapsi, en voi ulkonäköni ja kokoni takia lähestyä toisia lapsia tai heti on pedofiilisyyte niskassa vaikka kyseessä olisi viaton smalla talk tyyliin “Miten sulla meni eskarissa tänään?”. Minusta tulee siis kieroon kasvanut lapsi ja ongelmatapaus jahka tästä taas kasvan aikuiseksi. Ei perkele, näinkö tämä menee? Eka elämä kynti jo ihan tarpeeksi ja nyt ilmassa olevien ennusmerkkien mukaan eikun sama meno jatkuu ja vielä vittumaisemmissa merkeissä. Huh huh. Eräs juttu mikä ärsyttää tässä lapsena olemisessa on se, että kun saan kohtauksen kaupassa ja heittelehdin siinä lattialla selälläni ja suuni suoltaessa viimeisimpiä säätietoja hepreaksi, niin eikö joku helvetin kukkahattutäti tule osaaottavana ja tunge suuhuni jonkun pari kuukautta takin taskussa pyörineen pastillin. Krampit ehkäisevät minua kuristamasta tuota laupiasta samarialaista vaikka mieleni tekisi niin kovasti, sillä tädin pastillissa kiinni olevat ja hajuvedellä kyllästetyt karvat saavat minut yskimään aivan perkeleesti.

Kasvatusmetodit; Jo pitkään ovat olleet käytössä äidilliset läpsäytykset, tosin ne on annettu voimalla joka lennättää minut useimmissa tapauksissa perseelleni tai ainakin saavat näkökenttäni hämärtymään hetkeksi. Koskaan minua ei ole tukistettu sillä suuressa viisaudessani olen pitänyt pääni kaljuna. Korjaan, aina näihin päiviin asti sillä nyt vaimoni on ottanut käyttöön kärpäspaperin ja voin kertoa että tuo liimaruoska on itsestään perkeleestä. Se on äänetön ja kun se läsähtää keskelle kaljua niin pakoon ei pääse. Kun tuo liimalla kyllästetty paperikääme iskeytyy kaljuun, sitä seuraa luonnottoman kova kiskaisu taaksepäin saatesanoilla “Tules tänne, mulla on vähän asiaa”. Sitten on ohjelmassa joko puhuttelu tavaroiden jättämisestä keskelle kulkuväyliä tai luento siitä mitä pitää päivän aikana tehdä, mikäli kyseessä on ns. “vapaapäiväni”. Käskynjaon jälkeen ei kun seurantalaite (samanlainen kuin vangeilla) nilkkaan ja pihatöihin. Tämä kyseinen malli ei piippaa eikä ilmoita vaimolleni jos ylitän sallitun alueen rajan, vaan läväyttää sellaisen sähköiskun että nilkka kytee vielä viikon tällin jälkeen. Olen myös havainnut vakavia puutteita laitteen IP - luokituksessa haravoidessani sateella takapihaa. Tälliä tulee tasaiseen tahtiin kun himmeli ei kestä vettä. Siinä haravoidessani ja helvetillisten tuskien repiessä jalkaani, tiellä ohikulkevat naapurit ystävällisesti huutelevat että oletko sattumoisin huomannut että nilkkasi savuaa aivan saatanasti? Juu, olen huomannut ja se on ihan normaalia. Tiellä näkyy päänpyörittelyä ja korviini kantautuu pohdintaa mielenterveyteni heikosta tilasta.

Hygienian hoidossa menee sitä tavallista rataa; saatan tuntikausia seistä tuijottamassa veden valumista tai miettiä että jos juo shampoota, niin tuleeko perseestä saippuakuplia? En ole vielä kokeillut mutta jonakin päivänä teen sen. Eukon meikit ovat kiellettyjen tavaroiden listalla, kerran kokeilin nimittäin lasittunutta katsetta värittömän kynsilakan avulla ja siitä ei hyvää seurannut. Vanhassa on vara parempi, ei kannata täysistunnon jälkeen  pyyhkiä hanuria kosteuspyyhkeellä vaan ihan vanhan liiton paperilla. Kylppärissä on sellainen pieni ritiläkärry missä eukon kamoja on ja tempaisin paketista kosteuspyyhkeen pyyhkäisten sillä oikein kunnolla ja tukevalla otteella. Seuraava mustikuva on eteisen puolelta, olin juossut kylppärin välioven läpi sillä kyseisessä paketissa eivät olleetkaan kosteuspyyhkeet vaan kynsilakan poistoon tarkoitetut ihmelaput. Jos ryppynaru oli aiemmin arka, niin tapuksen jälkeen se oli jotain sellaista mihin eivät adjektiivit riitä.

Niin, tässä muutamia havaintojani yhä kiihtyvällä tahdilla etenevästä taantumisestani. Todennäköisesti olen kuolematon ja kehityskaareni saavuttaa aina tämän lakipisteen, palaten sitten taaksepäin jotta sama kyntäminen voi alkaa alusta. Tätä kun jatkuu muutaman vuosituhannen niin toista tietää. Eukot vaihtuu mutta tulikomennot säilyy eli älkää ihmetelkö jos joskus vaivun pieneen apaattisuuteen ja melankoliaan, ei ole kuulkaa kiva nähdä tulevaisuuteen. Silti, kestävän kehityksen launtaipäivää teille kaikille, osoittakaa rakkautta lähimmäisillenne koska ette viikolla kuitenkaan “ehdi” sanoa niitä erittäin tärkeitä sanoja ja tehdä niitä pieniä eleitä.

Ps. Mulle saa lähettää leluja ja karkkia.

Avainsanat: alusvaateosasto, Heimlich, hepreaksi, ip-luokitus, kehityskaari, lakipiste, piltti, valjaat

Ei kuitenkaan ryyppyputkea, siinä menee taas useampi vuosi. Se on noissa juomakausissa se kurja puoli että koomalta ei ole saanut syötyä vielä edellisvuoden pääsiäismunia, kun pitää jo uusia ruveta värjäämään ja keittämään. Nykyään on niin huonolaatuisia nuo kananmunat että tuppaavat niinkin lyhyessä ajassa kuin vuodessa vuodessa kovettumaan ihan tärviölle. Pyri siinä nyt sitten pepsodent - mainokseen kun leegoja voi pitää rintataskussa. Putki jota toivon, on sellainen ihan pienen tuurin eli hyvän onnen putki, pääsisi edes lähelle normaalin ihmisen arkea sillä en minä mitään lottovoittoa kaipaa. Voin nimittäin sieluni silmin nähdä tämän meidänkin komentokorsun vuonna 2032, minun katsellessa pääsiäismunia joissa vanhimpien kylkiä koristaa vuoden 2012 lääkityksen inspiroimat aiheet (kylmänväreitä). On vain tämä kulunut viikko ollut sen verran vaikea että ottaa pikkuhiljaa psyykkeen päälle. Ei siinä mitään, jos olisi normaalin ihmisen psyyke, se olisi luultavasti jo katkennut ja makaisin psykoosissa jossain helvetin parantolassa. Vaan ei, korkeammat voimat ovat päättäneet antaa minulle sellaisen katkeamattoman mielen. Puhuin paskaa, kyllä se napsahtelee poikki mutta pysyy kuitenkin kasassa aina jonkun säikeen varassa. Tästä syystä minun nähdään hymyilevän liikennevaloissankin, kun muut autolijat kivittävät minua ollessani tientukkeena väsyneellä Ransullani.

Ennen en osannut elää tämän vallan helvetin joustavan mieleni kanssa, esim. edellämainitussa kivitystilanteessa minä vain hymyilin oikein leveästi, saatoin jopa vilkuttaa ja toivottaa ihmisille hyvää mieltä. Se oli virhe, en käsittänyt etteivät muut autoilijat nähneet välimatkan takia silmieni muuttumista punaisiksi verisuonten paukahdellessa poikki tasaiseen tahtiin ja käsittivät typerän hymyni vittuiluksi. Seuraukset olivat katastrofaaliset; ilmassa lensi liikennemerkkejä, käsilaukkuja, työkalupakkeja ja jopa rotvallikiviä. Viimeksi mainituiden kohdalta on sanottava että  yllättävän moni autoilija pitää nykyisin rautakankea mukanaan, syystä joka on jäänyt minulle täysin mysteeriksi. Ehkäpä he ovat katselleet liikaa uutisia ja käsittäneet väärin mitä markkinataloudessa paljon viljellyllä vipuvaikutus - sanalla tarkoitetaan. Tai ehkäpä he ovat kohtalotovereita joiden todella tukeva aamulääkitys tapaa lyödä sellaiset värit päälle että ajoneuvo suistuu tienposkeen, mistä sitä sitten kammetaan ja vivutaan taas tielle. Onnekseni Ransu on vahva tekoa sillä joinakin aamuna on niin kiirettä, että joudun tempaisemaan aamujyvät kurkusta alas kävellessäni parkkipaikalle. Tällöin on pikaisesti ennen kouristusten ja hallusinaatioiden alkua naulattava ratti kojelautaan kiinni, nimittäin kokovartalokrampin iskiessä sitä mennään eikä meinata. Olenkin löytänyt aivan uusia reittejä Ransun kyntäessä suoraan halki metsien ja salokankaiden kohti sivistyksen valoja. Tosin tästäkin on toisinaan haittaa, yhtenä aamuna tulin metsän läpi saapuen punaisella vaunullani yhden maalaistalon pihaan, joka sattui olemaan suoraviivaisen reittini kohdalla. Isännän nähdessä metsästä syöksyvän, punaisen ja ärjyvän helvetinkoneen, hän ilmeisesti jonkin flashbackin takia ryntäsi sisälle ja palasi takaisin saatanallinen asearsenaali mukanaan. Luodit napsahtelivat Ransun kylkeen kuin juopuneet tikanpojat. Uskoisin että kyseessä oli takauma, sillä suuri ja varjeltu salaisuus on viime maaottelun aikana äijille tyrkytetyn ja jaetun pervitiinin (lue:amfetamiini) ja muiden myrkkyjen määrä. Jopa hepoa oli liikkeellä enkä tällä tarkoita Hennalan urheaa joukkoa. Taas eksyin aiheesta, pahoitteluni siitä mutta ottaa aivoon tuo edellä mainittu asia. Niin, ja jos joku nyt päättää vetää herneen nenään tuosta aiheesta, niin lukekoon historiaa oikeista paikoista ja katsokoon tilastoja oikeista paikoista sillä totuus on tuolla tiedon valtameressä. (Mikä on järkyttävää luettavaa).

Silti, ei saa synkistellä näin perjantaina joka on viikon viimeinen työpäivä normaaleilla ihmisillä. Heidän matkatessaan heti töiden jälkeen mökille nauttimaan kesän viimeisistä lämpimistä päivistä, minä todennäköisesti nyyhkyttävänä rauniokasana syön tapettiliisteriä jonkun parempiparkaisen osakkeen lattialla. Tuo on aika normi reaktio perjantaisin, toinen jota suosin on maalipyttyjen kansien nuoleminen, se jotenkin rauhoittaa ja auttaa kohtaamaan tulevan viikonlopun. Parin kannen jälkeen ei huomaa enää ajan kulumista ja seuraavan viikon tiistaina onkin selittelemistä vaimolle että missä sitä on oltu ja miksi kieli ja posket ovat sateenkaaren väriset.Tänään kyllä kiedon ilmastointiteippiä pääni ympärille heti puolenpäivän jälkeen varotoimeksi, illalla on tehtävä paljon kotihommia. Tuo ilmastointiteippi on kyllä äärimmäinen keino sillä ihoni on niin helvetin kuiva, että teippi napsahtaa todella lujaa kiinni eikä sitä käsipelissä enää saa irti. Pakko kaataa asetonia päälaelle ja odottaa että se sulattaa teipin irti kuulastani. Asetonin tuomat tuskat saavat minut yleensä jodlaamaan ja karjahtelemaan käsittämättömiä kirouksia arameaksi. Ennen naapurit kyselivätkin että onko teillä jotain arabeja ja sveitsiläisiä ryyppäämässä? En viitsinyt kertoa totuutta ja kerroin heidän olevan vaihto - oppilaita sikäläisistä hoitolaitoksista ja vitullisen lääkityksen alaisia. Naapurien ihmetellessä vieraitteni kovaa lääkitystä ja vielä kovempaa äänenkäyttöä, minä vaan nyökyttelin päätäni ja totesin että olisi se kauheaa joutua siihen jamaan.

En tiedä, kun nyt menisi tämä päivä putkeen, muuta en pyydä. Taivaalla näkyy kyllä uhkaavia pilviä mikä tarkoittaa sitä että Ransuun sataa taas sisälle (oikeasti). En tiedä mistä jumalauta sitä vettä tulee, olen käyttänyt silikonia kattoon sekä tuulillasin yläreunaan että katolla olevan antennin juureen enemmän kuin mitä normaalien kylpyhuoneiden nurkissa on. Taidankin rälläköidä koko katon auki, josko sitten näkisin paremmin mistä se vesi oikein luikertelee. Lisäksi olisi mukavaa väistellä edellä ajavista autoista viskottuja tupakantumppeja, yrittäen samalla tukahduttaa riehuvaa tulipaloa minkä nuo kiiluvat kekäleet saisivat aikaan. Pitkät ajomatkat kun ovat niin tylsiä eikä tieliikennelaki salli mitään ylimääräistä ohjelmaa ajaessa, esim. makkarakojun pystyttäminen moottoritielle on kielletty vaikka sillä tekisi kunnon tilin ruuhka - aikaan. Typerää holhoamista etten sano. Kerran ajelin alasti eikä mennyt kauaa kun minut pysäytettiin ja kysyttiin että mitäs täällä on tekeillä? Näytin kojelaudalla olevia, kiukaasta ottamiani kiviä ja repsikan penkillä olevaa vihtaa sanoen että ajattelin tässä saunoa, edellinen kerta kun taisi olla silloin kun oli lunta vielä maassa. Konstat kysyivät että palaako tämä auto kun sieltä sisältä pukkaa niin saatanan kuumaa ilmaa joten minun oli valistettava virkavaltaa Ransun lämmityslaitteen yksitoimisuudesta; ei tule kylmää, ei vaikka miten riepoisi tuota säätönappulaa. Olivat ymmärtäväistä väkeä ja pian saunottiinkin yhdessä, paistettiin jopa makkaraa tunkemalla bratwurstia tupakinsytyttimeen. Se oli mukavaa se.

Nyt on taas lähdettävä, toivon hyvää onnea myös teille sillä sitä ei ole koskaan liikaa. Jos näette sydvestipäisen miehen ajavan punaista tulivaunua niin moikatkaa sillä se olen minä. Ei pidä ihmetellä jos heittelen virveliä ajaessani, minulla on paljussa jokunen hauki ja perkeleesti ahvenia jotka laitan uiskentelemaan repsikan jalkakatilaan jos vettä tulee kunnolla. Jos sataa todella helvetin rankasti, päälläni on sukelluspuku ja käytän harppuunaa. Hyvää päivänjatkoa kaikille, koittakaa jaksaa.

Avainsanat: arabit, Hennala, hepo, maaottelu, osake, pääsiäismuna, pervitiini, putki, silikoni, sveitsiläiset, tapettiliisteri

Ollapa normaali, tänäkin aamuna sitä olisi tullut herättyä virkeänä ja dynaamisena (= henkilö joka pyörii pirusti työmaalla tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä) , pää täynnä freesejä ajatuksia ja toinen toistaan äly vapaampia ajatuksia. Vaan ei, tuo tuttu yö 4 tunnin hallusinaatioineen ei todellakaan kirvoita mieltä sen paremmin kuin kehoakaan yltiöpäisiin suorituksiin. Tämä aamu oli jopa niin vaikea, että annoin lätkäkorvan keitellä aamukahvit ja tehdä aamupalan. Ilmeisesti koiralla on jotain meikäläistä vastaan, sain nimittäin syödä kaksi voileipää by keittokomeron lattia a’la voipuoli lattiaa vasten. Lätkis itse katsoi ansainneensa koko keittokinkkupaketin, kaikki edellä mainitut kun lähtivät lapasesta yrittäessäni tehdä jotain suuhunpantavaa. Kaiken lisäksi pelkäsin niitä leipiä, täytyy sanoa vaimolle ettei osta niitä enää. No helvetti, kyrsät eivät kovin montaa sekuntia olleett lattialla, niin jo ne olivat kasvattaneet itselleen turkin - samanlaisen kuin lätkäkorvalla - ja murisivat perkeleesti. Vaikka minäkin rakastan kaikkea elävää ja elämää ylipäätänsä, oli ihan pakko nuijia ne hengiltä tiskipöydän kulmaa vasten. Heittäessäni raatoja roskikseen huomasin iloisen yllätyksen; jokin peukaloisten tai niiden muiden pikku - ukkojen (jota näen jatkuvasti) paahtimo on aloittanut meillä toimintansa, voi tätä riemun päivää. Olen varma että pitkin roskiskaappia olevat kahvinpurut ovat peräisin tästä mystisestä paahtimosta jonka tehdasalue käsittää roskiksen edustalla olevan lattian sekä koko hemmetin kaapin. Asia, josta täytyy muistaa sanoa psykiatrille seuraavan kerran kun hoidamme hänen mielenterveysongelmaansa.

Kyllä, sillä ukolla viiraa pahasti päässä; väittää että em. pikku - ukkoja ei ole vaan ne ovat jotain latinalaista porukkaa, muistaakseni se sanoi niitä joksikin delirium tremensis - heimoon kuuluviksi ökkiäisiksi. Paskan marjat, ihan kotimaisia riihipiruja ovat sillä minä jos kuka tunnistaa hei hei väen. Sama äijä ei usko ufoihin vaan pitää minua hulluna. Se kysyi minulta kerran että milloin näen ufoja ja minä vastasin että miltei joka kerta kun kaadun selälleni, joko lääkkeiden voimasta tai sitten kun saan turpaani. No, tämä henkisesti hieman heilahtanut kalloruuvari typeränä kysymään että sattuuko se? Kajautin ukkoa leukaperiin todeten ettei se paljon tuon enempää vaikka nyt lensitkin siihen ihme sohvallesi ja minulla on yleensä kova maa vastassa. Pyyhkien verta suupielestään hän kuitenkin antoi minulle jotain karkkeja - sellaisia isoja ruskeita - ja käski istumaan kysyen että näenkö minä välähdyksen kaatuessani. Ne karkit olivat aikas voimakkaan makuisia ja niiden takia kerroin tälle onnettomalle päässäni välähtelevän kaatumattakin, ominaisuus jota olen yrittänyt markkinoida valokuvausliikkeille, säästäisivät salamavaloissa kun minä isoja tilaisuuksia kuvattaessa välähtelelisin tasaiseen tahtiin. Eivät kuvaamot innostuneet vaan antoivat minulle kirkkaan värisiä valokuvastarvikkeiden pakkauspahveja ja käskivät mennä ulos leikkimään. Surkeeta kamaa, eivät kestäneet kun vesisateessa yritin tehdä niistä linnaa moottoritielle ja kaiken lisäksi yksi kusipäinen rekkakuski ajoi sen lyttyyn.

Eksyin aiheesta, oikeasti nämä hitaat aamut ovat todella vaikeita kun mikään ei onnistu. Mieltäni kyllä lohduttaa se että CIA:lla oli syyssiivous Guantanamon leirissä ja järjestivät kirppiksen ylijäämä kamoista oikein netin välityksellä. Ostin sieltä sellaisen hetekan jossa oli valmiina sähköjohdot sekä ohjeet, mukana tuli vielä suukapula ja ämpäri. Ohjeissa sanottiin että jätkä riisutaan alasti, kastellaan märäksi ja sidotaan hetekaan, lopuksi virrat päälle ja tekstiä tulee kun lääkärin sanelussa, pisteitä ja pilkkuja myöten. No perkele, tempaisin suukapulan poikittain kitaani ja lomotin vettä ämpärillä päälleni ja heittäydyin pystyssä olevaa hetekaa vasten. Minulla kun ei ketään ole sitomassa niin täytyy vähän improvisoida ja ohjeissa sanottiin että hetekan pitää olla nimenomaan pystyssä. Kyllä jumalauta välähteli, olisipa nyt ollut psykiatri paikalla näkemässä että todellista se välkkyminen on eikä mitään mielikuvituksen tuotetta. Hetekaan menevät johdot ovat sen verran paksuja että meidänkin pirtissä valot himmenivät, vaikka takapihalla olevan pistorasian pitäisi olla 16 ampeerin sulakkeen takana. Tekstiäkin tuli, vaimon kertoman mukaan olin luennoinut sukuni historiasta aina 1700 - luvulta lähtien ja tämän lisäksi olin huutanut ilmoille kaikki salasanani ja tunnuslukuni, voi vittu mikä talkoo oli taas vaihtaa ne. Kiitollisena lähetin kuitenkin kortin noille Suomenkin taivaalla kyseleville pukumiehille ja kerroin että on teillä eri hyvä punkka, ettekö tosiaan tarvitse sitä enää? Paluupostissa tuli kortti enkä huonolla englanninnkielen taidollani saanut selvää siitä, jotain selostusta kemikaaleista. Tulin surulliseksi, nyt pojat eivät saaneet nukutuksi kun minulla oli heidän sänkynsä ja joutuivat vetämään myrkkyjä saadaksen unenpäästä kiinni. Tosi ystävänä lähetin heille kolme kiloa Tenoxeja sekä jokusen sata laattaa triplyylejä sekä vaaleanpunaista smurffijuomaa, kertoen että tuosta kun otatte ehtoolla niin johan lyö värit päälle.

Lopuksi; olen tuumannut että voisin tässä aina silloin tällöin julkaista niksejä ja vinkkejä, samaan tapaan kuin erään kaupallisen tiedotteen sivuilla erotuksena se, ettei näitä minun vinkkejä ole kirjoitettu huumehöyryissä. No ei jumalauta kukaan täysillä valoilla ajeleva ehdota mökkireissuun lähdettäessä pistämään vettä, pesuainetta ja likapyykkejä jätesäkkiin joka sitten sidotaan auton peräkoukkuun. Näin pyykit peseytyvät auton perässä iloisesti mylkyilevässä jätesäkissä ja sitten ei tarvitse mökillä kuin nostaa sen oman pikku järven fosfaattipitoisuuksia huuhtelemalla ne rätit rannassa. Saatana kun en saanut sen akan yhteystietoja ongittua, olisin kysynyt että missä myydään noin kestäviä jätesäkkejä? Huh huh, oli tainnut mammalla mennä yliannostuksen puolelle. Niinpä minun tervejärkinen vinkkini tälle päivälle liittyy terveyden hoitoon; Onko sinulla ummetusta? Vatsa kovalla? Ei hätää, unohda apteekkien ja luontaistuotekauppojen ihmelitkut ja laxoberonit, osta puolalaista jogurttia. Se saa perseesi laulamaan siihen tahtiin että voit huoletta pyyhkiä kalenteristasi seuraavankin viikon menot, näin voit viettää aikaasi perheesi kanssa kiireisen arjen keskellä ja pienellä treenauksella voit töräytellä suosituimpien sotilasmarssien torviosiot muiden iloksi. (Tattoo - meininkiä ihan liian aikaisin Puolustusvoimista eläkkeelle päässeelle miehellesi.)

Hyvää päivänjatkoa teille kaikille, kai tästä vielä herätään jonain vuonna.

Avainsanat: CIA, dynaaminen, Guantanamo, heteka, jogurttia, kirppis, syyssiivous, Tattoo, Tenoxeja

Omistamani firma on kehitellyt asustekokonaisuuksia, joihin jokaiseen on saatavissa uusinta älyteknologiaa ja urheilupuolen vaatteista tuttuja ominaisuuksia. Kyseessä on sarjan ensimmäinen ja patentoitu vaate, varsinaisten päällysvaatteiden alle puettava ohut mutta hengittävä kokovartaloihokas. Puvussa on kaksi merkittävää ominaisuutta;  asun leikkaukset ovat peräisin kilpauinnista, juuri niistä uimapuvuista jotka kiellettiin. Nämä puvuthan olivat leikkauksiltaan sellaisia, että ne auttoivat uimaria oikeaoppisten ja maksimaalisten liikkeiden tekoon, ts. puvun leikkaukset ohjasivat liikettä. Lisäksi ne olivat materiaaliltaan niin joustavia, että ne palauttivat ääriasentoon viedyn liikkeen jälkeen esim. käden takaisin optimaalista liikerataa noudattaen. Niin myös tässä näinä päivinä lanseerattavassa puvussakin, sillä erotuksella että tässä on viety tuotekehittely vielä pidemmälle. Asuun on integroitu kalvotekniikalla valmistettuja sensoreita sekä iso muistikortti jotka yhdessä muistavat käyttäjänsä liikeradat. Tästä syystä kyseinen vaate sopii erittäin hyvin esim. vaihetyöntekijälle, ei tarvitse kuin pitää yhtenä päivänä töissä päällä niin riepu muistaa liikesarjat hamaan tappiin asti ja työntekijä voi keskittyä jakkaralla torkkumiseen. Huolimatta viimeisimmästä teknologiasta ja materiaaleista, ei näiden asujen hinta päätä huimaa ja siksi niitä voikin ostaa jokaiseen elämäntilanteeseen omansa, ei aina tarvitse olla muistikorttia vaihtamassa. Nyt voit siis hankkia työ,- illallis,-tupperware,- tai ihan saunaillan vaatteen, jonka sujautat päällesi ja ajattelun voi jättää kauhtanan huoleksi. Tätä jos mitä voi sanoa maailman yhdennäksi ellei peräti kymmenenneksi ihmeeksi.

Asukokonaisuuksia kehitellään koko ajan, pian on saatavissa jokaiseen jakkuun, hameeseen (nousee ylös itsekseen ylös klo 23.00 niin tarvittaessa, suunniteltu nuoremmille ja riettaammille naisille), puseroon, housuihin sekä leninkeihin kaikki nämä ominaisuudet kokovartaloihokkaan sijaan. Itse pidän kyllä kokovartaloihokkaasta, siihen on kätevä vaihtaa kalvon muodossa oleva muistikortti ja sen voi vaihtaa lennossa. Tosin intiimeissä tilanteissa se on herättänyt hämmennystä. Miehiäkään ei ole unohdettu, tarjolla on haalareita jotka tosiaan pistävät liikkumaan, niissä no standing - ominaisuus joka ehkäisee turhan nojailun. Lisäksi on saatavana housuja joissa sepalus pysyy ihan oikeasti kiinni sekä alushousuja jotka eivät lähde perkeleelläkään jalasta ennen kuin asun omistaja on omassa osoitteessa. Nämä ovat kysyttyjä, ehkäisevät sen verran hyvin tyhmiä tekoja. *Wink wink*, pikkujoulukausi lähestyy vauhdilla.

Valikoimaan on tulossa myös todella ohut ja huomaamaton kalvopäähine, joka on kuin toinen iho. Aloitin tuotekehittelyn XXXXXL - kokoa olevasta kondomista, jonka kiskaisin päähäni, tehden vain tarvittavat pienet reiät silmille, suulle, nenälle ja korville. Kalvonaamiossa on myös täysin näkymätöntä, transparent - menetelmällä valmistettua teknologiaa. Kyseinen kalvonaamio pystyy muistamaan sanomasi siihen integroidun sanelukoneen ja vallan helvetin ison muistikortin avulla. Lisäksi se tallentaa kasvojesi liikkeet eri keskusteluyhteyksissä mikä on todella kätevää. Puhut illalla valmiiksi päivän sanomiset ja annat kumipipon hoitaa loput. Tuotekehittelyn yhteydessä huomasin että on tarpeellista laittaa bluetooth - yhteys naamarin mukana toimitettaviin piilolinsseihin. Teknologian avulla kalvonaamio nimittäin heijastaa tulevan puheen piilolinssin sisäpuolelle, josta se on luettavissa yhtä selkeästi kuin tietokoneen näytöltä. Tuiki tarpeellinen sovellus ja lisävaruste varsinkin paljon paskaa puhuville, joskus kun käy niin että sanelut menevät sekaisin ja saattaa tulla väärää tekstiä väärässä paikassa, joten tämä ominaisuus antaa käyttäjälleen mahdollisuuden vaihtaa tulevaa tekstiä ennen kuin lakki alkaa pajattamaan mitä sattuu. Kyseisen päähineen tuotekehittely oli yhtä helvettiä, kuljin naama omituisessa irveessä liian kireän kortsun takia, silmän - ja suun reiät olivat miten sattui ja saatanan pipo suolsi tekstiä miten sattui. Olin kerrankin unohtanut sen illaksi päähäni ja kirosin siinä omia touhutessani kuin tukkijätkä. Myöhemmin illalla vaimolleni sanomani varsin perverssit rakkauden tunnustukset myös tallentuivat joten helvetti oli valmis. Seuraavana päivänä mennessäni verovirastoon, kirosin ensin koko naisvoittoisen henkilökunnan ja sitten kerjäsin ****** mitä moninaisimmin ja irstain sanankääntein. Uloshan minut ajettiin ja kaksi kunnianloukkaussyytettä odottaa tuossa pöydällä. Nyttemin materiaali on vaihtunut todella miellyttävän ohueksi ja ihoa myötäileväksi eikä sanelun kanssa ole enää ongelmia. Samat kehitystyön ongelmat olivat esillä myös kokovartaloihokkaan kanssa. Alkuun puku oli aivan liian kireä eikä veri kiertänyt, joten toistuvat pyörtyilykohtaukset olivat tuttua arkipäivää. Kaiken huipuksi puvun leikkauksista oli tehty niin kireitä ja äärimmilleen vietyjä, että ne palauttivat mm. käsien liikkeet aivan liian hapiaan takaisin. Löin itseltäni hampaat sisään monta kertaa ja nenäni sekä korvani muistuttavat nyt vanhan nyrkkeilijän vastaavia. On siis kukkakaalia omasta takaa.

Peppo’s Pipa on konsernin ulkomaanvientiä hoitava tytäryhtiö, emoyhtiönä toimii alkuperäinen ja kotimaan markkinoilla toimiva Puolimielen pipo ja piippalakki Oy. Mainosgurujen mielestä ei tämä kotimainen nimi oikein sopinut tuonne kansainvälisille markkinoille. No, onhan se vähän pitkä ja vaikeasti lausuttava ulkomaan elävän suuhun. Tutustuin tässä viime vuonna Catwlkeihinkin ensimmäistä kertaa, tilaisuus jossa esiteltiin Peppo’s Pipan tulevaa mallistoa järjestettiin Los Angelesissa. No enhän minä tiennyt mitä koko catwalk - sana tarkoittaa vaikka tiedänkin mitä nuo kaksi sanaa erikseen tarkoittavat. No, minä viisaana miehenä ajattelin että kun nämä muoti - ihmiset (siis suunnittelijat ja muut bisneksessä pyörivät) ovat aivan päästä pideltävää porukkaa, on heillä myös omat omituisuutensa. Niinpä kuvittelin että näytöksen alussa on tapana laittaa kissoja juoksemaan sitä perkeleen ramppia pitkin ja tästä syystä vapautin yhdeksän pahvilaatikollista kotikylän kolleja sinkoilemaan yleisön ihailtaviksi. Itse olin seisomassa esiripun takana ja kirkuminen oli kiihkeimillään, tulin ylpeänä uuteen alusvaatemallistoon kuuluvien kalsareiden kanssa esiin. Näky oli hirvittävä, kiimaiset kollit riepoivat ihmisiä, akat seisoivat pöydillä ja miehet koittivat varjella vuokrasmokkejaan teräviltä kynsiltä. Koko sali hiljeni heidän havaitessaan minun seisovan esillä, käsissäni uudet, hienot kalsarit. Pitelin kalsareita pääni yläpuolella kuin gladiaattori vihollisen irti sivallettua päätä ja vieläpä perkeleen typerä hymy kasvoillani. Vislasin tutut kissat takaisin pahvilaatikoihin ja sain vietyä näytöksen loppuun, vahingoista selvittiin isolla rahalla ja ihme kyllä alusvaatemallistoa myydään varsinkin jenkeissä hullun lailla. Kyseisen malliston nimeksi tuli Horny Cat Man, ja logoa koristaa kollin kuva jolla on melkoinen seisokki. Tosin tuon tapauksen jälkeen en ole päässyt omatoimisesti järjestämään näytöksiä ja minusta tuntuu että minua pidetään muutenkin turhan tiukasti silmällä.

Koko älyvaatteiden tuotekehittely lähti aikoinaan ajatuksesta ettei kiireisille miehille ole vaatteita. Siis heille, jotka tekevät todella pitkää päivää ja siitä huolimatta haluavat ottaa osaa sosiaaliseen elämään iltaisin. Niinpä kehittelin kääntöhaalarit, joiden sisäpuolella oli puvun housut. Näin pääsi miehinen mies siirtymään suoraan paskan ajosta parketille vain kääntämällä haalarit nurinpäin, mikä oli mielestäni aivan sairaan hieno keksintö. Hajuhaittojen ehkäsemiseksi asensin - tai siis oikeastaan tein vuoren wunderbaumeista jotka piilosta käsin lievittävät ilmoille pyrkivää paskan käryä. Housujen lahkeiden sisäsaumassa oli vetoketjut, joista käsin pystyi vaihtamaan nämä hajukuuset todella kätevästi. Turha sanoa että perkeeleen kuumat pökät, hiki valui solkenaan kun pyörähtelin tanssipaviljongin sileää pintaa pitkin. Tällä oli kuitenkin yllättävän myönteinen vaikutus sillä yhdessä wunderbaumien kemikaalit ja oma hikeni muodostivat feromoneja, joita eivät naiset voineet vastustaa. Vaikka hikoilin kuin sika, naiset tulivat hakemaan tanssiin ja siinä pyörähdellessä he kyllä totesivat että kylläpäs sinä äijä hikoilet, johon vastasin että iästäni huolimatta ruumiintoimintoni ovat kuin kaksikymppisellä. Muuta ei tarvittu ja sainkin usein herätä aamulla siihen kun tämän naisihmisen kaikki kaksitoista mukulaa hyppäsivät kirkuen sänkyyn, jossa koitin miettiä että missähän helvetissä sitä nyt ollaan.

Tälläistä vaatekehittelyn saralta, kommenttilaatikkoon voi laittaa varauksia, sillä nämä huippuvaatteet tulevat myyntiin vasta 2013 keväällä. Johtavat vaatevalmistajat ovat kyllä tehneet huimia tarjouksia patentoidusta mallistosta mutta minähän en periaatteen miehenä myy. Jep, nyt täytyy taas lähteä katsomaan sinne aaltopeltihalliin kuinka siellä työt etenevät. Ei, en tarkoita vaateteollisuuttani enkä niitä 12 - vuotiaita lapsia, vaikka kilpailijani kyseistä metodia käyttääkin sillä minulla on ihan eri duunarit… Hyvää päivänjatkoa ja ostakaa ennen kuin kaikki menevät.

Avainsanat: älyvaate, cat, catwalk, Horny, housut, ihokas, integroitu, kokovartaloasu, lanseerata, leninki, logo, Man, patentti, vaateteollisuus

Kyllä, avattuani silmäni tutut hallut pyörivät näkökentässä; Papasmurffi jahtasi Hello Kittyjä niityllä, jonka väriloistoa ei pysty sanoin kuvaamaan. Taustalla näyttivät Tantor ja Babar käyvän kiivasta dialogia norsujen asemasta supersankareiden työkaluina. Muuten norminäky paitsi molemmat norsut olivat normaalin pinkin sijaan tänä aamuna aivan helvetin kirkkaan keltaisia. Nousin istumaan vaikka itsesuojeluvaisto sanoi että makaa nyt jätkä siinä punkassa, päätä särkee sen verran. En antanut tuon vaiston, joka on minulla ollut vuosikausia hiipumaan päin, häiritä itseäni vaan könysin keittiöön aamukahvin keittoon. Samalla kun enemmän kuin edullinen tarjouskura valmistui samaa hintaluokkaa olevassa keittimessä, aloin tähtäilemään että missäs lätkäkorva on kun ei normaaleja aamupusuja tullut välittömästi silmien aukaisun yhteydessä. Siinähän se könötti keittiön ovella, tai niitä istui kaikki kolmekymmnetä kaksi kappaletta - toinen toisensa kopioita. Tästä päättelin että ehkä on parempi jos otan troppia tuohon kalloa repivään särkyyn tai muuten päivästä tulee mielenkiintoinen jos Teletapit ja seitsemän pientä kääpiötä kumppaneineen viuhuu kaalin ympärillä. Kerran jäin nimittäin liikennevaloihin - astuin oikein autosta ulos - kun nuo maagiset kolme väriä aloittivat vilkkaan ja sykähtelevän tanssinsa siinä muuten niin ankeassa tolpassa. Takanani olevat kaksituhattakuusisataa autoilijaa eivät kyllä pitäneet lainkaan hartaushetkestäni ja tilanne päättyikin siihen että paikalle saapui virkavalta minun joratessa tolpan ympärillä.

Rojautettuani sivuapteekillisen verran erilaisia jyviä naamatauluuni, hallut pysyivät vielä jonkin aikaa mutta kipu alkoi hellittämään. Se on kuulkaas semmoinen juttu, että sen kokoisen lääkemäärän, varsinkin kerta - annoksena nautittuna - jälkeen ei oikein tiedä missä sitä on. Niinpä nytkin kuvittelin olevani Sydneyn oopperalavalla ja päätin esittää kauneimmat joululaulut saksaksi, käyttäen mahdollisimman jyreää oopperabasso - ääntäni. Oopperalava vaihtui kertaheitolla tuttuun keittokomeroon, kun vaimoni oli ilmeisesti saanut tarpeekseen verhoja heiluttavista ääninäytteistäni ja tuli pelipaikalla heläyttäen minua keskelle otsikkoa ensimmäisellä esineellä mikä käteen sattui ja tällä kertaa se oli kahden kilon jauhopussi. Helvetinmoinen pöläys ja näin usvan läpi vaimoni painuvan takaisin makkariin jatkamaan uniaan. Maistelin siinä jauhon aromia, sitä kun oli puoli turpaa täynnä ja totesin että taas on kuluttajaa kustu silmään. Sillä todella herkkä ja viinan aikoinaan turmelema makuaistini ilmoitti seoksen sisältävän ainakin 40% kalkkijauhoa. Tästä inspiroituneena pyörittelin suussani tästä kittimäisestä aineesta pieniä taide - esineitä, itse asiassa käytin koko jauhopussin näiden ihastuttavien, pienten figuurien valmistukseen. Oli metsänelävää, tarkka pienoismalli Roschesterin holvikirkosta sekä lauma omituisen näköisiä tappeja jotka ristin “Hiljaisuuden meressä hiihteleviksi sieluiksi”. Koko taidesarjan tuuppasin uuniin ja väänsi kahvat kaakkoon, unohtamatta jättää vaimolleni viestiä; “Rakas, kun heräät palovaroittimen rääkymiseen, et viittis ottaa pois mun patsaita pois uunista - ne ovat silloin valmiit”.

Aamutoimien jälkeen painuttiin lätkäkorvan kanssa lenkille ja havaitsin kylmän syksyn saapuneen tänne korpeen. Väriloisto nimittäin jatkui, kaikilla pikkulinnuilla oli päällään hienon ja kirkkaan värisiä toppatakkeja ja ne lauleskelivat tunnetuimpia iskelmiä viime vuosikymmeniltä. Pimeää kun oli, niin en heti nähnyt mikä jaloissani kahisi mutta taskulampun sytytettyäni hellyttävä näkymä avautui eteeni; kaikki kyyt ja kuristajakäärmeet vielä mammittelivat noissa kortsua muistuttavissa makuupusseissaan eivätkä suostuneet sitten millään heräämään vaikka yhtäkin paukutin koivun kylkeen niin että tuohet lentelivät. On ne sitkeäunista porukkaa. Lenkin puolivälissä saavuimme isolle lätäkölle ja siellä sammakot pelasivat jääkiekkoa joten minun oli otettava lisää lääkkeitä takkini taskusta, olin nimittäin jo kysymässä niiltä että voinko osallistua peliin. Pelästytin lehdenjakajankin kun sain taas karjahtelukohtauksen, ne on niitä juttuja mitä en pysty hallitsemaan. Karjuin keskellä autiota kylää, kenties juuri lehdenjakajan innoittamana; “Paperikone tekee paperia, saako täältä raparperiä!” Vaikka lehdenjakaja tunteekin minut, hän katsoi aiheekseen paeta paikalta saatanallista vauhtia. Kyläämme halkoo todella pitkä suora ja se sai minut jotenkin olympia tunnelmiin vaikka ko. kisathan ovat jo ohi, tosin paraolympialaiset kai jatkuvat vielä. Joka tapauksessa, kytkin lätkäkorvan erääseen tolppaan kiinni ja juoksin suoran toiseen päähän. Sieltä aloitin sellaisen permantosarjan ettei ole nähty. Oli voltteja ja ilmassa heitettyjä piruetteja, kolmenkymmenen metrin kuperkeikka sarja ja liikenteenjakajasta kimmoten suorin vartaloin kerien keskelle vastaantulevien kaistaa. Onneksi se aamuvirkku autoilija ehti väistää. Lopulta sain tarpeekseni ja lähdettiin lätkäkorvan kanssa kotiinpäin.

Nyt on siis kaikki aamutoimet tehty ja hallusinaatiotkin näyttävät helpottavan, tosin seinät valuvat edelleen alaspäin mutta kai sekin aikanaan loppuu. Toivotaan ettei automatkalla kohti sivistystä satu mitään radikaalia, sen on niin turhauttavaa selittää virkavallalle väistäneeni Hannibalin sotajoukkoja jotka olivat matkalla kohti vuoden 2013 asuntomessuja. Yleensä matkantekoni loppuu siihen ja minut kannetaan jos jonkinlaisiin testeihin. Mutta eipä mitään, olkaa ihmisiksi ja koitetaan luovia tämäkin päivä - joko harhojen kanssa tai ilman.

Avainsanat: asuntomessut, Babar, Hannibal, Hello Kitty, jääkiekkoa, olympialaiset, paperikone, permantosarja, piruetti, raparperiä, Tantor

Kyllä, uskollisimmat lukijani tietävät että päässäni riehuvien demonien lisäksi tuota kovia kokenutta kalloa riivaavat aivan helvetilliset pääkivut. Piti eilen aloittelemani tämän päivän juttua mutta ei siitä mitään tullut. Normaalin päänsäryn, joka tapauksessani on jatkuvaa, kestää kyllä mutta sitten kun nämä kohtaukset iskevät niin se on sitten menoa. Enkä puhu nyt mistään “Ai hitto, kun tota päätä juilii” - päänsärystä, vaan sellaisesta missä näkyy vain ja ainoastaan tv:stä tuttua lumisadetta ja jätkä makaa kuin kiveen heitetty ahven. Olotila, jota en toivo kenellekään. Kuitenkin, ennen kuin lamaannuin täysin, yritin löytää itselleni luettavaa täältä blogiviidakosta onnistumatta siinä. Okei, paljon on blogeja ja jokainen on asialleen omistautunut, mutta teidän täytyy ymmärtää että tälläinen hullu tarvitsee jotain sellaista mikä herättää mielenkiinnon ja stimuloi tuota vähäistä harmaata massaa mitä on vielä teelusikallinen jäljellä. Ehkäpä joudun aloittamaan A:sta ja käymään läpi koko listan mutta se huolestuttaa sillä ryhtini on jo nyt kuin Notre Damen kellonsoittajalla. Päästessäni listan loppuun, leukani lepää pallieni päällä ja naputtelen näppistä kielelläni. Olen pyrkinyt aina löytämään positiivisia asioita ja tästäkin löytyy; kun kuolen, minut voidaan haudata joko ilmastointi - tai viemäriputkeen sillä kroppani on tehnyt täyden ympyrän. Onneksi ruoto taipuu eteen - eikä taaksepäin, olisi todella ikävää elää viimeiset ajat nenä perseessä ja tämän läppärin käyttö olisi todella haasteellista. Sivupeilit otsikkoon kiinni ja kädet jalkojen välistä, pakaroilla välilyöti jne. Voi helvetti, se olisi vaikeaa.

Vielä tuosta blogien lukemisesta ja siihen liittyvistä rajoitteista; katsokaas koska olen elänyt elämäni niin kuin kunnon kansalainen, niin luottotietoni ovat menneet jo viime vuosisadalla ja tästä syystä käytössäni on tälläinen mobiililaajakaista, vieläpä prepaid - sellainen. Todellinen laajakaista, pieni ja ryteikköinen polku bittiviidakossa. Tästä nimenomaisesta syystä en juurikaan voi lukea blogeja jotka sisältävät runsaasti kuvia, sillä siirtonopeudesta johtuen en ehdi nähdä latautuvaa kuvaa ennen kuin kuolo korjaa. Ihan totta, muutama vuosi sitten kävin keskustelua erään tytön kanssa laukusta, hän ilmoitti että hänellä on Louis Vittonin laukku. Koska olen elänyt korvessa koko ikäni ja täysin tietämätön mitä maailmalla tapahtuu, kysyin häneltä että eikö Louis enää tarvitse sitä laukkua vai miksi hän sen sinulle on antanut? Paluukommentissa tämä ihastuttava tyttönen haukkui minut vajakiksi, muistaakseni kommentin mukana tuli vielä sellaista tekstiä kuin saatanan heinäkenkää, tupauunoa ja turpeenpuskijaa. No ei se minun vika ole että olen syntynyt paikkaan, josta ei ole rakennettu ensimmäistäkään tietä ulkomailmaan. Tämän nettitikun ja läppärinkin voitin Salakaatajien bingossa. No tämä tyttö lupasi lähettää minulle kuvan tästä laukusta ja niin tapahtuikin; kuva alkoi latautumaan ja ajattelin ettei tässä kauan mene, ehdin nopeasti grillaamaan yhden härän. No voi vittu, sisareni poika - joka syntyi juuri tuolloin, ehti pääsemään ripille ja käymään intin eikä laukusta näkynyt vasta kun sangat. Nyt poika on jo varhaiseläkkeellä ja minä vetelen viimeisiäni. Luojan kiitos, kuva on latautunut ja sen alla oleva teksti alkaa pikkuhiljaa näkymään: “Tässä on sulle laukun mallia, kaikkiin urpoihin sitä täällä tuleekin törmättyä. Ei muuten sitten enää kannata olla yhteyksissä”. Jaa vähänkö olin surullinen, olin jo wordilla tehnyt 3455 sivuisen ylistysjutun laukusta mutta näköjään turhaan. En siis vittumaisuuttani lue enkä aliarvioi ko. blogeja vaan siihen oikeasti vaikuttavat tekniset rajoitteet täällä päässä.

Onneksi on minua ymmärtäviä tahoja, jotka kärsivällisesti suostuvat olemaan kanssani täällä blogistaniassa. He tietävät sekä henkiset että tekniset rajoitteeni mutta eivät anna sen haitata, vaikka uskonkin että kommunikointi kanssani on ajanut heidät nostamaan mahdollista lääkitystään tai ainakin aloittamaan sellaisen, näin olen huomannut monissa muissa asiayhteyksissä käyvän. Nämä ystävälliset sielut ovat listattuna sivupalkkiin otsikon “Vierailemisen arvoiset blogit ja sivut”  alle, toki heitä on muutama muukin jotka tulen siihen laittamaan. Kannattaa poiketa jollette ole jo tehnyt sitä. Minulla on oikeasti vaikeuksia, en pääse edes lukemaan lehtiä täällä netissä sillä aina tulee ilmoitus jossa kehotetaan painumaan helvettiin tukkimasta serveriä tai jotain muuta yhtä töykeää minkä kälkeen näyttö menee pimeäksi. Joskus jopa kommentoidessani jonkun juttua, kone pimenee ja joudun taas odottamaan kaikkien systeemien käynnistymistä. Sitten kun taas yhteydet pelaavat, huomaan että onkin jo seuraava aamu joten se siitä keskustelusta sitten. Kaiken lisäksi olen vähän saatanan tyhmä, kerrankin innostuin eräässä blogissa rienaamaan sivupalkissa näkyvää juttua,  haukuin sitä oikein isosti ja pitkään kunnes minulle kohteliaasti ilmoitettiin että se on mainos. Voi saatana että hävetti. Innostuin tästä mainostamisjutusta niin paljon - varsinkin kun kuulin että siitä saa rahaa - että päätin kanssa laittaa mainoksia omaan blogiini. Just joo, ensin ilmoitettiin että etkö helvetin taliaivo käsitä ettei tälle alustalle mitään mainoksia saa ja kannattaa muutenkin unohtaa koko juttu, päätä tyynyyn vaan. Parempi niin, sekoilisin kuitenkin niin paljon ahneuksissani, ettei tänne enää mitään tekstiä mahtuisi.

Lyhyesti sanottuna, vaikeuksia on ja sitä lisää se että olen vanha eikä tämä atk - puoli ole vahvimpia juttujani, turha siis puhua mistään koodaamisesta etc. Aloitan kahlaamisen A:sta tänä iltana, jos sitä ensi vuoden helmikuussa pääsisi jo B - alkuisiin. Pahoittelen lyhyttä tekstiä mutta tuo aivotoiminta ei kiputiloista johtuen anna periksi, josko illalla sitten. Teille kuitenkin mitä parhainta maanantaita (turha natista, se on päivä siinä missä muutkin), keli on lämmin eikä vettä tule  - kesä siis jatkuu.

Avainsanat: ahven, atk, blogit, härkä, kommentti, koodaaminen, laajakaista, Louis Vitton, prepaid, server, sivupalkki

01.24 tänä aamuna heräsin siihen kun lätkäkorva ilmoitti ulkovaltojen olevan pihassa. Ilmoitti vielä oikein kuuluvalla äänellä, sellaisella että jouduin taannoin irroinneet ja liimaamani kuuloluut pulttaamaan kiinni uudestaan. Niille lukijoille jotka eivät vielä tiedä, niin ymmärrän koiraamme astetta paremmin ja pystyn kommunikoimaan hänen kanssaan sujuvasti, käymme usein kiivaitakin väittelyitä raksuvalikoiman laajentamisesta ja lihapitoisemman menyyn tiimoilta. Vaan ei tänä aamuna, nyt tuo karvainen lapseni käskytti minua tarttumaan aseisiin ja lähtemään kanssaan ulos sillä hänen luukätkönsä oli uhattuna. Ei auttanut vaikka kärsivällisesti selitin läskipäälle että juopot siellä raahustavat ja hoippuvat koteihinsa, koita nyt laittaa päätä tyynyyn ja jatka uniasi. Lätkäkorva intti että kyllä hän tunnistaa densojen askeltamisen, sen verran on tullut kuunneltua noita öriseviä perkeleitä öiseen aikaan. Koitin selostaa että perjantaina oli ihmisillä tilipäivä mikä korreloi sopan määrän kanssa ja näin askeltaminen on raskaampaa, suorastaan laahaavaa. Koira totesi että mitä hullu horiset, eihän kukaan täysjärkinen korrelia tai kloritea juo. No huh huh, vaikka tuolla mikromakkaralla on suht isot korvat niin aika usein se kuulee omiaan. Huokasin syvään ja nousin istumaan sängyn laidalle, ei kai tässä auttanut kuin pitää taas yksi yöllinen keskustelu tuon rakkaan mutta niin perin itsepintaisen nelijalkaisen kanssa.

Johan muuttui koiran käytös, häntä heilui ja samaan hengenvetoon tuli ilmoitus etteivät ne terroristit niitä luita heti löydä, joten tässä ehtisi vielä syömään ennen kuin lähdetään harventamaan vieraan vallan militantteja joukkoja. Tylysti kerroin lätkäkorvalle että tässäkin pirtissä ollaan sen verran sotilaallisia, ettei täällä huutoäänestyksellä ruokaa jaeta vaan aamupala tarjoillaan normaaliaikaan eli klo 04.00. Ei turhaan sanota koiria viisaiksi, niinpä tuokin suomenajokoiran kutistettu versio kehtasi pamauttaa päin näköä että älä patu valehtele, et sinä enää mitään unta saa joten mämmit jakoon. Päätin pysyä lujana, sanoin ettei onnistu - itse kyllä keitän kahvit ja polttelen muutamat nortit, samalla kun puhutaan tämä sinun vainoharhaisuusongelmasi selväksi. Koiruus ilmoitti ettei hänellä ole mitään ongelmia mentaalipuolella, vika taitaa olla paremminkin siellä hihnan toisessa päässä. Jumalauta että riemastuin tuon karvakasan röyhkeydestä, uhkasin sitä erilaisilla boikoteilla, koska minähän en koiraa lyö (minkä tämä riiviö tietää varsin hyvin ja koittelee rajojaan joskus turhankin paljon).

Join ensimmäisen kupillisen liesituulettimen alla, tapa joka ei johdu tarjouskahvin kitkerästä aromista vaan siitä, että polttelen siinä aamun ensimmäisen sauhun - meillä kun ei tupakoida sisällä. Kaadoin toisen kupillisen ja istahdin olkkarin sohvalle pyytäen lätkäkorvan viereeni. Riiviö suuttui, istui ensin ihan hiljaa pukahtamatta mitään mutta avasin sitten sanaisen kitansa, kertoen seuranneensa uutisia illalla hyvinkin tarkkaan ja siellä kerrottiin terroristien matkaavan tänne päin. Valistin koiraa kertomalla että seuraavan kerran kannattaa katsoa uutisia istuallaan eikä selällään pää telkkariin päin, on tainnut nyt neidillä kartta kääntyä väärinpäin. En ole koskaan ennen nähnyt koiran punastuvan mutta lätkäkorva lehahti punaiseksi ja paineli takaisin sänkyyn. Minä perässä, tosin heitettyäni yhden Tenoxin naamaani toivoen saavani nukutuksi edes muutaman tunnin. Onnistuhan se joten kuten, klo 03.38 tuli uusi ilmoitus että nyt saatana on tosi kyseessä, jänikset piirittävät taloa. Ei helv***, mitä pahaa sitä onkaan tullut tehtyä, eikö riitä että itsellä viiraa päässä, pitääkö vielä koirallakin jyristä?

No eipä mitään, taas uusintakierros aamutoimista mukaanlukien neidin aamuruoka. Paljon puhutaan viimeisistä aterioista ja meidän neidille näyttää jokainen ruokailu olevan se viimeinen ehtoollinen, kita aukeaa niin paljon että se vain vähän niskasta kiinni. Kupin tyhjennyttyä sitä pitää vielä työnnellä ja piekseä ympäri tätä meidä valtavan kokoista, kahden ja puolen neliön keittokomeroa perkeleellisen kolinan saattelemana. Lopuksi tyytyväinen röyhtäisy ja keskelle olohuoneen lattiaa istumaan, perin kohtelias ilmoitus että eikö lähdetä kahjo ulos koska niitä jäniksiä kerääntyy koko ajan lisää. Mulkaisen lätkäkorvaa pahalla silmällä ja sanon meneväni vielä takapihalle polttelemaan yhden nortin, sitten lähdetään. Koira seuraa mukanani, kiertää aitaa nuuskien ilmaa katsellen välillä kysyvästi minuun päin. Totean koiralle että täällähän on pimeää kuin tuuran perseessä - täällä mitään jäniksiä ole. Koira pysähtyy, istuu keskelle takapihaa ja aloittaa saarnansa. Pitkässä puheessaan hän haukkuu minun alikehittyneet aistini, vähäisen järkeni, sanoen että entäpä ne herran omat hallusinaatiot? Nekö sitten on aivan tosia vai miksi pitää roikkua verhoissa ja karjahdella, usein vielä heristää nyrkkiä vaikka ulkona ei ole ristin sielua? Kehotan koiraa olemaan vittuilematta sillä ne ovat todellisia demoneita, aivan toinen juttu kuin jotkut helvetin jänikset. Tässä vaiheessa koiruus kääntää päätään kohti pimeyttä, haistelee ja päästää pitkän kiroustulvan. Kysyessäni että mikähän nyt vetää mielen noin mustaksi, lätkäkorva ilmoittaa jänisten palkanneen riveihinsä muutaman kissan mikä ei tiedä hyvää. Repeän nauramaan sanoen että jos minä päästelisin tuollaista tekstiä suustani niin olisin lepositeissä aika hemmetin nopeasti. Jatkan vielä että olisiko parempi jos lähdettäisiin lääkäriin, väännät ne aamutortut matkalla autolle?

Lätkäkorva suuttuu silminnähden ja uhkaa ilmoittaa kennelliittoon vajaamielisestä isännästä, laittaa mukaan vielä pitkä selostuksen kuinka häntä kohdellaan huonosti. Tämä on muuten asia jonka melkein uskon, nimittäin alkukesästä tuli koirallemme kirje jossa oli ylimmäisenä koiramme nimi varustettuna sukunimelläni. Kaikki oikein, osoitetta myöten. Avasin paksun kirjeen ja sisältä löytyi paketti Dentastickejä, noita koirien “hammasharjoja” sekä saatekirjelmä; Hyvä *****, tässä tilaamasi Dentastickit, muistathan että näitä saa miltei jokaisesta hyvin varustetusta kaupasta. Loppu olikin sitten firman mainoslöpinää. Kumpikaan meistä - ei vaimoni enkä minä - olleet tilanneet mitään emmekä osallistuneet mihinkään kyselyyn, jossa osanottajia olisi palkittu ilmaisilla näytekappaleilla. Avatessani kirjettä, lätkäkorva seisoi vieressäni ja nyökytteli päätään perin raivokkaasti. Tästä tapauksesta eteenpäin olemme pitäneet huolen ettei nettiyhteys jää yöksi auki, ei muuten mutta kiva huomata aamulla että tili on tyhjentynyt ja rahat on siirretty jonnekin “Huonosti kohdeltujen Lätkäkorvien” rahastoon. Joka tapauksessa, siirryimme sisälle ja puin vaatteeni päälle ja pääsimme lähtemään ulos, hieman kireissä tunnelmissa kylläkin.

Teimme tavanomaista pidemmän lenkin aamuyön pimeydessä, minun päivitellessä lätkäkorvalle jänisten paljoutta, niitähän oli niin paljon ettei sekaan mahtunut. Läheisellä mäentöppäreelläkin näyttivät ne värvätyt katitkin johtavan kahta divisioonaa uuteen hyökkäykseen, mitäs nyt tehdään? Koiraa vitutti ja se ilmoittikin että jos ei se pään aukominen kohta lopu niin tulee kusta kintuille. Vastavetona uhkasin tehdä riiviöstä rukkaset moisen tempun jälkeen. Ylimielisenä koira totesi minun olevan niin lälly, että vaikka hän paskoisi lenkkarini täyteen niin rangaistuksena olisi korkeintaan muodolliset nuhteet. (Ärsyttävää, mutta totta). Lätkäkorvan rodulle on tyypillistä etteivät ne pasko ihan mihin tahansa, vaan aina pitää etsiä se ojan syvin ja suojaisin kohta, sekin vielä pitkän pyörimisen jälkeen. Kritisoin tätä voimakkaasti, kerroin että eikö sitä torttua voi nyt vaan vääntää sinne ojan pohjalle kun tuota vettäkin tulee ihan kiitettävästi tuolta taivaalta. Riiviö mulkaisi ojasta ja murahti että hän oli sentään sivistynyt, toisin kuin eräs hänen tuntemansa hullu joka paskoo housuihinsa aina silloin tällöin (Perkeleen rakki viittasi niihin aikoihin kun ryyppäsin oikein huolella ja ryppynaru oli muutaman kerran vähän löysemmällä). Aikamme siinä rienattiin toisiamme ja jatkettiin matkaa sateen yltyessä pienestä tihuuttelusta oikein kunnon vesisateeksi. Manasin sadetta ja koira kysyi varsin pilkalliseen sävyyn etteikö herrarotu pientä sadetta kestänyt? Sanoin kestäneeni enemmän vettä kuin mitä oli maailman kaikkien koirien juomakupeissa yhteensä. Tähän koira että jopa oli ontuva ja lapsellinen vertaus, toisaalta ei tuolla älykkyysosamäärällä paljon parempaa voisi odottaakaan. Kävin ihan kuumana ja ilmoitin itsekin kusaisevani läheisen puskan juureen nyt kun ketään ei ollut vielä liikkellä. Koira istahti vähän matkan päähän ja sanoi että nopeasti nyt sitten, ei tässä ole koko päivää aikaa. Vilkaisin koiraa ja olisi pitänyt heti tajuta mitä se velmu ilme sen kasvoilla meinasi. Pahaksi onneksi puska oli aika hemmetin syvän ojan reunalla ja kun vihdoin sain pilkittyä sen onnettoman läskinpalan esiin housujeni kätköistä, lätkäkorva kosti. Koira ampasi liikkeelle ja remmi joka oli toisessa kädessäni, tempasi minut pois tasapainosta ja kierin savisen ojan pohjalle jossa oli kaiken kukkuraksi vettä sen verran että pääni meni uppeluksiin. Yskien kuravettä nousin ojasta ylös, kaikki vaatteet aivan savessa ja litimärkänä. Mitäpä koiruus? Ei mitään, istui kiltisti samalla paikalla mihin oli jäänytkin (eli oli saatana palannut samaan paikkaan) ja katseli viattoman näköisenä surkeaa olemustani. Kirosin kuin satamajätkä, syyttäen lätkäkorvaa todella alhaisesta tempusta. Jos ette ole koskaan nähneet kyseisen rodun hymyilevän pilkallisesti, niin voin kertoa että se on todella vittumaista katseltavaa, varsinkaan kun et voi tehdä mitään. Kehtasi vielä osaaottavana kehottaa minua vähentämään lääkitystäni, kun se kerran noin pahoja tasapaino - ongelmia aiheuttaa. Lopuksi tuo perkeleen lellitty pötkö sanoi että housuun paskantamisen hän vielä jotenkin ymmärtää, mutta pitääkö sitä omassa *köh* uiskennella? Tällä kohtaa kuulin  verisuonien katkeilevan päässäni ja lähdimme kotiinpäin.

No, nyt on käyty suihkussa ja tehty lätkäkorvan kanssa sovinto, aina seuraaviin mielipide - eroihin (lue:hallusinaatioihin) asti, toivottavasti niitä ei tule pitkään aikaan. Elämä jatkuu rauhallisesti meidän mäellä, neiti nukkuu perin tyytyväisenä sohvalla ja minä naputtelen tätä tekstiä Tenox - huuruissani, armoton vitut.. eikun väsymyksen vaivatessa sieluani. Summa summarum; Älkää antautuko väittelemään koirien kanssa sillä häviö on taattu. Nauttikaa sunnuntaista vaikka sateista onkin.

Avainsanat: askeltaminen, densojen, Dentastick, divisioona, jänis, kennelliitto, kissa, liesituuletin, militantti, piiritys, riiviö, ulkovallat, värvätyt

Alkuun lyhyt johdanto; Julkaistuani pahvisen pakaratreenin sain kahdeltatoista eri kuntosali yrittäjältä tarjoukset treeniohjelman omistusoikeuksista mutta en myynyt niitä, vaan tein mielestäni loistokaupat vaihtaessani ne kahteen proteiinipatukkaan ja neljään pyyhkeeseen, joissa jokaisessa on parhaan tarjouksen ( 17.400,- euroa ) tehneen kuntosalin logo. Perustelin vaihtokauppaa ihmettelevälle, mutta tyytyväiseltä kuulostavalle kuntosali yrittäjälle sillä, etten ymmärrä numeroista yhtään mitään ja euroista vielä vähemmän. Olen varma että voitin kaupassa, koska sain heti patukat alalaatikon perukoilta ja pyyhkeet siivouskomeron hyllyltä mukaani, mutta euroja sillä kierolla bodarilla ei ollut esittää. Vakuutteli kyllä että ne näkyisivät tililläni muutaman päivän päästä kaupanteko hetkestä.

Miten niin näkyisi? Eilen menin pankkiin testatakseni tämän proteiinipaulin väittämää ja ilmoitin luukulla että haluaisin katsella eurojani (minulla sattui olemaan tilillä jokunen kymppi). No, pankkivirkailija tarjosi välittömästi pahvilappua jossa oli kaksi puhelinnumeroa, kuulemma jonkin auttavan puhelimen joissa oltaisiin valmiina auttamaan ongelmien kanssa. Kerroin ystävällisesti tälle pankin eläväiselle etten tarvinnut apua eurojeni katselemiseen vaan selviytyisin sitä hyvin itsekin, jos hän nyt vaan näyttäisi niitä livenä tai monitorin välityksellä - ihan sama, kunhan ne olisivat minun eurojani. Virkailija käytti vastauksessaan nykynuorison suosimaa lyhennettä WTF ja näytti keskisormensa kaunista kynsilakkaa, vaikka ihmettelinkin mitä se tähän tilanteeseen kuului ja olisi nyt näyttänyt muidenkin nakkien lakkauksen, vittuako sitä yhtä sormea ihmettelemään. Suivaantuneena naikkosen lyhenteiden käyttöön ja elekieleen, korotin ääntäni sen verran että paikalla olleet eläkeläisetkin pienensivät (minä mukaanlukien) kuulolaitteidensa volumen minimiin. Kerroin hänelle saaneeni eräältä yrittäjältä varman tiedon että rahani näkyisivät tililläni joten tulin katsomaan niitä, etkö nyt hyvä ihminen suomea ymmärrä. Ilmeisen pelästyneenä käytöstäni, tämä viekas virkailija yritti vaihtaa puheenaihetta, kehtasi kysyä että oliko yrittäjä suorittanut panon. Meni hermo ja vastasin likalle ettemme keskustelleet hänen nussimistouhuistaan, vaan teimme kauppaa pakaratreeneistä. Tyttönen jatkoi vittuilua sanomalla että vaikka oletkin niitä miehiä, niin ei täällä sun rahojasi näy koska ne eivät ole täällä, vaan ne on jaettu kaikkien kesken - kaikki raha on tavallaan yhteistä mutta pankin omistuksessa. Sain perkeleelliset kilarit ja huusin että millä oikeudella te menette minun vähäiset roponi jakamaan ja koska hikisistä säästöistäni muka on tullut pankin omaisuutta, luulisi teidän pärjäävän omillannekin. Minut ajettiin ulos pankista, kehtasivat vielä heitellä minua vanhoilla mapeilla ja muilla konttoritarvikkeilla. Olin jo pakenemassa kulman taakse kun kuulin heidän vielä huutavan että tilini on lakkautettu ja minulla ei ole mitään asiaa pankkiin. Eipä tuo mitään, ei ole ensimmäinen kerta. Pankkimaailmassa minut tunnetaankin ns. EISE - tapauksena ( Ei se tuo kun santaa pankkisalien lattioille), nimitys kuulemma johtuu talletusteni pienuudesta.

Vaikeuksistani huolimatta ja koska olen suuri liikunnan ystävä, julkaisen nyt todella tehokkaan vatsatreenin. Tämä treeni on varsinaisesti tarkoitettu lomareissuilla tehtäväksi mutta toki sitä voi tehdä ympäri vuoden, varsinkin pidemmälle ehtineet. Tiedän, lomakausi on suurimmalta osalta ohi mutta aina voi heittää jonkin viikonloppureissun, kelithän ovat vielä mitä parhaimpia. Aloitetaanpa:

Kun lähdette lomareissuun, ette menekään siipan viereen  antamaan  ajo - ohjeita (naiset) ja olette kiitollisia ettei puolisonne ottanutkaan niitä “paria” kaljaa (miehet), vaan integroitte itsenne itsenne auton ja asuntovaunun väliin. Tämä on oletus, jos ei ole asuntovaunua niin variaatiot kivireestä ammeeseen ovat sallittuja. Tartutte hampaillanne auton takapuskuriin ja kiedotte jalkanne asuntovaunun vetoaisan ympärille, pidemmälle ehtineet voivat kannatella koko asuntovaunun painoa aisassa oleva pieni etupyörä ylösnostettuna, aloittelijat saavat pitää sen ala - asennossa. Uusimmissa autoissa voi hampailla tarttua myös takalasin pyyhkimeen, kyllä se kestää ja ratissa oleva voi lisätä harjoituksen tehokkuutta laittamalla tuon tuomiopäivän heilurin päälle. Nyt kun puolisonne peruuttaa piukkaan lastatun yhdistelmän pois ruudusta / pihasta, haette kunnon asennon sillä kohta mennään. Suoralle ladulle päästyänne annatte koko kroppanne venyä suoraksi, minkä jälkeen alatte pelkkiä vatsalihaksia käyttäen vetämään asuntovaunun aisan päässä olevaa kiinityskuppia kohti vetokoukkua. Ette kuitenkaan pudota aisaa vetokoukkuun, vaan päästätte kroppanne taas suoraksi ja toistatte liikkeen. Todella tehokas harjoite ja tuulisella säällä asuntovaunun heiluessa kuin hullun mulkku, liike on suorastaan ylivertainen. Sade -  ja rapakeli katsotaan eduksi sillä hapenotto vaikeutuu vähän saatanan paljon.

Jossain vaiheessa kun jälkikasvunne aloittaa sen pakollisen kitinän ravinnon puutteesta tai kun kuljettaja taustapeilin välityksellä havainnoi mukuloiden hampaiden kelluvan käsittämättömän kusihädän seurauksena, voitte pitää pienen breikin joko tien sivussa tai sitten jonkun rahapyydyksen parkkipaikalla. Tällöin vaihtuu myös harjoite. Tauon jälkeen, kun koko seurakunta on saatu tyytyväiseksi, asetutte taas vetoaisan jatkeeksi mutta tällä kertaa selkä menosuuntaan sillä istutte vetoaisan päälle ( kyllä, se menee sinne kokonaan sisälle ja on suorastaan käsittämätöntä kuinka ihmisen oma pakosarja venyy). Kiedotte jalkanne jälleen vetoaisan ympärille ja matka jatkuu. Moottoritiellä alatte jälleen vetämään asuntovaunua lähemmäksi autoa, käyttäen jälleen pelkkiä vatsalihaksia. Toistatte liikettä tasaisesti. Tosin tässä harjoitteessa myös etureidet saavat osansa. Sitten, koska 99,99% suomalaisista ( ja ilkeämielisistä ) autoilijoista katsoo teidän kaaravaanareiden olevan pelkkiä tien tukkeita, voitte huoletta nostaa nopeuden aina tuonne 160 km/h sillä kaikki ohittavat teidät kuitenkin. Ei kukaan voi ajaa karavaanarin perässä - se on omituinen pakkomielle ja tulee kuulemani mukaan jopa autokoulujenkin opetusohjelmaan, samaan luentosarjaan missä opetetaan kivittämään maajusseja ja heidän traktoreitaan sekä kiilaamaan ne saatanan mopoautoilijat kallioleikkauksia päin. Suurissa nopeuksissa tämä harjoite on aivan helvetin tuskallinen ja tästä syystä onkin suositeltavaa käyttää kahta (ruskeaa, lähellä ihonväriä) kumilenksua joihin on jo kotona asennettu pienet ja huomaamattomat hakaset (rautalanka, nitojan niitti). Asetatte hakaset suupieliinne ja kiedotte kumilenkit korvanne taakse jolloin kestohymy on valmis eikä kukaan nää niitä helvetillisiä kärsimyksiä joita joudutte kokemaan. Mitä kireämmällä  kumilenkit ovat, sen parempi. Tässä on pieni bonus; ohittavista ajoneuvoista teitä ihaillen katselevat vastakkaisen sukupuolen eustajat luulevat teidän olevan vähän hemmetin kova jätkä / naaras. Useimmissa tapauksissa he näyttävät kansainvälisen pikkurilli - peukalo liikkeen, joka markkeeraa puhelinta. Nyt kaivatte uimahousujenne / shortsienne kätköistä valmiiksi tekemänne pahvilapun, jossa on isolla teidän kännykkänumeronne ja hymyillen näytätte sen ohittavalle naaralle tai karjulle joka pikaisesti kopsaa sen. Näin on alkava puolison pettäminen ja tuleva avioero valmisteltu ja voitte keskittyä treeniin pumpaten ja taas pumpaten. Ei kuitenkaan Pumpanen.

Kun pääsette leirintäalueelle, älkää rynnätkö etsimään vessaa, vaan odottakaa että puolisonne tuo ripeästi vadin perseenne alle. Nimittäin muutama tunti sitten ABC:llä nauttimanne eväät ovat huomanneet vetokoukun löystyttämän röörin olevan auki ja syöksyvät ulos räjähtävällä nopeudella. Turha kiire pois, sitä tulee jonkin aikaa. Treeni on tältä päivältä ohi, muutama kylmäkalle jalkojen väliin ja huomenna jatketaan.

Leirintäalueella vallitsevissa olosuhteissa paras aamutreenin aika on klo 08.00 - 10.00, jolloin varteenotettavat vastapuolen edustajat käyvät aamupesulla. Katsotte asuntovaununne läheisyydestä sopivan koivun ja osavalla korkeudella olevan oksan, suositus noin 230 cm maanpinnasta. Yllänne teillä on vain minimaaliset vaatteet, kahdesta syystä; tässä treenissä tulee todella hiki ja mitä enemmän paljasta pintaa, sen varmemmin vastakkainen sukupuoli kiinnostuu. Osavan hetken tullen hyppäätte koivunoksaan kiinni tarttuen siihen hampaillanne, kädet sivuilla. Tämä on ns. myötäote, kasvot eteenpäin. Alatte nostelemaan polvia kohti rintakehää, mieluummin kiihtyvässä tahdissa ja jos saatte koivusta lehdet varisemaan alas niin aivan perkeleen hyvä - teidät on varmasti huomioitu. Noin kymmen minuutin päästä, lähtiessänne ala - asennosta (jalat suorana), kiskaisette voimakkaasti ja vaihdatte vastaotteeseen eli käännätte päätänne 180 astetta ja iskette hampaanne oksaan niin että tuohet lentelevät. Ette anna kroppanne taipua kasvojenne suuntaan, vaan pidätte kasvonne lapaliuden välisessä linjassa pumpaten hullun lailla. Turhaan ei tätä liikettä ole kutsuttu katseenkerääjäksi, vaikutus ohikulkeviin on lähtemätön.

Jäähdyttelytreeni, mikä mahdollistaa pienen small talkin vastakkaisen sukupuolen kanssa, suoritetaan seuraavasti; katsotte yksinhuoltajan jolla on vähintään kaksi tekemisen puutteessa kitisevää pientä lasta ja astelette heidän luokseen tarjoutuen keinulaudaksi. Lantionne alle laitatte kiven tai haette nuotiopaikalta pöllin, minkä jälkeen asetutte vaakatasoon ruoto suorana ja mukulat molempiin päihin kiikkumaan. Miehille, jotka suorittavat tämän liikkeen selällään ( no hei, tietysti ), sallittakoon pieni helpotus: pääpuolessa olevan kakaran saa siirtää rintakehän päälle, ei tule itsensä kehumisesta mitään jos on nenä kersan perseessä. Naiset suorittavat tämän liikkeen vatsallaan jolloin miesten järkähtämätön mielenkiinto on taattu. Tiedetään tapauksia joissa yksinhuoltaja isäkin on innostunut kiikkumaan.

Näin, tässä nämä kolme harjoitetta tällä kertaa. Nämä ovat sen verran kovia etten laittanut kaikkia mutta kyllä näilläkin alkuun pääsee, sen takaan. Useimmat leirintäalueethan ovat läpi vuoden auki ja mikäli treenaatte näitä läpi vuoden, on tunnustettava että olette melko kovia tyyppejä. En tiedä kuin yhden, joka on pystynyt vetämään velaksi ostettua Kafia (vai oliko Solifer, en muista) lumituiskussa. Joka tapaksessa, hyviä treenejä ja iloista mieltä, meikäläinen lähtee istuttamaan perunoita - näyttää tulevan niin lämmin päivä.

Avainsanat: aamupesu, ABC, etureisi, Kafi, karavaanari, leirntäalue, pankkivirkailija, Solifer, talletus, vati, vatsalihastreeni, vetoaisa

Ei sitten onnistu mikään, ei edes noiden välkkyvä kylkisten viinantuottajien kasvatus. No, olisihan se onnistunut elleivät nuo raskaan sarjan ystäväni eli töröttäjät olisi haistaneet lampea nyt syksyn tultua lammen alkoholipitoisuuden noustua 87,5 painoprosenttiin. Syy ei ole edellä mainittujen, elämää nähdeinen tahojen, vaan heitä kontrolloivien ja virallisten tyyppien. Nämä kun tulivat töröttäjien perässä tutkimaan lammen perin “paheellista” elämää, he tykästyivät lampeeni siinä määrin että miltei muuttivat sinne. Poissa oli rauha ja hiljaisen tissuttelun harmonia. Ei, nyt ilmassa leijui sellainen parfyymin tuoksu että hyttysetkin kuolivat monen neliökilometrin alueelta puhumattakaan lammen pinnalla kelluvista, tyhjistä, kalliiden viinipullojen muodostamista lautoista. Ne on lingottu sinne romanttisen piknikin päätteeksi. Samoin lampeeni on kustu, en ole ennen nähnyt Carassius Carassius - lajin vaihtavan suomujaan ja hikoilevan vallan helvetisti. Rannat ovat täynnä roskaa, eivät ole “sivistyneet” ihmiset katsoneet roskien polttamista varten rannalle raahaamaani tynnyriä tarpeeksi romanttiseksi vaan ovat jättäneet roskansa kuin koiran paskansa.

Keväällä oli kaikki toisin; iloisena kaivoin lapiopelissä halkaisijaltaan 680 metriä olevan montun , jolla syvyyttä sen syvimmässä kohdassa oli noin 6 metriä. Tiedän, mahdottomalta kuulostava urakka mutta halusin noilla rakkailla fisuilla kaiken olevan vain parasta. Menin jopa niin pitkälle, että kevät talvesta kiersin kaikki huutokaupat ja ostin kahdeksan jumalatonta kompressoriakin niille ilmaa tuottamaan. Johtoja joutui kyllä vetämään kaikestaan kuusitoista kilometriä kun jokaiselle piti olla oma piuha ja matkaa kaksi kilometriä. Asensin kaikki kompurat vierekkäin ja rakensin niiden päälle vanerista epäsäännöllisen kuoren jonka maalasin harmaaksi, se markeerasi helvetin isoa kiveä. Kaikki kahvat kaakkoon ja ilmaa pukkas sen verran että tuli kiire kerätä eväkkäät rannoilta, jonne ne olivat lentäneet ilmanpaineesta. Myöhemmin kyllä osasin säätää ilmantulon sopivaksi eikä pikku viinapannujen tarvinnut enää pelätä rantautumista. Veden kannoin lampeen ämpärillä, vähän vajaa 2,2 miljoonaa litraa. Tosin määrä on huomattavasti enemmän, ensimmäiset 38 000 litraa meni ihan hukkaan kun en tajunnut laittaa pressua pohjalle ja vesi pääsi imeytymään maaperään.

Rannat maisemoin ja pohjalle istutin kasveja, joiden varjossa nuo etanoli - ihmeet tykkäsivät uiskennella kuumana kesäpäivänä. Rakensin kolmimastoisen laivan jolle pituuttakin tuli komeat 48 metriä, syväyksen jäädessä vaatimattomaan kahteen metriin. Turha kai sanoa että paatti oli aivan helvetin kiikkerä ja niinpä ajoinkin sen karille keskellä lampea eräänä myrsky - yönä, kun olin imeskellyt tarpeeksi noita rakkaita eväkkäitäni ja olin niin jurrissa kuin ihminen voi vain olla. Koko komeus painui pohjaan, vain mastojen huiput (turhan dramaattista, se koko lautakasa) jäivät näkyviin. Haaksirikkoutuneesta laivasta tulikin hieno piilopaikka kaloilleni ja vielä kun vein pohjaan aarrearkun, koko komeus näytti hienolta. Aarrearkusta oli kansi auki ja kaikki ne viisi - ja kymmensenttiset, jotka olin saanut hajoitettuani säästöpossuni sekä vietyäni tyhjiä pulloja kauppaan Iittalan vuosituotannon verran - kiiltelivät komeasti pohjalla. Minulla ja kaloillani oli hauskaa, iltaisin esitin niille itä - saksalaisia kansantansseja rantakivikossa katkoen jalkani ja kalat tykkäsivät. Ne kerääntyivät lammen rantaveteen ja järjestyivät riveiksi niin kuin teatterin katsomossa tuijottamaan lumoutuneena horjumistani kivillä ja kivien välissä. Tuosta näköhavainnosta en mene kyllä takuuseen, se voi olla silloin alkaneen juoppohulluuteni aikaansaannosta tai sitten tottakin. Joka tapauksessa ne palkitsivat mielisairaalapaikan arvoisen esitykseni lätkyttelemällä pyrstöään ja ruiskimalla viinaa suuhuni. Sitä viinaa erittyi niistä paljon, en tiennyt että syksyisin voi yhden ruutanan maksaa painaa 15% ruumiinpainosta, nehän pääsivät melkein samaan kuin minä! Omani painaa nimittäin 68% ruumiinpainosta, siitä on tullut puoliläpäisevä kalvo. Viinaa se kyllä imee sisäänsä muttei päästä / suodata sitä ulos. Tästä syystä olenkin 24/7 melkoisessa pierussa eikä normielämästä tule oikein mitään. Järki on mennyt ja munuaiset huutavat kuin viimeistä päivää - syy miksi pidän koko ajan kuulosuojaimia.

Kesän lauantaiaamut olivat hienoa aikaa, painelin lammelle vesisukset kainalossa ja heti oli rannalla tuhansia alkoholistin unelmia valmiina vetämään minua huimaa vauhtia pitkin lammen hopeista pintaa. Hellyin ja kudoin kalastajanlangasta jokaiselle yksilölle omat pikku valjaat, ne olivat innoissaan kun kaikki pääsivät vetämään. Ja lujaa mentiin, välillä jopa niin lujaa että lensin lammesta ohimenevälle metsätielle tukkirekkojen ruhjottavaksi, pyörien telien alla useita kilometrejä. Raahautuessani lammelle takaisin, kaikki pikku pirtuautomaatit olivat rantavedessä ja pitelivät pikku evissään numeroin varustettuja pahvilappuja, antaen näin pisteitä ilmalennolleni ja sitä seuranneille karjahduksille. Kyllä se oli mukavaa aikaa. Yhdessä vaiheessa osasin kaikkien 12778 yksilön nimetkin mutta eihän tuollainen tieto kauan dementikon päässä pysy. Fisut ymmärsivät tämän eivätkä panneet pahaksi vaikka kutsuinkin heitä milloin miksikin. Ne olivat antaneet minullekin nimen, nimen jonka ne jopa osasivat sanoa ymmärrettävällä äänellä. Ne muikistivat suutaan ja silloin tällöin rannalla kajahtelikin nimeni; “Saatanan huuhilo”. Oli ne sitten herttaisia omine omituisuuksineen, sangen monet tykkäsivät ottaa kovat vauhdit lammen toisesta päästä ja hetkeä ennen osumistaan rantakiveen - jolla minä istuskelin - ne pomppasivat vedestä ja osuivat kylki edellä poskeeni. Laaki oli sen verran voimakas että minä yleensä lensin kiveltä huis helvettiin ja kuulolaitteeni vieläkin kauemmas. Siinä se menikin sitten loppupäivä etsiessäni sitä ja kaloilla oli hauskaa, ne nauroivat. Jos etsintöjeni aikana kuului kaikkien toivoma rusahtava ääni, näin niinkin ihmeellisen asian kuin kalojen nauravan vedet silmissä - nuo veijarit tiesivät rusahduksesta minun astuneen kuulolaitteeni paskaksi.

Vaan poissa on kaikki tuo, laineiden liplatus ja pikku fisujen temmeltäminen, lähetin ne parempaan lampeen eräälle ystävälleni kauas pois. Oma lampeni on jo niin saastunut etteivät siellä käy enää edes sen saastuttaneet tahot. Täällä on ihan hiljaista, olen suurimman osan aikaa yksin. Päätin nimittäin juoda lampeni tyhjäksi ja karjahdella suruani näihin elokuun pimeisiin öihin. Viime yönä ystävystyin jo muutaman suden ja karhun kanssa, olivat tulossa läheiseltä niityltä harventamasta yhden kusipäisen maajussin karjaa. Kysyivät kohteliaasti saavatko ottaa palan painiketta, johon minä että toki - siitä vaan. Tietäähän sen kuinka siinä sitten kävi; keskiyöllä oli pakko kokeilla kumpi meistä puree kovempaa toista nilkkaan - susi vai minä. No susi tietysti ja nyt pitäisi tuo jalka jotenkin operoida paikoillensa. Se ei kuitenkaan estänyt minua vielä aamuyöstä lyömästä painiksi karhun kanssa joka väitti olevansa kulmakunnan vahvin. En tiedä muista karhuista mutta ainakin minä sain turpaani todella huolella. Tuossa ne nyt makaavat ja örisevät, eivät herää vaikka kuinka yritän. Roudasin nimittäin tänne aggregaatin, akun ja läppärin kertoakseni lammen tapahtumista aina silloin tällöin. Juon tämän lammen tyhjäksi yhtä soittoa, viimeiset kolmetuhatta litraa säästän ja säilön paikalle raahaamiini muovisiin kuution säiliöihin sillä niitä tarvitaan sitten kun alan lapioida lampea umpeen. Olen jo nykinyt pressunkulmaa sen verran että vesi on alkanut imeytyä maaperään. Alueesta tulee hetteikköinen suo mutta mitä siitä, olen surullinen.

Avainsanat: aggregaatti, alkoholi, Carassius Carassius, etanoli, kasvatus, kompressori, lampi, maksa, painoprosentti, vesihiito

Kuten kaikki joogat joihin olen hurahtanut, ei tämäkään vaadi kovinkaan kummoisia uhrauksia lajin harrastamisen kannalta. Tiedän että tämä on jo toinen jooga -aiheinen tekstini, mutten voi mitään sillä jooga on vaan niin rentouttava ja miellyttävä laji. Tutustuin tähän erään ystäväni kautta, henkilön joka oli itsensä Gharuttawlipedershin oppilaita. Myöhemmin tekstissä esiintyvien asentojen nimet ovat englannin kielisiä, johtuen siitä että Gharuttawlipederhsi on asunut ympäri maailmaa, viimeiset kymmenen vuotta Frans Joosefin maalla.Tätä kyseistä joogaa voi harrastaa paljon halvemalla kuin esimerkiksi aiemmin esittelemääni kylmiö - joogaa, joka on oivallinen joogamuoto sekin. Tätä voi harrastaa miltei missä vain mutta nimensä mukaisesti sitä on parasta harrastaa siellä missä henkilö - ja muu liikenne on vilkasta. Tässä joogamuodossa ei vaadita rauhallista ympäristöä, vaan sielun rauhaa imetään ympärillä kuhisevasta liikenteestä. Omat kuteet riittävät, mieluummin kuitenkin joustavat jumppavehkeet sillä keho joutuu taipumaan äärimmilleen ja joidenkin liikkeiden lähtönopeudet ovat etten sanoisi - vallan helvetilliset. Asusteiden lisäksi sinun tulee hankkia jokunen rulla Hesus - tapea eli tutummin Iso J - teippiä. Muutama rulla viisikymmentä milliä leveää Hesus - teippiä auttaa sinua saavuttamaan taivoitteesi. Tuloksen parantamiseksi ja kaiken hyödyn maksimoimiseksi sinuun tulee ostaa myös pari rullaa leveää Dst:tä eli Doubleside - tapea joka tunnetaan nyös nimellä kaksipuolinen teippi. Yhdessä nämä vallan verrattomat ja heti saniteettisilikoonin jälkeen yleisimmin käytetyt remontti - ja kiinnitysaineet auttavat sinua saavuttamaan sellaiset sfäärit joogamisen parissa ettei mitään rajaa. Huolehdithan myös tapaturmavakuutuksesi ajan tasalle.

Sitten itse liikkeisiin ja niiden toteuttamiseen:

Background Alley and they broke my every fucking bone: Tätä liikettä, niinkuin ei itseasiassa mitään muutakaan suoriteta kuin kerran päivässä, vaatimustaso on sen verran kova ja suoritus itsessään vie useimmiten teholle, joten traffic - joogassa ei tosiaankaan tehdä kuin liike päivässä. Sitten itse liikkeeseen: Tutkit lehtiä ahkerasti ja kun bongaat ison liikkeen jossa on alennusmyynti, menet sinne hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista. Jos on kyseessä joku rättikauppa, on parasta postata paikalla jo illalla, sillä liikkeen oikeaoppisen suorittamisen takia sinun tulee olla ensimmäinen ihminen ovella. Menet aivan liikkeen etuoviin kiinni, kasvot kadulle päin. Otat kaksipuolista teippiä isot läimäreet ja teippaat sillä tennariesi pohjat lujasti asfalttiin kiinni. Varmistat jalkojesi paikalla pysymisen vielä Hesuksella, kietoen sitä kenkien yli ja mahdollisesti ovien edessä olevaan rappuralliin. Saatuasi nämä valmistelut tehtyä, oikaiset selkäsi suoraksi ja hengität syvään välittämättä eteesi pakkautuvista ihmisistä. Kun kuulet liikkeen ovea avattavan, vedät syvään henkeä ja puhallat sen hitaasti ulos, kädet sivuilla. Ovien auetessa ja ihmismassan vyöryessä ylitsesi, annat selkärankasi taipua ihmismassan painosta aina niin kauan, kunnes takaraivosi ottaa kiinni liikeen kylmään, tuulikaappiin asennettuun laattalattiaan. Tunnet kuinka tuhannet korkokengät ja muut lapikkaat tekevät reikiä kroppaasi, mahdollisesti puhkoessa silmäsi siinä ohessa mutta säilytät vaaka -asennon ja pidätät hengitystäsi paitsi jos  jonkun ämmän piikkari on tehnyt sinulle ilmarinnan, silloin se voi olla vähän hankalampaa. Ensimmäisen aallon vyöryttyä ylitsesi, nouset hitaasti ylös käyttämällä vain pelkkiä vatsalihaksia kunnes saavutat pystyn, no eipä juuri tee kipeetä - asennon. Tässä pystyasennossa ehdit vetää muutaman kerran henkeä ja laskea montako luuta meni paskaksi ensimmäisessä aallossa, kun jo toinen aalto taivuttaa sinut jälleen lattiaan katkoen loputkin kylkiluusi. Mitättömästä tuskasta välittämättä nouset jälleen hitaasti pystyyn ja mikäli silmäsi ovat tallottu puhki - niin pyydät jonkun soittamaan kyydin silmäpolille. Muussa tapauksessa voit nostaa jalat pois lenkkareista ja riuhtoa niitä kenkiäsi lopun päivää irti kadunpinnasta hysteerisenä, mutta rentoutuneena.

When the white bullet sweeps my soul

Tätä liikettä varten sinun tulee mennä junaradan varteen, mieluiten vartioimattoman tasoristeyksen välittömään läheisyyteen ( Helpottaa tiettyjä toimenpiteitä, jotka ovat melko välitöntä seurausta epäonnistuneelle liikkeen suorittamiselle). Etsit kiskojen vierestä ison kiven ja jos käy niin, ettet löydä niin asetut kiskojen alla kulkevien betonipalkkien päälle, siten että kummankin jalan alla on omansa. Luonnollisesti olet radan sivussa etkä seiso keskellä rataa. Nyt teippaat  jalkojesi lisäksi  myös kämmenpohjasi täyteen Doubleside - tapea, oikein kunnon klöntit ja jäät odottelemaan junaa. Kun näet taivaanrannasta pendolinon lähestyvän, menet kyykkyyn kyyristyvä tiikeri - asentoon ja pendolinon veturin ollessa kohdalla (koska se kulkee aivan saatanan lujaa), pomppaat pystyyn ja täppäät kätesi kämmenpohjat eteen työnnetyinä junan kylkeen kiinni. Jos ajoituksesi on ollut oikea, kätesi läpsähtävät todennäköisesti ravintolavaunun tietämille - suunnilleen ikkunan alapinnan tasolle. Nanosekunnin päästä tunnet saman kuin avioerolapsi oikeustalon edessä, venytyksen aiheuttaman kivun mutta hengität rauhallisesti sillä kohta se helpottaa jalkateriesi lumpatessa pois lenkkareista. Samoin nanosekuntia myöhemmin - jalkojesi irrottua - peppusi jysähtää takaraivoosi voimalla joka mahdollistaa pakaroidesi lähemmän tarkastelun olkapäiden tasolla. Muista hengittää rauhallisesti. Jälleen tunnet inertialain periaatteen mukaisesti naksahtelua, joka aiheutuu kroppasi venymisestä takaisin omaan mittaansa ja aivan perkeleesti sen ylikin. Muista hengittää sisään ja ulos, rauhallisesti ja pitkin vedoin. Tämä liike venyttää kehoasi tajuttoman ilmanvastuksen ja lukuisten radanvarsi opasteiden kiinni tarttumisen seurauksena. Noin 120 km päästä kaksipuolisen teipin pito lakkaa ja kämmenesi irtoavat junan kyljistä. Kierit rentoutuneena noin kolmesataa metriä radan varressa. Liike on loppunut.

Tätäkin materiaalia on saatavana kirjana, kunhan laittavat uuden paatin tulemaan Intiasta missä  Gharuttawlipedershin kustantamo on. Viimeksi matkaan lähtenyt, lastinaan pelkkiä jooga - oppaita oleva paatti kun upposi jonnekin matkalle. Kerron kuitenkin vielä yhden suosikkiasentoni suoritusohjeet, näilläkin saa jo mukavasti menemään kolme päivää ja jos mukaan lasketaan silmäpolilla ja teholla vietetyt dagenit, niin puolitoista kuukautta on mennyt yhdessä heilauksessa. Kyllä  niihin aikoihin pitäisi olla jo uuden paatin laiturissa ja jooga - oppaiden bookstoren hyllyjä vääntämässä. Siispä:

Little boy and the fence

Parhaimpia suorituspaikkoja ovat korkeilla aidoilla varustetut Puolustusvoimien asevarikot ja muut varastotilat. Aitoja on yleensä kaksin kappalein, ja niiden välissä juoksee vähän saatanan vihaisia susikoiria ja dobermanneja - kiinan palatsikoirista puhumattakaan. Varotoimena ennen asentoharjoituksen tekoa kannattaa kusta aitaan ja tarkistaa onko se sähköistetty. Jos lennähdät kaksikymmentä metriä taaksepäin ja lettisi muistuttaa Stevie Wonderin kiharoita, treenit voi jättää väliin ja etsiä seuraavan paikan. Jos taas epätoivottua välähtelyä ei esiinny, tomi seuraavasti:

Kiipeä aidan päälle ja tasapainoile sillä niin kauan aikaa kunnes olet saanut teipattua Hesus - tapella jalkasi kiinni verkkoaidan ylimpiin silmukoihin. Nyt voit rauhassa roikkua istuvassa asennossa, hengität rauhallisesti etkä välitä alapuolellesi kerääntyvistä tappakoirista. Vartijoita ei tarvitse pelätä sillä heitä ei ole näillä usein syrjässä olevilla varikoilla, vaan vartioiminen on jätetty koirien tehtäväksi. No jumalauta tottakai joku käy niitä ruokkimassa mutta ei ne siellä koko ajan aseiden kanssa heilu. (kirj.huom.) Nyt kaivat taskustasi mukanasi tuomat pihvit (2 kpl), joista kumpaisenkin on parempi olla painoltaan noin 500 gr. Teippaat ne käsiisi huolellisesti käyttäen sekä Hesus -t:pea että Dst:pea. Tämän jälkeen alat taivuttamaan selkärankaasi alaspäin, pitäen sen pulkan narua muistuttavan ruotosi aitaa vasten. Taivutuksen loppuvaiheessa ojennat kätesi alaspäin kohden verenhimoisia hurttia ja rukoilet jumalaa että mitoitus on mennyt oikein. Jos ei ole, niin niillä käsillä on tikat heitetty, sillä ilman kämmeniä ja niiden toisessa syrjässä roikkuvia nakkeja (sormet) on kyseisen lajin harrastaminen melko mahdotonta tai ainakin vaatii vittumaisen pitkän treenikauden. Mitoituksen ollessa kohdillaan, saat tuntea miellyttävän, edestakaisin tempoilevan venytyksen tunteen näiden sosiopaateiksi koulutettujen, pelkkää kitaa olevien petojen yrittäessä repiä läskinpaloja käsistäsi. Varo kiinan palatsikoiria, koostaan huolimatta nämä tanttojen suosimat pikku pölyhuiskat ovat saatanallisia tappajia. Voin nimittäin toimittaa autenttisen videon, jossa  tätä liikettä suorittavan mies kokee karmean kohtalon. Siinä mitoitus on aavistuksen vitullaan ja kiinan palatsikoira pääsee hyppäämään ukkelin kasvoihin kiinni, syö itsensä koko heebon läpi ja putkahtaa arsesta ulos toteamaan etteipä ollut kasosta lihaa tällä kertaa tarjolla. Kun tappakoiruudet ovat saaneet riuhdottua läskit irti käsistäsi, voit jatkaa harjoitusta (mikäli pokkaa löytyy) hei, mä ihan tosissaan härnään kohtaloa - liikkeen pariin. Siinä jaellaan luunappeja (ainakin vanhempi väki tietää, nuoremmat lukijat kysykää heiltä että mitä helvettiä luunapit ovat?) alla riehuville ja veren makuun päässeille pedoille. Tätä voit jatkaa noin viisitoista minuuttia ja koko liike katsotaan suoritetuksi. Kun saat teipit irroitettua, katso nyt jumalauta että tipahdat aidan ulkopuolelle, ajatustoimintasi kun ei todellakaan ole kirkkaimmillaan päähän pakkautuneesta verestä johtuen.

Näin, todella rentouttavia liikkeitä kaikki kolme, jopa niin rentouttavia että kun pääsette vauhtiin, niin teillä tulee olemaan vaikeuksia pysyä vain siinä yksi liike per päivä - tahdissa. Suosittelen kuitenkin malttia, lähinnä sen takia että tiedän tapauksia kun ensimmäisenä yritetty liike on mennyt perseelleen niin on juostu suorittamaan toista jne. Tässä vaiheessa vammat ovat jo kuitenkin niin pahoja ettei teho - osaston väellä ole paljon tehtävissä. Muistakaa hengittää rauhallisesti mutta ei niin rauhallisesti kuin eräs oppilaani viime viikolla, meni perkeleen tyhmä paavali tukehduttamaan itsensä. Toivotankin teille miellyttäviä ja rentouttavia hetkiä Traffic - joogan parissa, ilmoittelen sitten kun niitä oppaita rantautuu. Niin, unohtui melkein sanoa; viitaten eiliseen tekstiini, olen niin iloinen kun tänä aamuna heräsin taas miehenä, kyllä se eilinen oli melko karmea ja hämmentävä kokemus. Olkoon voima kanssanne.

Avainsanat: Hesus -teippi, ilmarinta, inertia, jooga, junarata, kaksipuolinen teippi, katu taivutus, kohtalo, lapikas, pendolino, tappajakoira, ulko-ovet, varikko

Herään omituiseen tunteeseen että jotain on tapahtunut, jotain radikaalia mutta en pysty miettimään mitä, sillä rakas lätkäkorva nuolee rintojani vimmatusti. Rintojani! Ei hemmetti, kavahdan pystyyn ja koira jää sängylle tuijottamaan että mikäs sille nyt tuli, normaalisti saa parit rapsutukset heräämisen kunniaksi. Niin, normaalisti. Jos olisikin normaali aamu, silloin lätkäkorva olis nuollut takaraivoni roikkumaan otsalle ja minä vastavuoroisesti olisin rapsutellut sitä ennen ylösnousua mutta ei tänään - nyt tapahtuu outoja. Seison pimeässä ja sydämeni hakkaa hullun lailla, ajatellen että nyt se on sitten viimeinenkin verisuoni katkennut päästäni ja loputkin järjen hivenet häipyneet. Hiivin vessaan ja sytytän valot, todetakseni että kyllä, minusta on tullut nainen yön aikana. Tuijottelen peilistä naamaani ja kiroan kohtaloa; eikö sitä sitten voi saada edes joltisenkin näköistä pärstää kun kerran naiseksi pitää muuttuman. Kasvoni näyttävät siltä kuin läheisen vanhainkodin porukka olisi viilettänyt potkukelkoilla naamani yli, sen verran näytti uurteita olevan. Tämän naaman sileäksi kittaamiseen täytyy käydä rautakaupasta asti hakemassa tasoitelasti. Lasken katsettani ja siinä ne töröttävät, omat rintani tai paremminkin nuo mainiot maitorauhaset joilla hallitaan maailmaa. Puristelen ja vääntelen niitä joka suuntaan, ihan kuin varmistaakseni etteivät ne irtoa.

Lasken katseeni alemmas ja kohtaan veret seisauttavan näyn; sen minkä olen lärvissä menettänyt, se on korvattu alakerran etten sanoisi rehevällä varustuksella. Jumalauta, jos en tietäisi että olen muuttunut naiseksi niin luulisin jonkun heittäneen liimalla peitetyn karvalakin jalkojeni väliin - tuota ei enää halpahallin epilaattori pysty niittämään vaan on turvauduttuva vähintäänkin pensasleikkuriin tai siimalla varustettun sellaiseen. Voi kekkilän kasvuturve sentään. Kauhistun ajatuksiani huomatessani että heti sitä ollaan kritisoimassa omaa kroppaa vaikka koira pyörii jaloissa ja pyytää aamuruokaansa. Niinpä toteankin lätkäkorvalle (jolla on muuten omituisen epäluuloinen ilme) että täti istuu nyt kuselle ja saat sitten safkaa. En tiedä naisten aineenvaihdunnasta mutta kohinasta päätellen aamuvirtsaa riittäisi Uotilan lapsillekin, siitä raskaustesteristä täytyy varmaan ottaa aivan sairaan tiukka ote? Eikös se jotenkin oteta aamuvirtsan yhteydessä? Epäilemättä tikku lähtisi meikäläisen lapasesta, sen verran kovalla paineella tuntui tulevan. Korviarepivän lorotuksen jälkeen iskee jälleen epätoivo - entäs sitten Leevi? Niin, kuinkas tässä nyt toimitaan kun miehenä ollessa se kävi helposti. Rohkeasti kelaan puoli rullaa paskapaperia kouraani ja pyyhkäisen antaumuksella,peläten että alakerran otus tarraa käteeni ja ajatellen samalla että vielähän on sademetsiä jäljellä sillä tämä touhu tuntuu nielevän tätä paperiteollisuuden ihmettä aika helvetisti tai sitten tekniikkani on aivan väärä. Vedän vessan ja on nakkilan kirkon vaiheilla ettei pönttö tulvi ylitse paperimäärän miltei tukkiessa koko hoidon. Pestessäni käsiäni ajattelen ettei tästä tule mitään, aivan liian vaikeaa.

Shokit seuraavat toinen toistaan, annettuani koiralle ruuan ja juotuani aamukahvin nortin kera, huomaan että omat vaatteeni eivät nyt käy, ne eivät mahdu. Pakko löytää kuitenkin hätäisesti jotain, koiruudella on kova hätä pitkän yön jäljiltä ja ulos on päästävä. Ryntään vaimoni vaatekaapille ja tempaisen ensimmäisen hameen joka käsiini osuu, samoin rintsikat - päätän pitää oman hupparin. Ei, vielä on saatava alkkarit, ulkona on sen verran viileää etten voi painua pihalle tussu paljaana koska hame ei paljon lämmitä. Päädyn sellaisiin pitsisiin, se nyt on aivan sama kunhan jotain on vaikka ei näidenkään kylmältä suojaavat ominaisuudet sieltä parhaasta päästä ole. Tempoessani hysteerisenä hametta päälleni, koira perkele alkaa hyppimään jalkojani vasten. Eivät jalat tottele tuon kirotun tuomiopäivän kotelon sisällä ja kaadun saatanallisen kumauksen saattelemana lattialle. Hame repeää alhaalta ylös asti ja minulla alkaa pikkuhiljaa keittämään. Appelsiinin kokoinen kuhmu otsassani könyän vaatekaapille uuden hameen hakuun,rintsikan olkaimen jäädessä takan pellin varteen kiinni ja pienentäen hapenottoni minimiin. Kuolen, ennenkuin päivä on illassa - ajatusten vallatessa mieleni riuhdon itseni irti takanpellistä ja haukon happea. Tietääkseni eukolla olisi jotain verkkareitakin mutta ne ovat takimaisessa kaapissa aivan sikin sokin, kun taas hameet ensimmäisessä ja helposti saatavilla. Käsiini päätyy kukallinen leninki ja sen päälle pukeminen on vielä työläämpää kuin hameen, joudun mm. muljauttamaan olkapäät sijoiltaan saadakseni vetoketjun kiinni. Turha kai sanoa että tässä vaiheessa rintsikoiden toinen kaarituki on painunut keuhkoistani läpi ja hengitykseni viheltää kuin Roger Whittaker parhaina päivinään. Onneksi on aamuyö ja lenkki koiran kanssa onnistuu, tosin työläästi sillä yhteen hankaavien reisieni sisäpinnoista on lähtenyt nahka ja kantapäät aivan rakoilla sillä on nuo ei niin sopivat avokkaat ovat turvakenkien jälkeen hieman oudommat astella.

Maailmalle on lähdettävä ja niinpä minun on pakko ehostaa itseäni. Käyn suihkussa ja alan katselemaan eukon laajaa meikkiarsenaalia epätoivon vallassa; rasvoja, day - and night - litkuja, ripsiväriä, poskipunaa, kulmakynää, huulipunaa, luomiväriä, miljoonia suteja ja jotain ihme purnukoita. Meikkauksen jälkeen näytän enemmän laskusillalta tippuneelta satamahuoralta kuin säädylliseltä lähiönaiselta mutta siitä viis - tämä on minun Nina Hagen - look ja muut saavat luvan pitää siitä. Hiuksilleni (niin, minulla on hiukset kaljuni tilalla! Tummat, sivuilta lyhyet ja takaa pitkät, kuitenkin sillain leikattu että ne paljastavat niskan osittain.) näytän hieman jotain vaahtoa, rukoillen jumalaa että se on muotovaahtoa ja lopuksi fööniä. Voi vittu mikä virhe, nyt kampaukseni näyttää siltä kuin olisin tippunut ylikulkusillalta korkeajännitejohtojen päälle. No, ei ole aikaa korjata ja niinpä puen ylleni paitapuseron, hameen ja takiksi valitsen jonkun takin, en helvetissä tiedä onko se bleiseri vai jakku vai mikälie ja ihan sama, kengät vielä jalkaan ja menoksi. Naulakosta kaappaan eukon käsilaukun keikkumaan olalleni.

Astellessani kohti kylän keskustaa ja linja -autopysäkkiä, nilkkani paukahtelevat kuin ukkonen niiden muljahdellessa korkokengissä. Ylväänä korjaan kuitenkin ryhtiäni ja samalla tempaisen töröttävän kaarituen kokonaan helvettiin. Tämä oli se toinen, ensimmäinen painaa vielä keuhkopussiani ja tekee hengittämisestä todella vittumaista. Ehkä ei olisi kannattanut tempaista kaaritukea pois sillä vasen rintani pomppii kuin amfetamiinia vetänyt jänis pakkasella. Häiritsevää kertakaikkiaan, paitsi yläaste ikäisten poikien mielestä jotka tulevat vastaan - lintsaavat taas saatana. Vastaan heidän häpeämättömään tuijotukseen ja tokaisen samalla; “Persettä löytyy jos pesetat piisaa”. Kauhistuneena pojat lähtevät juoksemaan kotia kohti pälyillen niin kauan taakseen kunnes yksi heistä kaatuu. Demoninen hymy nousee kasvoilleni ja ajattelen ettei tämä naaraana oleminen olekaan hullumpaa. Linja - autopysäkillä seisovat kyläläiset eivät tunnista minua joten muodonmuutokseni on ollut täydellinen ja hyvä niin, on parempi etteivät he tiedä totuutta. Tosin on lähellä etten ojenna muutamaa lukiolaistyttöä, kuulen heidän kuiskivan toisilleen että mikähän toikin ylimeikattu lehmä luulee olevansa. Perkele ettei nykynuorille opeteta mitään käytöstapoja. Viimein linja -auto saapuu ja pääsen lepuuttamaan kipeytyneitä jalkojani. Matkaa on jatkettu jonkin aikaa ja havahdun siihen että minua tuijotetaan. Käännän päätäni etuviistoon ja huomaan noin kuusivuotiaan pojan tuijottavan jalkoväliini, eikä ihme sillä olen kuin olenkin unohtanut ne helvetin alkkarit pois jalastani, ilmankos tuntui hieman viileältä ja olin kuulevinani vaimean vihellyksen hameen alta tuulen puhallellessa tuolla karvaisessa kanjonissani. Ajatuksenlentoni keskyttää natiaisen kirkas ääni; “Äiti, tolla tätillä on hameen alla piisami ja se mulisi ja äljyi mulle”. Pojan äiti kääntää kasvonsa minuun päin ja vilkaisee alas, varmistuakseen onko siellä tosiaan murisevaa ja ärjyvää piisamia. Ei näy piisamia, joten äiti kääntää äkkiä katseensa eteenpäin, tekee pari ristinmerkkiä ja suorastaan heittää tuon ärrää sortavan lehtolapsensa ikkunapaikalle, missä tämä paukahtaa poruun. Ei pidä kaikkien äpärien tuijottaa tädin räpsää, tuumaan mielessäni ja katson ikkunasta ohikiitäviä maisemia.

Saavutaan perille ja nousen bussista pois, jalat jäykkinä ja kovenevan vatsakivun alkaessa ilmoitella itsestään. Suunnistan torin laidalla olevaa pientä vaateliikettä kohti, nyt on pakko saada uudet rintsikat tai vasen rintani hakkaa kasvoni aivan mustelmille. Vaikka olenkin nyt nainen niin jotain miehisiä piirteitäkin on jäänyt, mm. voimat enkä naisena oikein osaa hallita niitä vaan käytän voimaa tarpeettoman paljon. Niinpä asiakkaista ilmoittava kello liikkeen ovessa lennähtää kadulle kilkattamaan riuhtaistessani uksen auki. Saanpahan ainakin huomion; myyjä, jo hieman iäkkäämpi herrasmies tervehtii kohteliaasti ja kysyy miten hän voi olla avuksi. Täytyy myöntää että kohtelias äijä vaikka varmasti on huomannut ongelmani, toinen tisseistäni kun sojottaa Kainuuseen ja toinen Keravalle. Sanaakaan sanomatta tempaisen yläkroppani paljaaksi ja ukko loimottaa punaisena kuin kirkkopalo talviyönä. Vaivautuneena hän änkyttää että mikähän mahtaa olla rouvan kuppikoko johon ärähdän että sinunhan se pitäisi tietää kun kerran näitä luontokappaleiden vangitsijoita myytkin! Äijä painelee takavasemalle rekkien ja hyllyjen väliin. Jäi sanomatta että myös ääneni on jäänyt hieman tummaksi, se on sellainen seksikkään käheä jonka saa joko juomalla tai syntymälahjana - vähän niin kuin Paula Koivuniemellä. En toki tarkoita että Paula on juonut äänensä vaan että hänellä on melko seksikäs ääni. Monilla tuntemillani alan naisilla on samankaltainen ja alan naisilla en tarkoita musiikkipiirejä vaan tätä rankempaa harrastusta. Joka tapauksessa, patu tulee takaisin luokseni kourallinen rintsikoita mukanaan ja tempaisen heti päällimmäiset pukeakseni ne välittömästi päälleni. Olo tuntuu heti miellyttävämmältä. Hinnaksi vanha karhee julkistaa 84,- euroa ja sanonkin muinaismuistolle että et jumalauta ole tosissasi. Ukko nyökkää ja maksan kiltisti, tunnen samalla pientä ymmärrystä vaimoni rahanmenoa kohtaan. Miten voidaan näin välttämättömistä vaatekappaleista veloittaa näin paljon? Materaalimenekillä hintaa ei voi puolustella, nämäkin ostamani ovat sellaiset että hyvä kun nännit menevät peittoon. Samassa vatsaani kouraisee pahasti ja vanha ukko kavahtaa taaksepäin sanoen; “Herranjumala, voinko auttaa!?” Katson alas ja jalkani ovat reidestä alaspäin veren tahraamat, samoin noin kaksi neliötä liikkeen lattiaa. Jessus että minulla kiehahtaa, eikö nämä vastukset voisi jo loppua? En voi mitään, ärähdän ukolle; “Et voi, sillä nyt näyttää siltä että muriseva piisami on saanut elämästään tarpeeksi ja ampunut perkele itsensä”. Äijä pakenee takahuoneeseen, ilmeisesti soittamaan valkotakkiset tai poliisit. Tai molemmat. Minä painelen ovesta ulos ja suuntaan viereiseen kemikalioon.

Otan jo ennen kemppariin sisälle astumista sellaisen “Nyt on sitten ihan turha toivotella hyviä päiviä” - ilmeen ja kahautan liikkeeseen. Sisällä myyjänä toimiva nuori neitonen kiskaisee pepsodent - hymyn naamalleen ja on vetämässä keuhkonsa täyteen ilmaa, toivottaakseen juurikin nuo yllämainitut toivotukset mutta jää pidättämään hengitystään huomatessaan verisen olemukseni. Ymmärtäväisenä hän nyökkää ensin erästä hyllykköä kohden ja sitten kohti liikkeen takaosaa missä näkyy wc - kyltillä varustettu ovi. Kiitollisena suon hymyn tyttöselle ja painelen terveyssiteitä sekä pikkuhousunsuojia täynnä olevan hyllyn viereen. Hyllyä katsellessani saan paskahalvauksen; miksi jumalauta näitä on näin paljon? Eikö tässä standardien luvatussa maailmassa voitaisi ihan oikeasti rajoittaa määrää vähän pienemmäksi? On miniä, superia, kolmea tippaa, viittä tippaa (etsin rankkasade - merkinnällä varustettua pakettia mutta sellaista ei kai ole vielä tuotu markkinoille), on siivillä ja ilman, on sporttia ja classicia - ei hyvänen aika. Otan sellaisen viiden tipan paketin ja painelen vessaan. Taas alkaa uusi survival gamesin haasteosio; miten helvetissä nämä kiinnitetään ja tuleeko nämä pikkareihin kiinni, tuskinpa näitä tuheroon teipataan? Ähellän vessassa hame korvissa ja heti ensimmäinen yritys menee perseelleen. Juuri kun olen kiinnittämässä läpyskää kiinni, korko napsahtaa poikki ja horjahdan ovea vasten. Kolinan ja suustani päästämien perkeleiden on täytynyt kuulua liikkeen puolelle koska siellä tulee aivan hiljaista. Kaiken kukkuraksi tuo siivekäs ystäväni on tarttunut niin helvetin lujaa reiteeni ettei mitään toivoa saada sitä irti. Myös loput yritykset menevät kiville ja nyt alkkareita koristaa kaikkiaan viisi kappaletta noita iloisia siipiveikkoja, kahden pitäessä tukikohtaa karvaisessa reidessäni. Siveysvyö mallia 2000 - luvun kädetön. Vittuuntuneena tempaisen toisestakin kengästäni koron ja astelen kaupasta pihalle, kenkieni näyttäessä Leningrad Cowboysien bootseilta kärkien sojottaessa ylöspäin. Jessus että vituttaa.

Päätän että enää en käy kuin pienkoneliikkeessä ostamassa pensasleikkurin. Ei, tämä ei liity aamuiseen uhoamiseeni vaan tarvitsen ne oikeasti takapihan aidan ruokkoamiseen. En tiedä johtuuko kohonneesta estrogeenitasosta vai mistä, mutta olen todella pahalla päällä ja astelenkin pyhää vihaa täynnä sisään liikkeeseen. Pienkoneliikettä pyörittää sellainen lyhyenläntä, ylensyönyt ja runsaasti hikoileva ukko, jonka silmät kiiluvat ärsyttävästi. Huomatessaan minut ukon hengitys muuttuu ja hän pyyhkäisee kokonaista kahden hiuksen muodostaman suortuvan otsaltaan. Äijä tuijottaa häpeilemättömästi rintojani, ehkäpä syynä liian avonainen kaula - aukko, joka paljastaa minirintsikoitteni peittämät rinnat. Jo on perkele epämiellyttävä otus eikä mitään tapoja, keskittyisi nyt vaan siihen myymiseen. Hikikääpiö saa kuin saakin kähistyä miten voin auttaa - lauseen johon vastaan tarvitsevani pensasleikkurin, täytyy päästä pitkää puskaa leikkamaan. Ukon silmät välähtävät ja hän sanoo; “Rouva on hyvä ja tulee tänne tiskin toiselle puolelle, meillä on täällä kaikki mitä tarvitsette pitkän puskanne leikkaamiseen”. Äijä johdattaa minut kahden takahuoneen läpi perimmäiseen, missä hän vapisevin käsin avaa helvetin ison kaapin ovet. Kaapin sisältö vetää minut hetkeksi sanattomaksi; on mopoilijan keinonahka - asua kolmella aukolla, käsirautoja, nahkalakkia vetoketjulla, kumikorsetteja, ruoskia ja suukapuloita - sellaisia pingispallojuttuja nahkaremmillä ja paljon, paljon muuta. Katselen ukkoa tyrmistyneenä, näytänkö minä naiselta joka on kiinnostunut tuollaisesta? Kaikki kunnia niille jotka ovat kiinnostuneet mutta minua ne eivät säväytä, eivät varsinkaan kun ne tarjotaan pensasleikkurin oston yhteydessä. Äijä tutkii reaktiotani kuin pomminpurkaja joka on epävarma siitä, tulikohan nyt oikea piuha katkaistua? Sori patu mutta vikaan meni; käyn äijän kimppuun ja leivon häntä turpaan oikein kunnolla, hakkaan vielä kun äijältä on taju lähtenyt. Viimein, hengästyneenä mietin että mitä nyt pitäisi tehdä. Kauan en mieti, riisun hänet alasti, puen hänelle kumikorsetin ja käsiraudat, pisteeksi iin päälle vielä sellaisen pigispallo - suukapulan. Varsinaisen liikkeen puolelta löydän raivaussahan valjaat ja näiden avulla asetan ukon killumaan näyteikkunaan. Koska olen edelleenkin mieleltäni pimeä, askartelen vielä pahvista ison puhekuplan ja tungen sen äijän suupieleen roikkumaan. Puhekuplassa lukee: “Olen sairas pervertikko, tulkaa vaikka itse toteamaan sillä liikkeeni on avoinna - menkää vain takahuoneeseen.Parasta olisi jos joku tappaisi minut, ei siitä hoitoon joutumisesta ole mitään apua”. Viimeiseksi teokseni läpsäytin äijää pakaralle jättäen hänet hiljaa pyörimään näyteikkunaan.

Olen saanut tarpeekseni tästä sairaasta maailmasta ja naisena olemisesta, haluan kotiin. Noustessani linja -autoon ja maksaessani matkaani, kuulen kolahduksen jaloissani mutten rekisteröi sitä suuttumukseltani. Kysyessäni matkan hintaa bussikuski kertoo ottavansa minulta vajaan kymmenen euroa ja päästävänsä poikaystäväni ilmaiseksi vaikka tämä yrittää mennäkin pummilla. Vilkaisen jalkoihini ja hittolainen! Siinähän tekokyrpä mennä mongertaa käytävää pitkin eteenpäin, pään kieppuessa villisti ympäriinsä. En tiedä mikä minuun meni, mutta löin kuskilta tajun kankaalle ja heitin hänet hänet vittuun koko bussista, löin oven kiinni ja hyppäsin puikkoihin. Bussi oli täynnä mummoja joille tyydyin karjaisemaan; “Hang on girls - here we go!”

En tiedä, syön nyt jäätelöä ja odotan soittoa poliisilta, pakko siitä bussin varastamisesta on jotain tulla. Tosin siinä matkalla tyttöjen ( ne mummot) kanssa juteltiin samalla kun juotiin hyvää likööriä, he olivat näetsen olleet viikottaisella Alkon - reissullaan. Niin, keskuteltiin maailman ja miesten mielettömyydestä, tosin todettiin että on niissä ne hyvätkin puolensa, on tää elämä vaan niin vitun vaikeaa. Bussin varastamisesta oltiin samaa mieltä ja kaikki oli sitä mieltä että se kuski olisi pitänyt tappaa jo kehtoonsa. Jätin muorit pois kirkolla ja ajoin dösän parkkiin, hakekoot sieltä. Kaikki kunnia naisille, ei ole teidän elämä helppoa ja niinpä luenkin tänä iltana kuusitoista Isä meitää ja viisikymmentä Ave Mariaa - ihan sen takia että saisin huomenna herätä taas miehenä. Kuiteskin, hyvää ja menestyksekästä päivää teille kaikille.

Avainsanat: huulipuna, irstas, kaarituki, korkokengät, kulmakynä, lehtolapsi, meikit, meikkaaminen, menkat, pervo, pienkoneliike, piisami.äpärä, pikkuhousunsuoja, rinnat, ripsiväri, tekokyrpä

Pakarani ovat nyt niin timmissä kunnossa että niissä on hymykuopat, nuo mainiot lommot jotka ulottuvat miltei reisien yhtymäkohdasta luonnottoman ulos työntyviin lonkkaluihini. Loukkaannuin alkukesästä verisesti kun eräs hyvännäköinen nainen kehtasi nimittää meikäläisen arsea laukkuperseeksi. Olin tietysti ensin otettu, koska naisille on kokemuksieni mukaan melko tärkeää minkälainen olka - tai käsilaukku heillä roikkuu olallaan. Niinpä kuvittelin hanurini olevan tuota himoittua laatua ja keikuttelin sitä innoissani matkalla kotiin kuin paremmankin perseen omistaja. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi googlettaa mitä termi “laukkuperse” pitää oikein sisällään ja hämmästyin suuresti kun hakujätti ei tarjonnut mitään linkkiä joka antaisi minulle mahdollisuuden selvittää tuo mysteeri. Niinpä jouduinkin etsimään tietoa erään ihmisen anatomiaan perehtyneen laitoksen sivuilta ja tulos oli järkyttävä. Perävaltimoita ja niiden ympärillä olevia lihoja eli hanureita käsittelevällä sivulla oli laajasti käsitelty tätä epämuodostumaa! ja sen kuvaus menee näin:

“Laukkupersettä tavataan harvoin sillä se on pahan geneettisen virheen aiheuttama epämuodostuma, josta kyseistä persettä mukanaan raahaava henkilö kärsii todella paljon. Laukkuperseen eli lättähanurin ominaisuuksiin kuuluu rekan roiskeläppiä muistuttavat pakarat, miltei umpeen kasvanut vako jonka aiheuttavat luonnottoman vittumaisesta ulkonäöstä johtuvat lihaskrampit. Laukkuperseen kantaja kärsii myös usein selkävaivoista, suora seuraus kunnon pakaroiden puutteesta ja tämä ilmenee käsittämättömän vinona istumisena.Tästä syystä he vievät usein linja -autossakin kaksi paikkaa ja tämä lienee syynä siihen, että laukkuperse - syndroomasta kärsivät ovat saaneet lisänimen “Helvetin nojailijat”. Tautiin ei ole varsinaista parannuskeinoa koska kukaan plastiikkakirurgi joka vähäänkään arvostaa itseään, ei ala operoimaan niin iljettävän näköistä, lättänää nahkaläpykkää. Haastatelluista plastiikkakirurgeista 99% perusteli kieltäytymistään vertaamalla laukkuperseen operointia yritykseen virkata muovisista suikaleista täydellinen attasea - salkku ilman saumoja, kun käytössä on vain numero kuuden koukku. Näinpä ainoaksi vaihtoehdoksi kompensoida laukkuperseen rujoa ulkomuotoa on järjettömyyksiin menevät pakaratreenit, vaihtoehto jota kenenkään hermot ja pitkäjänteisyys eivät tule todennäköisesti kestämään.”

Tosi tylyä luettavaa, varsinkin kun olen pitänyt peppuani ihan ok - näköisenä. Heitin housut pois jalastani ja katselin peilistä persettäni, tuota sairaalloisen valkoista papuryskääröä jossa oli selvästi havaittavissa vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen vyönsolkien painaumat lukuisten selkäsaunojen seurauksena. Itkin monta tuntia lattialla ja havahduin vasta sitten kun koiramme tuli lohduttamaan minua, nostaen jalkansa ja merkaten tuon läpyskäisen takalistoni. Olen kuitenkin peräänantamaton (kirjaimellisesti, sain linnassa tarpeekseni) luonne ja päätin remontoida peppuni uuteen uskoon. Otin yhteyttä vanhaan liikuntaguruun, jolla on omintakeisia mutta tehokkaita, koko kropan käsittäviä treeniohjelmia. Kerroin hänelle ongelmastani ja kuulin kuinka hän ampui jalkaansa (kovaluontoinen mies) ettei olisi alkanut nauramaan, mutta suhtautui asiallisesti ja lähetti minulle  sähköpostitse treeniohjelman jonka ansiosta ryppynaruni ympäristöineen voittaisi minkä tahansa fitness/bodybuilding - kilpailun peräarvostelun. Treeni vaatii hankintoja; ensiksi on hankittava paikalliselta kukkakauppiaalta noin kuusi metriä pitkä tanko (15 x15 x 600 cm) sitä ainetta, mitä he tuuppaavat kuivakukkien ruukkuihin. Tiedätte kyllä, sitä vihreää joka muistuttaa uretaania olematta kuitenkaan sitä. Sitten ostetaan kaksi pakkaa kertakäyttölautasia (isot, 30 cm halkaisijalla) ja treenien edistyessä tarvitsette vielä kapeita painonnostotankoon asennettavia levyjä, saa olla puolen kilon jaolla.

Treeni etenee näin; asetatte sen floristiltanne hankkiman sen ihmeainetangon lattialle ja painelette siihen syrjälleen kertakäyttölautasia. Sen jälkeen alatte kävellä tangon toisesta päästä toiseen - aina kertakäyttölautasen kohdalla pysähtyen, kyykistyen ja napaten sen pakaroidenne väliin. Treeni on mennyt hyväksytysti läpi jos koko pakka lautasia on pakaroiden välissä tangon toisessa päässä. Niin, jos joku ei tajunnut niin hommaa helpottaa vallan saatanasti jos ei pidä housuja jalassa. Alussa kannattaa olla vaatimaton sillä tämä ei ole niin helppoa miltä kuulostaa ja suosittelenkin lähtöön 12 kortin ..anteeksi lautasen pakkaa. Treenien edistyessä voi siirtyä oikeisiin lautasiin (muovisia ei kannata käyttää, mulla ainakin toinen syrjä muutti muotoaan) ja siitä edelleen levypainoihin. Itse olen jo niin pitkällä, että kanniskelen pakaroiden välissä tiiliskivillä täytettyä matkalaukkua. Lisätreeniksi kannattaa ottaa se perinteinen, missä istutaan lattialla jalat suorana ja jännitetään pakaroita tasaisin väliajoin. Tässäkin kannattaa lisätä vastusta treenien edetessä ja ottaa reisien päälle lisäpainoja. Mainittakoon, että kerran treenatessani vouti tuli tavanomaiselle perintäreissulleen ja käskin sen nousta olkapäilleni samalla kun pumppasin pakaroitani. Kyllä oli vouti ihmeissään, toki me siinä samalla puitiin minun pers’aukista tilannettani voudin keikkuessa olkapäilläni ja mietittiin, voiko minun jumalattoman kiinteät pakarani kenties vakuuttaa ja tehdä jonkinasteisen vakuutuspetoksen asian tiimoilta - ikäänkuin ulosotossa olevien velkojen peitoksi. Hän suuttui kun aikani harkittuani ilmoitin etten aio realisoida persettäni petoksella enkä muutenkaan. Nyt minulla on tosi kiinteä ja pysty peppu, saan hymykuopat ilmestymään kun vähän jännitän. Lisäksi pystyn ponnahtamaan lattialta (istuvasta asennosta) seisomaan vain pakaroitani jäykistämällä. Kerran menin yltiöpäisyyksiin ja kokeilin ulko - oven avaamista pepullani. Avain vain pakaroiden väliin ja pieni puristus - aukesihan se! Toivonkin että tästä oli teille apua, tuo on hyvä treeni jos sitä jaksaa tehdä säännöllisesti ja mikä ettei, se kannattaa.

Sitten kunnallispolitiikkaan ja tapaukseen, josta en ole muistanut teille kertoa. Nythän on kunnallisvaalit tulossa ja valehtelun määrä kasvaa koko ajan (jos se nyt poliittisella rintamalla voi enää kasvaa). Niinpä minuakin lähestyttiin sähköpostitse ja kysyttiin hienoin sanankääntein halusinko olla mukana tekemässä politiikkaa ja historiaa. Hämmästyin suuresti, sillä olen jättänyt politiikan (HUOM! Äänestäjänä) jo aikoja sitten, sillä tyhjän saa pyytämättäkin. Voin tässä kertoa ihan suoraan etten ole missään vaaleissa - käsittäen kaikki vaalit - äänestänyt enää vuosikausiin, tarkemmin sanottuna pariinkymmeneen vuoteen koska se on aivan saatanan sama ketä äänestää; joko se kääntää takkinsa tai puolue pistää hiljaiseksi. Asia mikä on nähty moneen kertaan ja todeksi havaittu, oman edun tavoittelijoita kaikki. Nyt jos joku saa päähänsä jeesustella nukkuvien puolueesta ja siitä, kannattaa pitää turpa kiinni ja alkaa katsella työttömyystilastoja ja sitä mihin kaikkiin sitä rahaa syydetään, ts. päätöksiä jotka tekevät sinne äänestämällä valitut ihmiset, joten demokratia my ass. No niin, meinasipa mennä paatoksen puolelle mutta asiaan. Tämä tuleva ehdokas tarjosi siis jotain mahdollisuutta politiikan saralla tekemiseen ja lähdin pelipaikalle rahan kiilto silmissä, sitähän puolueilla on paljon. No, infotilaisuus oli ja siinä tuleva ehdokas kertoi lähestyvästä kampanjaillasta johon hän tarvitsi apua, lähinnä käytännön järjestelyiden tiimoilta. Lupauduin, ja kyseinen tilaisuus oli tässä joku aika sitten ja se meni näin:

Kampanjailta koitti ja meidät avustajat oli käsketty tulemaan paikalle tuntia ennen työnjakoa varten. Tunnelma oli rento, nuorilla poliittisilla lupauksilla oli asusteenaan pikkutakkeja ja poolopaitoja, housuina trendikkäät farkut. Nähtiinpä muutaman fanaattisemman edustavan kovakaulus - linjaakin mittatilaustyönä tehtyine pukuineen. Minä istua törötin omalla jakkarallani Hankkijan haalarit päällä, syystä että suntisverkkarit olivat edellisenä päivänä roihahtaneet tuleen rälläköidessäni Ransun helmoja. Ei ihme, että minua katsottiin kieroon ja sain osakseni liikenne - ja vierasjärjestelyt. Olin ihan innoissani kun tuleva ehdokas jakoi hienoja, nahkakantisia muistiinpanovälineitä, kännyköitä (jotka sai omakseen!) ja kiiltäviä rintarenikoita joissa komeili sen valehtelevan lehmän kuva. Nimittäin, kun tuli minun vuoroni ja ojensin iloisena käteni kohti kännyköitä ja muita hienouksia, käteeni lyötiin ne vitun keltaiset heijasteliivit ja näytettiin ulko - ovea. Tehtäväni oli ohjata vieraita paikoitusalueella ja kertoa heille mistä ovesta mennään sisään ja mihin käännytään. Paikka oli aika sokkeloinen, vanha manttaalitalo. Eihän minua toki vituttanut, varsinkaan kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä. Siellä minä törötin Y - kirjaimen mallisessa risteyksessä manaten tuota valehtelevaa, itseään täynnä olevaa narttua. Sillä hetkellä, kun ylitse lentävä räkättirastas paskoi olkapääni mustikan siniseksi, päätös kostosta välähti päässäni kirkkaana kuin salama. Kampanjapaikalta ei ole kovin pitkä matka meille joten kävin äkkiä  Ransulla hakemassa pari keppiä, vaneriasuikaleita niin ikään kaksin kappalein, pari kaasugrilliä ja kaupasta makkaraa, hammastikkuja ja kertakäyttölautasia. Niin, ja itselleni vielä olutta kassillisen. Helvetillistä vauhtia takaisin ja töihin; löin tikut maahan Y- risteykseen ja niiden päihin naputtelin vanerilaput. Lappuihin kirjoitiin vedenkestävällä tussilla teksit “Oman puolueen väki” ja “Vieraat”. Oman puolueen väen parkkipaikkaa osoittava kyltti johdatti heidät saviselle pellolle ja vieraat ohjasin manttaalitalon vieressä olevan sikalan läheisyyteen. Kummaltakin parkkikselta johti polut manttaalitalolle, oman puolueen polku oli yhtä saviliejua ja vieraiden polku aikaslailla täynnä sianpaskaa. Näiden polkujen varrelle pystytin grillini ja homma sai minun puolestani alkaa. Vieraita ja ehdokkaan oman puolueen väkeä tulikin aika perkeleesti, ja jouduin sukkuloimaan taajaan risteyksen ja niiden kahden grillin välillä. Vieraiden grillissä paloi tuli ja valittelin väelle sianpaskan hajun keskeltä, ettei nyt ole parempaa tarjota sillä kuuleman mukaan teille junteille riittää tavallinen poprilli joten imeskelkää siitä. (paljon vittumaisia katseita). Kipitin oman  puolueen polun varrella olevalle grillille joka oli kylmä, olin vain pilkkonut makkaroita noin puolen sentin kuutioiksi ja tökännyt niihin hammastikut pystyyn. Oman puolueen porukka tuli selvästi suivaantuneina lakeerikengät savessa ja vitutuskäyrä nousi heidän nähdessään tarjottavat. Valehtelin että koittakaa nyt saatana kerätä kolehti, muuten tämä tilaisuus menee ihan fiaskoksi kun grillitkin ovat kylminä - ei ole kaasua sinapista puhumattakaan. Tehostin asiaani päästämällä tukevan keskikaljaröyhtäisyn ja liekö sillä vaikutusta mutta nyörit aukesivat ja rahaa tuli arviolta seitsemänsadan euron verran. Painelin taas vieraiden grillille ja kohoavasta humalatilastani johtuen jatkoin ehdokkaan terveisten kertomista saapuvalle yleisölle; kerroin ehdokkaan juuri tiedottaneen minulle että läheisestä kaupasta sai ehdokkaan piikkiin wunderbaumeja, vieraat kun tuppasivat haisemaan sianpaskalle vaikka eihän teiltä perkeleen turpeenpuskijoilta voi muuta odottaakaan. Kyselyihin että sanoiko hän todella näin, vastasin että kyllä ja otin helvetin pitkän huikan keskiketterää. Tässä vaiheessa porukka alkoi kääntyä pois kiroten koko tilaisuuteen saapumista. Taas oman puolueen grillille, missä porukka ihmetteli että miksi grilli on vielä kylmä, hehän antoivat rahaa kaasuun ja muihin tykötarpeisiin. Sönkötin tilanteen olevan nyt niin, että arvoisa ehdokas oli viestittänyt minulle ja käskenyt kertoa edelleen oman puolueen väelle, että jos he perkele olivat tulleet tänne vain grillaamaan niin voisivat hänen puolestaan painua vittuun. Kas kummaa, suurin osa oman puolueen väestä noudatti kehotusta ja lähti menemään, muutaman urhoollisen ilmoittaessa menevänsä sanomaan pari valittua sanaa. Loppuillasta en sitten muistakaan enää mitään, olin jo sen verran kännissä.

Tässä oli siis minun panokseni tämän syksyn kunnallisvaaleihin ja hyvä niin, nyt on tehty politiikkaa taas vuosiksi eteenpäin. Jälkeenpäin kuulin että puolue oli vetänyt tämän valehtelevan nartun pois listoilta, myös omasta puoluerekisteristään. Nainen oli ihmetellyt kovasti tapahtunutta ja saamansa psyykevinouman takia on vetäytynyt täyspäiväiseksi siankasvattajaksi. Olkoon onni ja tuet hänelle suopeat. Okei, tämä oli nyt tälläinen tapaus ja toivonkin että valaisi riittävästi suhtautumistani politiikkaan ja päättäjiin yleensä. Aidan seipäidenkin kanssa tulee paremmin juttuun, ne kun ovat luotettavampia. Hyvää päivänjatkoa teille, olkaa ihmisiksi.

Avainsanat: ehdokas, floristi, grilli, hammastikku, kunnallisvaalit, laukkuperse, levypainot, makkara, painonnostotanko, pakarat, paskanhaju, sikala, treeni, vyönsolki

Herrat ja narrit, ne romahtaa aivan samalla tavalla ja mitä korkeampia sosiaalinen status on, sitä kovempaa tullaan alas. Paskat housussa kulkevia liikemiehiä, heidän hysteerisiä sihteereitään ja sekopäistä työnjohtoa - tätä kaikkea tuli nähtyä vetämälläni Elämyskoulutusjaksolla joka päättyi viikko sitten sunnuntai - iltana. Valmistuin alkutalvesta kaikessa hiljaisuudessa elämyskouluttajaksi, sehän on näitä uusia ammatteja ja ajattelin että josko tästä ura urkenisi mutta taidan pitää homman harrastuksena, sen verran rankkaa se on. Sain yhden tuttuni kautta tietää että raskaan sarjan alkoholistien kokemuksista on pulaa, tai paremminkin sanottuna siltä saralta ei pahemmin olla kouluttauduttu elämyskouluttajaksi. Niinpä sitten otin härkää sarvista ja koulutin itseni. Heinäkuun alussa minuun otti yhteyttä erään keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja ja sovittiin tapaamisesta. Paikalla oli dirikka itse sekä leegio lähimpiä oikeita ja vasempia käsiä. Tapaamisessa sovittiin pitkän kaavan koulutusjaksosta mahdollisimman autenttisissa olosuhteissa, tarkoituksena tuoda denson maailmankuva niin lähelle koulutettavia kuin mahdollista, firma kun työskenteli yhteistyössä sosiaalipuolen kanssa.

Näin tehtiin, vuokrasin firman piikkiin hikisen kolmion erään pikkukylän keskustasta joka ennen koulutusta valmisteltiin BB - talon tapaan kameroilla ja muilla valvonta / kontrollivälineistöllä. Elämyskoulutus oli sovittu kahden kuukauden mittaiseksi ja elettiin siis kesäkuun loppua. Porukka saapui paikalle, kaikkiaan kaksitoista henkeä ja heidän kauhistellessaan asumisen ahtautta ja yksityisyyden puutetta, vastasin heille että tervetuloa ryyppyporukkaan - mitäpä sitä yksityisyydellä kun kohta pelkäätte olla yksin ahdistuskohtaustenne kanssa (Porukalle ei kerrottu eivätkä he tienneet kameroista). Ryhmältä ratsattiin ja takavarikoitiin kaikki yhteydenpitovälineet, omat rahat sekä pankkikortit - näin saatiin kaikki samalle viivalle ja ehkäistiin omien varantojen käyttö rahojen loppuessa. Ryhmän asetuttua joten kuten taloksi, alkoi koulutus; kahdessa jääkaapissa oli jonkun verran muonaa ja jokaiselle lyötiin käteen kuukauden työttömyyskorvausta vastaava määrä rahaa, saate sanoina että käyttäkää viisaasti, enempää ei tipu ennen kuin ensi kuun alusta. Tämän jälkeen avattiin “runsaudensarvi”, iso kylmiö joka oli täynnä käytännöllisesti katsoen täynnä kaikkea sitä Alkosta löytyy, aina keskioluesta hienoihin konjakkeihin. Kerroin talon tarjoavan viinat mutta vain tämän verran, juokaa viisaasti sillä enempää ei tipu, paitsi jos maksatte itse. Vielä muistutukseksi ja tiedoksi kerroin että postiluukusta kolahtaa sitten sähkö -,vesi - ja vuokran maksulaput ja jos ette maksa niin seuraukset ovat samat kuin oikeassa elämässäkin. Porukka teljettiin asuntoon ja ennen kuin löin oven perässäni kiinni, kehotin nauttimaan elämästä sillä nyt ei ollut kiire minnekään. Loin viimeisen silmäyksen intoa piukassa olevaan, iloisena heiluttavaan porukkaan ja mietin mielessäni että kohta tiedätte toista. Siiryin kaksi kerrosta alempana olevaan yksiöön jonne oli perustettu komento - ja valvontakeskus, tarvittavat johdotukset kameroille sun muille oli vedetty ilmastointikanavan kautta taloyhtiön suostumuksella.

Kolme ekaa viikkoa porukka ryyppäsi hullun lailla, alussa hienostuneesti punkkua käyden samalla niin saatanan sivistyneitä keskusteluita sinivalkoisten ajatusten saattelemana (perin tuttua touhua). Kolmannen viikon lopulla alkoi yli puolelta porukasta kuntopohja pettää ja he viettivät suurimman osan ajastaan wc:ssä oksentaen sisuskalunsa matkalle kohti jätevedenpuhdistamoa “Vittu mä en kestä enää” - huutojen saattelemana. Turha kai manitakaan että jo kolmannen viikon alussa oli kylmiö osoittanut vakavia tyhjentymisen merkkejä ja koska heti ensimmäisellä viikolla räppäämäni sähkölaskukin oli maksamatta, jäljellä olevat oluet uhkasivat lämmetä sähköjen katkettua. Suurinta osaa ei kaljojen lämpiäminen haitannut, perkeleitä huudettiin tv:n ja radion toimimattomuuden takia. Oli aika kiristää ruuvia ja se aloitetiin vedentulon katkaisulla, hetkeksi valittiin porukan älykkäimmäksi itsensä kohottaneen epaton aamusuihku. Tämä narsisti käytti luokattoman paljon shampoota “täydellisten hiuksiensa” ja muun yhtä täydellisen kroppansa pesemiseen ja niinpä odotimmekin kunnes mulkvisti oli saanut itsensä saippuoitua kunnolla. Noin, ensin kuuma vesi poikki (saatanallista huutoa) ja sitten kokonaan kiinni (vielä saatanallisempaa huutoa). Nuorehko mies oli hajoittaa koko kylppärin riehuessaan shampoot silmillä pimeässä, vedettömässä suihkussa. Suurin osa porukasta ei noteerannut koko tapahtumaa, loppujen käskiessä pitämään turvat kiinni. Päätin mennä käymään pelipaikalla.

Oven avaaminen ja minun ilmestymiseni herätti ryhmäläisissä kysymysten ja anelujen tulvan; kauanko tämä jatkuu, onko mahdollista päästä pois, miksi vettä ei tuu ja miksi sähköt meni heti poikki etc. Pari surkeinta kertoi oppineensa läksynsä ja suhtautumaan sosiaalitoimen asiakkaisiin uudella tavalla. Kerroin tylysti että minulle on turha tulla puhumaan paskaa ja toisekseen - ryhdistäytykää; kasatkaa rahanne yhteen ja maksakaa vesi - ja sähkölasku, ostakaa kaupasta lisää kaljaa ja ruokaa niin elämä taas hymyilee teille juopoille. Kannattais varmaan siivota, sillä vaikka juodaan perkeleesti niin kämppä pidetään kuosissa sillä koskaan ei tiedä kuka tulee käymään, voi olla vaikka isännöitsijä? Ei kai tänne, tämähän on koulutusta? Kyllä vaan, ei tämä poikkea mitenkään oikeasta elämästä. Siksi toisekseen, pian alkavat toimet kämpän ulkopuolella. Samaan aikaan vessasta kuului perkeleellistä rytinää narsistin kaatuessa päänsä paskapyttyyn. Painelin ovesta ulos ja siirryin valvomoon katselemaan mitä tapahtuisi. Tulihan tenukeppien taimiin vauhtia, porukka alkoi siivoamaan kämppää ja joukosta valittiin kaksi joiden ulkomuoto vielä jotenkin kesti päivänvalon, suorittamaan kauppareissun. Tyypilliset vainoharhaisuuden oireet tulivat esiin; ihmeteltiin miksi kaksikko oli säilynyt suht hyvännäköisinä, etteivät vaan olisivat tissutelleet joka ilta töistä tullessaan kun runsas alkoholin käyttö ei tehnyt mitään vaikutusta? (Toinen meni vielä tunnustamaan ja sai huudot osakseen). Lisäksi kaksikkoa vannotettiin hoitamaan vain laskujen maksaminen ja kaljojen / röökien osto, jos he tekisivät oharit niin turpaan tulisi. Hittolainen kun mulla oli hauskaa, noin sitä pitää - ei mene kauan kun olette toistenne kimpussa. Batman ja Robin painelivat ovesta ulos muiden jatkaessa siivousta. Toki koulutusporukkaan kuuluvat henkilöt lähtivät seuraamaan kaksikkoa kylälle heidän asiointireissulleen.

Viimein kämppä oli siisti ja harmonia vallitsi litrahuulten keskuudessa. Ainoa soraääni kuului sohvalta, josta käsin narsisti valitti silmiensä kirvelevän. Muut katselivat vaahtopäätä julmasti ja syyttivät tätä veden katkeamisesta, vittuako oli lotrannut sitä joka päivä litratolkulla. Päivä vaihtui iltaan eikä Batmania eikä Robinia alkanut kuulumaan ja jos kämpässä olisi kasvanut puu, sen oksille olisi viritelty hirttoköyttä. Syynä kaikkien röökien loppuminen ja kaljojen vähyys, enää muutama pullo kylmiössä. Viimein koitti kello 23.20 ja ovesta ryömi taistelupari neliveto päällä. Siinä ei kaksikko ehtinyt suutaan avata kun susilauma oli kimpussa; vaatteet ratsattiin, saaliina yksi vajaa viinapullo ja ryppyinen norttiaski joka sisälsi kaikki kolme katkennutta tupakkaa. Ei edes jalkapallo - ottelussa potkita niin paljon kuin niiden viiden minuutin aikana jotka uhrattiin kaksikon kylkiin ja päähän. Tiesivät runkkarit tehneensä oharit. Surkeina ja pettyneinä porukka päätyi kietoutumaan toistensa kainaloihin (pareja oli muodostunut jo ensimmäisen viikon dokaamisen jälkeen vaikka kaikki koulutukseen osallistujat olivat naimisissa) ja sitä kautta parittelupuuhiin. Vain tehokaksikko jäi eteiseen örisemään.

Seuraavana aamuna porukalla oli ankea herätys, olin tullut kämpään jo kuudelta ja potkin krapulaisia ylös sillä nyt oli aika lähteä asioimaan, oltiin jo myöhässä joten annoin heille ruhtinaalliset kaksikymmentä minuuttia aikaa siistiytyä. Siinä laatta lensi ja itkua väännettiin, muutama nyrkiniskukin vaihdettiin wc:n ahtaudessa. Porukka jaettiin kahtia; osa pantiin jonottamaan erääseen virastoon (ei saanut ottaa  vuoronumerolappua enismmäiseen tuntiin ja jonotus piti tehdä seisten), osa taas vietiin tekaistuun työhaastatteluun, kolmen tiukkailmeisen tyypin kuulusteltavaksi. Kokeessa oli luvassa palkinto ( koulutusta teettävä firma maksoi sen), viikon kylpyläloma ja viisi tonnia rahaa. Ihan sen takia että kokeeseen suhtauduttaisiin asianmukaisesti eikä lyötäisi lekkeriksi koko touhua. Kokeessa arvioitiin henkilön käyttäytymistä krapuloissaan, mm. käsien hallintaa kahvikupin kanssa. Kuppeina olivat sellaiset hinttimalliset, aivan saatanan pienet kupit kruusatulla korvalla ja ne olivat kaadettu niin täyteen että vain pintajännitys pti kahvin kupissa. Lisäksi arvitoitiin änkyttämistä, valehtelua, hikoilun määrää etc. Kokeeseen osallistujen piti vielä pitää pakaroillaan kiinni muovikassin sangoista (he seisoivat haastattelun ajan), ei mikään helppo homma kun muovikassi oli täynnä vettä ja markkeerasi ulos pyrkivää krapula/hätäpaskaa. Kaikki ryssivät todella pahasti tämän kokeen eikä jonotustestissä mennyt sen paremmin, jokaisella petti hermo ja he huusivat että miten helvetissä tämä on mahdollista, johon taas pääsin kuittamaan että omahan on järjestelmänne joten repikää siitä.

Näin meni loputkin viikot, oli testejä ja porukan seuraamista pienessä yhteisössä jossa kaikki alkavat kyräillä toisiaan. Suurin osa vaipui apatiaan, toisten seotessa ja loppujen keskittyessä juopotteluun. Elokuun alun “tökärit” ja tyhjien tölkkien sekä pullojen vieminen kun mahdollistivat tämän. Yksi jännä juttu oli tyhjien tölkkien palautusreissulla, nimittäin omaehtoisen syrjäytymisen havaitseminen. Porukka vietiin kauppaan helvetillisten kantamustensa kanssa juuri töiden päätymisen jälkeen ja kotimatkalla olevat “normaalit” ihmiset tungeksivat kaupassa ja sen edustalla. Vaikka koulutettavia ei oltu kielletty keskustelemasta kenenkään kanssa, he välttelivät ihmiskatseita - ja kontakteja. Paras esimerkki oli erään herrasmiehen tullessa ihmettelemään yhden ryhmäläisen huonoa kuntoa ja alasvajoamista, tämä ei sanonut mitään vaan lähti kävelemään kohti ryhmän autoa. Ei huolinut edes tuttunsa ystävällisesti tarjoamaa kahdenkympin seteliä - “ruokaan” tietenkin. Loppuviikkojen aikana ryhmäläisille tulivat tutuksi monet ihmeelliset ja yksinkertaiset tilanteet kuten ruoan ja paskapaerin loppuminen, jämien polttelu tuhkakupista ja jatkuvat riidat sekä vähäisten alkoholituotteiden jemmaaminen toisiltaan, ts. kaappijuopottelu. Juuri ennen koulutuksen loppua he saivat häädön aiheuttamansa metelin ja vuokrarästien sekä  kämpän huonon kunnon takia. Eivät olleet muistaneet sitä kultaista sääntöä että kämppä täytyy pitää puhtaana ja vuokra maksettuna - muuten ei hyvä heilu.

Palauteosiossa joka pidettiin koulutuksen jälkeen firman toimitiloissa, ei ollut paikalla yhtään koulutukseen osallistunutta työntekijää, vaan vain firman johtoryhmä sekä joukko lihaksikkaita nuoria miehiä. Saatuani turpaan oikein huolella, toimitusjohtaja huusi kuin oikohöylä minulle pitämässään puheessaan. Tämä noin 148 desibelin voimakkuudella pidetty ja runsaasti syljeneritystä sisällään pitävä puhe käsitteli onnettomia metodejani sekä firmalle aiheuttamiani tappioita. Kahdestatoista henkilöstä neljä oli joutunut sairaalahoitoon sisuskalujen petettyä, seitsemän jäljellä olevaa ryyppäsivät nyt rannoilla ja kaiken kruunasi se saatanan loppasuu, johon toimitusjohtaja oli rakastunut. Nyt tämä ämmä huuteli kaiket päivät kotisohvalta tulikomentoja melko perkeleellisen pullorivistön takaa. Että kiitti vitusti, sut täytyisi tappaa. Saamastani negatiivisesta palautteesta huolimatta lähdin iloisesti pomppien kohti kotia, tietäen vieneeni viestin alkoholin vaaroista perille. (Sain muuten tänä aamuna soiton että myös dirikka oli alkanut vetämään soppaa eukkonsa kanssa ja firma oli jättänyt konkurssihakemuksen perusteluina mm. “Eihän tätä kestä Erkkikään - otetaas taas).

Lopuksi kerron lyhyesti piilolinsseistä, jotka tuli hankittua viikolla ja joita vasta eilen sovittelin silmiini. Ne ovat tosi ihgut, sellaisella kalansilmäobjektiiveistä tutulla tekniikalla valmistetut. Minulla kun vallan helvetin huono ja rajoittunut näkö, niin tarvitsin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Nämä onkin aivan lyömättömät, näkökenttäni on nyt lähes 360 astetta, silmien mulkoilessa kuin sammakolla. Ainoastaan perseen päälle jää pieni katvealue ja sinnekin saa näköyhteyden nopeasti päätä pikkuisen kääntämällä. Kalenteria en tarvitse enää, näen nimittäin sunnuntaina molemmat keskiviikot ja liikenteessä voin päästellä aivan perkeleellistä vauhtia sillä näen oman kaistani lisäksi myös viereiset kaistat molempiin suuntiin nin pitkälle kuin latua riittää. Vituttaa oikein kun en ole aikaisemmin tajunnut tätä. Revin Ransustakin jälkiasennuksena laitetun parkkitutkan pois, se piipitys oli vistoa kuunneltavaa. Säästöä tulee rajusti, miettikää nyt linja - automatkoja: ei tarvi istua kuin sanomalehteä lukevan tyypin viereen niin voi katse eteenpäin suunnattuna  lukea päivän lehden eikä toinen tajua mitään. Hommatkaa ihmeessä, ei nää ole hinnan kiroissa.

Avainsanat: alkoholismi, BB-talo, dirikka, elämyskoulutus, kolmio, krapula, kuntopohja, palauteosio, runsaudensarvi, työhaastattelu, vaahtopää, vainoharhaisuus

En osta elektroniikkaa enää ikinä, pelkoa syrjäytymisestä ei ole koska tämän syrjemmässä ei voi olla. Itseasiassa ole niin sivussa etten tiedä olenko jo tulossa toisesta syrjästä ulos koska tätä syrjää on jatkunut jo aivan helvetin pitkään. Se myös jatkuu omatahtoisesti - päätin sen eilen kun kävin elektroniikka ostoksilla, todennäköisesti elämäni viimeistä kertaa. En ole koskaan tehnyt mitään hintavertailuja, se on turhaa sillä olen karvaasti kokenut noiden lipeväkielisten myyjien osaavan todella hyvin työnsä. Oikeesti, niillä on kuudes aisti jonka ansiosta he aistivat kahjon astumisen kaupan liukuovista sisään ja aloittavat keskinäisen taistelunsa siitä kuka pääsee puhumaan hullun ympäri ja ostattamaan tällä puoli kauppaa tyhjäksi, no ainakin niin paljon kuin rahaa on käytettävissä.

Niin kävi eilenkin, menin erääseen suuren elektroniikka - ja kodinkoneketjun liikkeeseen (olen käynyt siellä aiemmin, tosi mukavat myyjät ja asiallinen palvelu; olen joutunut tekemään velkaa kassalla uppo - oudoilta saadakseni ostokseni maksettua) ja helvetti repesi; myyjät aistivat minut, ärisivät ensin toisilleen, ryntäsivät luokseni ja alkoivat tappelun. Siinä kuulkaa hienot, komeasti silitetyt ja liikkeen logolla varustetut kauluspaidat olivat heppoista tavaraa noiden verenhimoisten myyjien käsissä. Kauhulla katselin joukosta selvästi erottuvaa, isokokoista myyjää tämän pyörittäessä krakasta heikompaa lajitoveriaan. Pyörityksen loppukliimaksissa järkälemäinen myyjä linkosi hintelämmän livekalan jonnekin pesukoneiden suuntaan, ainakin sielläpäin kolisi vallan perkeleesti. Taistelu oli nopea eikä kestänyt kuin viitisen minuuttia, tämän isokoisen kravattilingon ollessa kiistaton voittaja ja muiden perääntyessä omien tiskiensä ääreen. Toinen juttu mikä minua näin armeijan käyneenä ja siellä *köh* nopeaan toimintaan tottuneena jaksaa ihastuttaa. Asia josta ennen kaikkea naisten tulisi ottaa oppia; yhdellä ainoalla, ohimolla käyvällä kädensipaisulla tämän myyjän ulkomuoto muuttui sekunnin murto - osissa. Poissa olivat riekalaiset vaatteet, verta valuvat kasvot ja sekaisin oleva tukka. Koko verhoilu ihoa myöten oli moitteettomassa kunnossa ja oli vaikea uskoa että hän muutama minuutti sitten oli lingonnut kaverinsa uusien, energiaystävällisten jääkaappien seuraksi. Ei perkele, on ne ihme porukkaa. No, tämä tyylikäs myyjä tuli luoksemme (olin vaimoni kanssa, hän ei päästä minua yksin elektroniikkaa myyviin liikkeisiin yllä mainitun, kassalla tapahtuvan velanteon takia) ja kysyi sillä aina yhtä hypnoottisella livekalan äänellä joka on pehmeä kuin lekan humina ennen osumistaan kalloon: “Hyvää päivää, mitähän teille laitetaan mukaan?” Huomatkaa piilotettu,kysyvä imperatiivi, ei siis puhettakaan että kysyttäisiin mitä mahdollisesti haluasin ostaa vaan selkeä käsky että koita nyt onneton vajakki osoittaa sitä tuotetta hyllystä mikä laitetaan sun kainaloon.

Niin, turha muuten mainitakaan että tässä vaiheessa olen saanut koko kaupan huomion myyjien taistelun vuoksi, muut asiakkaathan eivät tiedä asian todellista laitaa eli sitä että nyt viedään vajakkia about 6 - 0, vaan luulevat minun olevan jokin elämää suurempi turha julkkis ja katselevat kateellisena osakseni kohdistuvaa palvelua. Harvoin - todella harvoin - asiakkaiden joukossa on muitakin syrjäytyneitä (yleensä alkukuusta, korvaus - ja eläkepäivinä) ja he tietävät todellisen tilanteen ja ottavat osaa tekemällä ristinmerkkejä säälivä ilme kasvoillaan. Palataanpa asiaan, ilmoitin myyjälle että nyt täytyisi ostaa blueray - soitin (vai onko oikea termi blueray - laite ja kirjoitetaanko se jumalauta edes yhteen?) että mitähän teiltä löytyy? Myyjä katsahti minuun ilmeellä joka kertoi heiltä löytyvän sellaisia vehkeitä mihin minun järkeni ja rahani eivät riittäisi alkuunkaan. Tästä huolimatta hän vastasi valikoiman olevan laaja ja johdatti meidät hyllyrivistöjen lomitse blueray - taivaaseen. Voi vittu mutta olihan niitä paljon, katselin niitä lumoutuneena ja ennen kaikkea kiinnostuneena lyhyistä esittelyteksteistä, mitä oli pienissä lappusissa koneen kohdalla. Tekstit olivat minulle aivan yhtä käsittämättömiä kuin Kuolleen meren kääröjen sanoma mutta silti, oli niitä ominaisuuksia hieno lukea; oli video - on demand - toimintoa, HDMI -doublea, Ready internet installationia ja sellaisia kirjainlyhenteitä ettei kieleni taivu niihin eikä ole mitään helvetin hajua mitä ne tarkoittivat.

Myyjä huomasi kohoneen pulssini ja valtoimenaan hikeä valuvat kasvoni, tiesi siitä että nyt on aika iskeä; “Onko teidän tv:nne kuinka vanha, onko se 3D - tv?, onko siinä HDMI - valmius?, helvettiäkö hikoilet kun nyt tehdään kauppaa?” Ristus että jouduin tosissani vetämään ryppynarua tiukemalle etten paskoisi housuuni. Vastasin takellellen että ei telkkari ole kuin vajaan kaksi vuotta vanha ja en tiennyt onko se 3D -tv. Myyjä katsoi jälleen ilmeellä että et ole jumalauta jätkä tosissasi, etkä erota mikä on 3D - kuvaa? Niinpä hän tyytyi kysymään että onko ohjekirjassa kenties mainintaa kyseisestä toiminnosta? Teki mieleni vastata että tosimieshän ei ohjekirjoja lue mutta vastasin ettei siinä kyllä ollut, ihan perustelkkari se oli. Sitten siirryttiinkin hyllyrivistön toiseen päähän, kauas hienoista himmeleistä. Olihan näissäkin netti - ja muita ominaisuuksia joita tutkittiin pitkään ja hartaasti mutta päädyttiin sitten sellaiseen perusversioon, osasyynä myyjän ilme että jos tässä ei nyt päästä jonkinlaiseen ratkaisuun, niin poikani vaikka on vasta viisivuotias, ehtii ripille ennenkuin tämä kauppa on leivottu kasaan. Mukaan ostettiin vielä se HDMI - kaapeli, tosin siitäkin myyjä kysyi että kuinka pitkä laitetaan? Ilme kertoi että onko teillä tv laavussa ja tuleeko blueray perunakuoppaan, meinaan että johdossa riittää mitta? Lopuksi ostin vielä sellaisen usb - tikkuun ympätyn digitaalisen vastaanottimen joka korvaa normi digiboxin ja näine hankintoinemme painelimme liikkestä pihalle.

Kotona asentelin bluerayn, samalla tuli siivottua ja imuroitua sekä tv että muut laitteet + saatanallisen johtonipun peittämä lattia. On muuten toimenpide joka kannattaisi tehdä useammin kuin se tulee tehtyä ja syykin on selvä; nykyisissä laitteissa kun lähes jokaisessa prosessori ja sen jäähdyttämiseen tarvittava flekti eli tuuletin. Laitteet ovat monasti lähellä lattatasoa ja vielä sellaisessa hyllykössä tai tasossa, joka on takaa auki ja näin tuuletin / tuulettimet pääsevät vapaasti imemään koneen sisuksiin kaiken sen lattialla pyörivän pölyn mikä ei ole missään nimessä hyväksi koneelle. Aiheuttaa kuumenemista ja koneen ennenaikaisen hajoamisen. Kyllähän te tiedätte, mutta näin muistutukseksi. Jep, siivous - ja asennustöiden jälkeen keittelin kahvit, tein kasan leipiä ja istuin nojatuoliin tarttuen hartaasti uuteen (jälleen yksi lisää) kaukosäätimeen ja täppäsin koneen päälle. No hittolainen, blueray kun oli vielä samaa merkkiä kuin tv, yhteistyö ja asentuminen sujui mallikkaasti. Laitevalmistaja oli liittänyt asetusosioon vieläpä esittelyvideon jossa laitteen toimintoja muuten esitteli suuresti kunnioittamani muusikko Ray Charles. Luodakseen autenttisen vaikutelman ja korostaakseen laitteen nimessä esiintyvää sanaa blue, hän oli jossain helvetin isossa ja todella viileässä kylmiössä. Niinpä hänen kätensä ja  kasvonsakin olivat tuotteen mukaisesti aivan siniset. En viitsinyt ladata koko esittelyvideota koska se on tällä prepaid -tikun siirtonopeudella niin helvetin hidasta joten saatte tyytyä kahteen kuvaan mikä kuvastaa bluerayn hienoja ominaisuuksia:

Että tämmöstä, sitten siihen toiseen hankintaan, usb - tikun muodossa olevaan digiboxiin. Asensin sen vanhaan, makkarissa olevaan telkkariin hyläten vanhan digiboxin joka jouti varakoneeksi. Helposti kävi tämäkin asennus ja sitten vain sängylle makaamaan ja painelemaan nappeja mukana tulleella, vain hieman rakennustyöläisen tilinauhaa paksummalla kaukosäätimellä. En tajua miten niin litteisiin läpysköihin saadaan mahdutettua kaikki ne toiminnot? No, tekniikka menee eteenpäin ja meikäläinen taaksepäin. Räppäsin tv:n päälle ja hämmästykseni oli suuri, jopa niin suuri että aloin epäillä järkeni rippeitä. Jumalauta, tikkuhan oli aikakone ja vei kuvan sekä tapahtumat aikaan, jolloin kaikilla oli töitä, uutisten lukijoilla vielä hiukset päässä ja meteorologit saivat polttaa piippua demonstroidakseen pilvien liikkeitä nykyisiä digitaalianimaatioita paljon paremmin. En tiedä johtuiko tämä omituinen tilanne tv:n iästä vai mistä oli kyse. Vietin kuitenkin useita tunteja katsellen lumoutuneena menneitä aikoja ja tapahtumia, lisäjännitystä toi myös interaktiivisen osallistumisen mahdollisuus. Pääsin huutamaan eräällekin miehelle Holmenkollenin  mäkikisojen aikaan että älä nyt saatana mies mene sinne ravintolaan tai jää taas mäkiviikko näkemättä. Niikuin digibokseissakin, tässäkin oli mahdollisuus kuunnella radiokanavia ja niinpä pääsin kuulemaan tunnetun äänen ilmoittavan lähdöstään paskalle, ilmoitus joka aikanaan sai jonkinmoista keskustelua aikaiseksi.

Lopuksi, en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, ostanko enää elektroniikkaa vai en. Myyjien käytös on muuttunut vuosi vuodelta parempaan suuntaan - ihan oikeasti - he kertovat kärsivällisesti tälläisille vajakeille kuinka mikäkin himmeli toimii. Uskallan nimittäin väittää etten ole ainut joka joutuu hieman miettimään kohdatessaan nykytekniikan ja sen hienoudet. Sitten vielä kun on hulluna kaikenlaiseen (ja ei niin tarpeelliseen) elektroniikkaan, tulee sitä ostettua enemmän kuin laki sallii. Toki niitä on hyviäkin laitteita, esimerkkinä mainittakoon lasermittari joka kertoo pituuden pitkillä matkoillakin todella tarkasti. Lisäksi sillä voi paria näppäintä painamalla laskea suoraan neliöt ja kuutiot sekä tallettaa ne muistiin. Todella kätevä apuväline tuolla vitt… eikun haastellisessa rakentamisen maailmassa. Mutta näin, tässä oli yksi kauppareissu ja nyt tiedätte että hullu on ottanut askeleen kohti 2000 - lukua, pian saa riisua lannevaatteensa ja tulla luolasta ihmisten ilmoille. Hyvää päivänjatkoa vaan teille, menkää ostamaan elektroniikkaa - heti.

Avainsanat: 3d -kuva, blueray, digiboksi, elektroniikka, Holmenkollen, kodinkoneliike, kylmiö, lasermittaus, usb - tikku

En tiedä miten helvetissä onnistuinkin eksymään niin kauas pohjoiseen, piti olla vain kaksi yötä Novgorodissa ja sitten laskeutua alas Moskovaan viikoksi. Kyseessä oli toinen samanlainen reissu ja tapahtuma - aikaan elettiin 80 - luvun loppupuolta. Olin erään kaverini kanssa tehnyt aiemmin saman reissun; ensin rajan yli Viipuriin missä oltiin yksi yö ja sieltä lähdettiin kohti Novgorodia. Paikan päällä oltiin saapumispäivä + kaksi vuorokautta ja sitten vielä Moskovassa viikko. Reissun kruunasi yhden vuorokauden museoiden kiertely silloisessa Leningradissa ja täytyy sanoa että ne museot tuli kierreltyä todella kaukaa. Kyseinen aika oli turistin kannalta hyvää aikaa, jos ei välittänyt suht kankeasta byrokratiasta rajoilla niin pääsi elämään kuin kuningas, kiitos länsivaluutan arvostuksesta ja ennen kaikkea vaatteiden kysynnästä. Tein useita reissuja itärajan yli ja joka reissulta palasin käytännöllisesti katsoen kalsarit jalassa, rahattomana ja ulkoisen habituksen muistuttaessa lähinnä kiveen heitettyä ahventa.

Okei, tällä kertaa olin yksin liikkeellä ja intoa piukassa, tiesinhän mitä oli odotettavissa ja miten homma pelaa. Linja - automatkat eivät tuntuneet pitkiltä vaan ne taittuivat perin iloisen porukan kanssa nappailemalla ohuita siivuja kapeisiin kasvoihin. Tavanomaista porukkaa oli nytkin mukana; osa vanhoja konkareita, noin neljännes ensikertalaisia jotka olisivat voineet suoraan laittaa kaulaansa pahvilapun; Minut saa ryöstää, en muista kuitenkaan mitään - tekstillä varustettuna.  Alkumatkasta nämä olivat kovaäänistä ja ärsyttävää porukkaa mutta takaisintulomatka olikin sitten rauhallisempaa näiden taistelijoiden miettiessä miten selittää eukolle tippuri, ruhjeet ja tuliaisten sekä muun omaisuuden puuttuminen. Viimeisen osan porukasta muodostivat yleensä “sivistyneet” ihmiset; he tutkivat koko menomatkan kaupunkien karttoja, listasivat museoita ja nähtävyyksiä sekä keskustelivat kovaan ääneen venäjän kirjallisuuden / historian merkkihenkilöistä. Vaan annas olla kun päästiin kohteeseen ja ilta koitti, niin silloin nämä sivistyneet rojottivat yleensä alastomana joko hotellin käytävällä tai pihalla, karjahdellen käsittämättömiä lauseita sammaltavalla äänellään. Toinen puoli sivistyneistä roikkui - niin ikään turpa täynnä - toistensa hiuksissa kiinni ja ilman täyttivät niin tututuiksi tulleet lauseet:”Saatanan lehmä, se oli sun äijäs joka alkoi kouriin, en mä edes tiennyt että se on naimisissa - luuleks sä että mä olisin sille muuten pillua antanut!” Tämän tyyppiset lauseet huudettiin yleensä äänellä joka lennätti paikallisilta, hiusongelmista kärsiviltä miehiltä tupeet päästä. Poistuinkin aina takavasemmalle miettimään kuinka perkeleen hienoa on olla suomalainen ja tulla katsomaan naapurikansaa, osoittaen etteivät suomalaiset mitään sivistysömätöntä kansaa olleet, eihän toki. No huh huh.

Edellä mainituista syistä johtuen erkaninkin aina porukasta omille teilleni, kansan pariin koska siellä oli oikeasti sellaisia illanviettoja joita hotellit eivät kabareistaan huolimatta pystyneet tarjoamaan eikä kaupungilla olisi nähnyt näitä perin mukavia ihmisiä vaan kolmen promillen humalassa olevia, itseään täynnä olevia ulkomaalaisia kusipäitä. Mainittakoon, että itse tyydyin reissuillani vaatimattomaan 2,5 promilleen tasoon joka kyllä aika ajoin pääsi lipsahtamaan lähelle neljää promillea. Siitä huolimatta, olen ollut neljissä häissä, yhdessä salaa kaadetun hirven peijaisissa sekä kerran synnytyksessäkin mukana. Juttuja joita eivät mitkään matkatoimistot pysty tarjoamaan. Sitä paitsi venäläiset olivat ja ovat erittäin vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa kun heidän kanssaan tutustuu eikä pidä itseään minään Jumalan ruumiillistumana, vaan on aidosti suomalaisena jolle maistuu temppuvesi ja kunnon ruoka. Näin toimin nytkin, heti perille päästyäni heitin kamat hotellihuoneeseen ja varasin osavan summan rahaa mukaan ja painelin hämärtyvään iltaan. Kiertelin ensimmäisellä reissulla tutuksi tulleet kapakat joista mikään ei ollut “virallinen” vaan yksityisen ylläpitämä, pubin venäläisversio. Illan vaihtuessa yöksi ja sandaalin alkaessa osoittamaan omaa tahtoaan, matkantekoni vaikeutui siinä määrin että horjahtelin ensimmäistä himmeää valoa loistavaa ikkunaa ja sen vieressä olevaa ovea kohden.

Onnekas sattuma johdatti minut uuteen, aivan tuntemattomaan salakapakkaan ja ensimmäinen aistimukseni oli helvetillinen mahorkan savu. Sitä oli niin paljon ettei eteensä meinannut nähdä, näköhavainnointia vaikeutti myös valaistuksen vähyys ja ihmispaljous. Avattuani oven, tupaan laskeutui pahanenteinen hiljaisuus kaikkien tuijottaessa meikäläistä. Ihmiset katselivat kulmiensa alta kuin mittaillen , kuka oli tuo röyhkeä mulkku joka tuli kutsumattomana häiritsemään heidän illanviettoaan. Ukkojen kädet puristuivat nyrkkiin ja taaemapana - ilmeisesti kapakan omistaja - vanha patu katseli että kuinka mahtaa hänen irtaimistonsa käydä. Kiitin Luojaani aiemmista reissuistani sillä tämä oli tuttu reaktio ja tiesin kuinka piti suhtautua, niinpä toivotin kohteliaasti huonolla venäjänkielen taidollani hyvää iltaa kaikille ja kysyin että saisiko mahdollisesti juopunut matkamies talosta ryyppyä, tarjoaisin myös muille matkustavaisille sillä rahaa kyllä löytyi. Muuta ei tarvittu, saatanallinen naurunremakka täytti kämpän, ukot nousivat pystyyn ja paukuttivat selkääni voimalla mikä lennätti useimmat paikat hampaistani. Ilta kului perin rattoisasti, viinaa virtasi ja laulu raikasi, välillä syötiin ja taas juotiin. Savua oli sen verran paljon että kotopuolessa olisi palokunta jo rynnännyt sisään. Sain aikaiseksi tappelunkin koska luulin erään isokokoisen miehen tekevän tuttavuutta tavalla, mikä olisi myöhemmällä johtanut perävaltimoni todennäköiseen repeämiseen. Paljastuikin että todella märkien kielisuudelmien antaja ja varsin karvaisen kuontalon omistaja olikin Ludmila, paikallinen teurastaja. Asia sovittiin ja vietin iltaa Ludmilan kanssa kättä vääntäen ja vaihtaen kielisuudelmia jollaisia en ollut ennen saanut. Harvoin nimittäin tuntee kielenkärjen pohjukaissuolessa saakka. Tuttuun tapaan jollain kohtaa yötä meni muisti ja vintti pimeni lopullisesti.

Heräsin helvetilliseen kylmyyteen ja siihen, että joku töni minua varsin voimallisesti olkapäästä. Karmeasta krapulasta huolimatta kavahdin nopeasti istualleni sillä aina ei tiennyt mistä sitä itsensä löytää ja mitä herätyksen jälkeen tapahtuu. Silmieni edessä näin iloisesti hymyilevän, hampaattoman eukon naaman. Tällä paimentolaisvaatteisiin pukeutuneella eukolla oli kädessään astetta paskaisempi kuppi jonka sisältönä oli jotain valkoista, höyrävää lientä. Akka tyrkkäsi kipon nenäni alle ja oksensin välittömästi muiden paikalla olijoiden nauraessa kippurassa. Liemi oli kutun maitoa johon oli sekoitettu aimo annos viinaa, vai pitäisikö sanoa että viinaan oli kaadettu loraus kutunmaitoa. Hytisin kylmästä kuin perkele mutta kohteliaana miehenä (ja nopeasti krapularyyppyä tarvitsevana) join kupin tyhjäksi ja pyysin toista. Vanha mamma nyökytteli päätään ja paineli teltan perälle hakemaan lisää. Teltan!? Mihin vittuun oli itseni tällä kertaa sotkenut? Kyllä, kyseessä oli iso paimentolaisteltta ja porukkaa sisällä perkeleesti. Ei ei ei, tämän täytyi olla juoppohulluus kohtaus, ei voinut olla todellista… Katsoin kelloani joka ihmeen kaupalla oli pysynyt ranteessani ja kello näytti puolta kymmentä aamupäivällä ja päivä oli… ei saatana, päivyri oli sekaisin… ei kai tässä ole hukkunut kokonainen vuorokausi välistä!? Samassa ovivaate kahahti ja vanha, kapakasta tuttu velmun näköinen äijä tuli sisälle. Nähdessään minut jalkeilla hän karjahteli ilmeisesti hyvät huomenet, sillä nyt oltiin jossain todella kaukana, puhe muistutti venäjää sen kuitenkaan olematta sitä. Ukko alkoi puhua pälpättää ja minä hoin njet ponimaita kun en ymmärtänyt. Näyttelin kellon päivyriä ja ilma oli sakeanaan käsiä kun yritin elekielellä kysyä että mihin vittuun oli yksi päivä hukkunut? Ukko repesi nauramaan ja kaivoi esiin kartan ja näytti sormella reitin mitä pitkin olimme tulleet tänne. Itseasiassa hän näytti välillä karttaa ja välillä Stolisnaja - pulloa nauraa hekottaen. No eipä siinä mitään, en enää ihmetellyt mihin vuorokausi oli hävinnyt. Olimme tulleet noi kahdenksan sadan kilometrin päähän Novgorodista koilliseen. Ei elämäni kevät, millä perkeleellä meikä täältä nyt takaisinpäin pääsisi?

Ajatukseni katkaisi vanhan ukon pajatus hänen kaivaessa ryypyisen propuskan taskustaan, hokien samalla:”Papali kurum, papali kurum” ja käsien viittoessa pihalle. Otin läpyskän ukon kädestä ja paskat rojahtivat housuuni, oli luvannut kaivaa kylän keskelle kaksikymmentä metriä pitkän, puolimetriä leveän ja seitsemänkymmentä senttiä syvän ojan, oli paperin mukaan tingannut kolmekymmentä senttiä alkuperäisestä metristä. Teksti oli suomeksi sekä jonkinlaiseksi venäjäksi, tosin venäjänkielisistä sanoista oli tunnistettavissa ainoastaan kaksi, loput olivat känniläisen söherrystä. Paperilla oli kaksi todistajan allekirjoitusta, toinen ilmeisesti suomenkielen taitoinen koska hänen nimensä alla oli suht hyvällä suomenkielellä kirjoitettu teksti; “Nyt sinä vitun valopää itsesi kuseen laitoit, Anatoli on tarkka siitä että lupaukset pidetään. Jos et pidä, voit hukkua tundralle. Älä anna nauravan naamataulun hämätä. Terv. Aleksei” Luettuani tämän, toiset paskat rojahtivat housuuni ja paimentolaisporukalla oli enemmän kuin hauskaa.

Käytyäni pesulla teltan perällä olevassa isossa saavissa, minulle annettiin paimentolaisvaatteet ja hyvä niin, ulkona oli rapiat kaksikymmentä naulaa pakkasta. Pummattuani Anatolilta askin tupakkaa ja kitattuani puoli ruukullista votka - kutunmaitoseosta, oli valmis haasteeseen. Käteeni sain puuvartisen lapion, mallia hetki ihmiskunnan syntymän jälkeen ja minulle näytettiin työmaa; keskellä kylää paloi kaksikymmentä metriä pitkä olkikasa jonka alta piti kaivaa roudan osoittaessa sulamisen merkkejä. Olin jo aikeissa mennä kaivamaan mutta Anatoli otti lapion kädestäni ja löi sen maahan paskaisen naurun saattelemana. Lapio vain kilahti ikiroutaan tekemättä pienintäkään jälkeä. Anatoli viittoili sisälle telttaan ja näytti käsillään vuorokauden kulkua eli tässä menisi hetki odotelessa maan sulamista. Vajaa viikkoa ryypättiin, poltettiin olkia sekä lukemattomia määriä mahorkkaa ja jotain sellaista, mikä löi tosissaan värit päälle. Koko ajan toivoin että poissaoloni noteraattaisiin jotenkin ja pääsisin helvettiin täältä mutta ei, kukapa sitä nyt yhtä tyhmää suomalaista kaipasi. Viimein koitti ojankaivuun vuoro, minut saateltiin pihalle oikein paikallisen bändin voimin joka käsitti kolme kappaletta toinen toistaan ryppyisempää ukkoa, soittimien koostuessa lähinnä pajupillin jäisistä versioista. Kyläläiset olivat raahanneet liekihtivä työmaani molemille puolille pitkiä penkkejä joilla he nyt istuivat ryypäten ja syöden mukanaan tuomiaan eväitä. Sain myös lahjoja; pikkulikat kiikuttivat minulle tupakkaa ja pari pottua paikallista temppuvettä, jota tempasinkin heti puoli lekaa alkajaisiksi. Joku nuori kloppi istui pienelle jakkaralle liekkimeren toiseen päähän paukuttaen rumpua ja kaivaminen alkoi.

Kyläläiset siirtelivät palavia olkia sitä mukaa kuin kaivanto edistyi ja se edistyi hitaasti. Maa oli kohmeista ja vallan vitun kivistä, oltiinhan tundralla ja muutamat jääkaudet olivat jauhaneet tänne irtokiveä ihan omiksi tarpeiksi. Join viinaa ja kaivoin, päivä vaihtui illaksi ja ilta yöksi, tuli seuraava aamu. Putosin polvilleni kun en enää jaksanut ja ojaakin oli jäljellä vielä reilu puolet. Anatoli huomasi tämän ja toi minulle jotain vihreää litkua, se haisi vielä pahemmalle kuin kutunmaito - coctail ja maistuikin aivan saatanan pahalle. Anatoli lykkäsi suuhuni mahorkan ja koputti rannettaan. Noin reilun viiden minuutin päästä tumppasin mahorkan ja huomasin kropassani jotain todella outoa; poissa oli se kipu ja väsymys mitä olin hetki sitten tuntenut, olin kuin uudesti syntynyt. Vilkaisin Anatoli ja tämä naureskeli nikaten silmää merkitsevästi. Niin, tuskinpa täällä tundralla kukaan tulee testaamaan että mitä aineita paimentolaisukko mahtaa keitellä? Joka tapuksessa, oja valmistui seuraavana yönä, tarkemmin sanottuna 23.45 paikallista aikaa. Korvissani soi kyläläisten laulama papali kurum - laulu, jolla he olivat kannustaneet minua (tai niinhän perkeleen ääliö luulin). Laulussa oli myös toinen sanapari joka jäi elävästi mieleeni; turkhum parkan ja päätinkin kysyä mitä se meinaa. Nyt ei ehtinyt, kyläläiset taluttivat minut telttaan, pesivät ja pukivat minut ja minut istutettiin karhuntaljan päälle. Anatoli piti puheen ja vähän väliä porukka repesi nauramaan, he nauroivat vedet silmissä toistaen papali kurum - juttua ja osoittelivat minua sormellaan. Itse istuin rinta rottingilla ja tunsin olevani kova jätkä, vähän niin kuin Rambo. Samalla kuikuilin pihalle teltan oven raosta, tekemäni ojan pohjalle kannettiin uusia olkia ja ojan päälle asennettiin pitkä riuku tukien varaan. Ahaa, kohta päästäisiin syömään jotain grillattua ja nuotiosta päätellen isoa sellaista.

Grillijuhlia ei koskaan tullut, heräsin Vaalimaan tullista venäjän puolelta, virkailijan kertoman mukaan joku astetta hämärämpi porukka oli tiputtanut minut siihen ja häipynyt kumit savuten paikalta. Hymyssä suin virkailija kertoi heidään saaneen porukan kiinni ja kuulustelleensa heitä jolloin asioiden laita oli selvinnyt ja tästä syystä saisin satasen suomen valuuttaa ja pääsisin lähtemään. Kehottaessaan poistumaan maasta melko nopeasti, hän nauroi vedet silmissä muiden tullin runkkareiden osallistuessa siihen. Kun minulle lykättiin vielä pullo votkaa matkaevääksi, ajattelin että nyt on vitussa matoja - tämä ei ollut normaalia. No, tassuttelin siitä sitten suomen puolen tulliin jossa minua osattiin odottaa vallan perkeleellisen naurunremakan kera. Ärsyttävät “Matkailu avartaa” - huudot kaikuivat tullimiesten viittilöidessä minua jatkamaan eteenpäin. Kolme vuorokautta myöhemmin olin kotona, paskainen peski päälläni ja kädet rakoilla kaikesta siitä kaivamisesta. Olin matkalla poikennut viinakauppaan, latasin pullot pöytään ja soitin eräälle tuntemalleni venäjänkielen opettajalle, joka tutkii ugrilaisten heimojen kieliä. Kysyin häneltä sanaparien papali kurum ja turkhum parkan merkitystä, jolloin myös hän alkoi nauramaan aivan saatanasti. Minulta meni hermo kun hän kysyi että missähän yhteydessä näitä sanapareja oli käytetty? Kerroin koko stoorin alusta loppuun ja luulin hänen kuolevan, nauraa räkätti helvetin epatto niin ettei meinannut hekeä saada. Lopulta hän kertoi minun olleen Papali kurum (saatanan tyhmä mies, ts. mies joka kyntää järven jäällä) ja kaivaneen riukupaskakäymälän ojaa jonne mahtuu paljon paskaa (turkhum parkan).

Jumalauta ette usko kuinka monta verisuonta napsahti päässäni poikki kuultuani tämän ja ensishokistani selvittyäni vannoin Anatolille kostoa, tietäisi vielä kusipää kaivattaneensa meikäläisellä paskaojaa jonnekin helvetin tundralle. Loput puolitoista viikkoa sitten ryyppäsinkin nyyhkyttävänä rauniokasana. Uskotteko nyt että minulla kirjaimellisesti kyntää, vieläpä aika useasti?

Avainsanat: kutunmaito, matkatoimisto, museo, paimentolainen, propuska, pub, toditaja, tulli, turisti, Vaalimaa, venäjä

En suinkaan operoi tätä läskilärpäkettä kitalaen ja alaleuan välissä, vaan koitan korjata tätä vallan per..eikun saa…. no mahdottomaksi käynyttä kielenkäyttöäni - vaikka todella vaikeaa se tulee olemaan. Vulgaarin kielenkäytön syitä on monia; aina lääketieellisissäkin piireissä hämmästystä herättänyt alhainen älykkyysosamäärä, vitt… haasteelliset työolosuhteet varsinkin talvisaikaan ja alalle ominainen, runsas voimasanojen viljely. Karkeasti sanottuna että mitä haasteellisempi urakka, sen enemmän haastetta lentää ilmassa, jopa voilla siveltyä sellaista. Tilannetta ei helpota yhtään kiivas sieluni joka mieluummin tarjoaa niitä sarvipäitä kuin yleisesti hyväksyttyä kielenkäyttöä. En vain parhaalla mielikuvituksellanikaan pysty kuvittelemaan itseäni päivittlemässä keliä tyyliin; “No mutta hyvänen aika, kylläpäs se nyt jaksaa tuota inhaa räntää pukata!”, varsinkaan kun mestari on käynyt hetkeä aikaisemmin sanomassa että vaikka heli on ihan pers… niin urakka on saatava valmiiksi. Ei jumal…oikein alkoi päätä kivistämään kun ajattelinkin moista tilannetta. Tuohon harmittomaan ja hyväntahtoiseen  päivittelyyn kun vielä kuulu olennaisena osan käsien paukuttelu yhteen. Tulkaa nyt joku p….

Toisaalta, täytyy sitä kaikesta huolimatta yrittää käyttäytyä sivistyneesti mutta mutta entäpä ne tunteenpurkaukset? Me kaikki kiroilemme hermostuessamme, en nimittäin ole vielä kenenkään kuullut sanovan esim. peltikolarin yhteydessä; “No mutta voi vehviläinen, sinä senkin veijari tulla tupsahdit sieltä kolmion takaa niin nopeasti, etten näillä vallan kehnoilla jarruillani ehtinyt jarruttamaan enkä näin ollen pelastamaan vielä rahoitusyhtiön nimissä olevaa pahanhengen koslaa.” Ei hyvä jumala sentään, edellä mainitussa kolarissa kolmion takaa tullut on menettänyt ylärivinsä jo ennenkuin kun on autostaan ehtinyt nousta ja loppuja leegoja hän saa keräillä kadulta kun myös alarivi isketään suusta, melko monenkirjavan ja lähinnä demonien nimistä koostuvan karjahtelun saattelemana. Eikä hampaatonkaan tyydy vastamaan että:  No mutta nythän sinä velikulta tempun teit kun purukalustoni vallan tuonelan huonoon kuntoon laitoit!” Ei, kyllä hampaaton tarjoilee ensin jomman kumman sukupuolen genitaalialueen elimiä ja kertoo sen jälkeen hakkaajalleen tarjoilleensa tämän äidille lehdetöntä tulppaania ja vieläpä useaan otteeseen ja kaikkiin ruumiinaukkoihin.

Toisekseen, kaikkien niiden perkeleiden jättäminen pois pidentää tekstiä vallan useimpien sielujen kuoleman jälkeiseksi osoitteesti  - niin kuin nyt huomaatte. Viisi sanaa yhden sijaan, eihän sitä kukaan jaksa, ei vaikka olisi kuinka sen demonin jonka etuliitteenä käytetään usein pää - sanaa pituinen pinna. Seitsemän sanaa yhden sijaan. Voimme siis olla yhtä mieltä siitä, että kohtuullinen voimasanojen ja muiden lihallisten termien sekä nimien käyttö lyhentää niin teidän kuin myös minunkin aikaani. Meillä kaikilla kun loppupeleissä on kiire ei minnekään - luulemme vaan meitä tarvittavan joka (naisen sukupuolielimen yleisimmin käytetty nimi) kinkereissä. Tosiasiassa istumme kotona tuijottaen tyhjä katse silmissämme joko näyttöä tai tv:n välähtelevää kuvaputkea, samalla kun koko viikon töitä tehnyt kouraa raapii kahden pakaran välistä tilaa mikä kyseisten pakaroiden kanssa muodostaa kokonaisuuden joka taas puolestaan liittyy olennaisena osana ulostamiseen.

Kuten näette, ei tästä tule nuorta ihmisalkiota eikä ruuansulatuksen jäännöstuotetta, tähän menee tajuttomasti aikaa ja tälläinen dementikko eksyy aiheesta. Voimmeko siis päästä yhteisymmärrykseen siitä että minulle sallitaan kohtuumääräinen mutta laaja - alainen voimasanojen käyttö? Ihan vaan siksi että ymmärrätte paremmin mitä tarkoitan. Tiedän, tekstini on joskus sangen vaikeaselkoista luettavaa, syynä se että kirjoitan päivän tekstin n. tunnin, puolentoista aikana aamulla ennen maailmalle lähtöä. Tekstiä siis tulee kuin sudelta ruuansulatusprosessin läpikäyneitä poronluita. Ja jos (tiedän, ja - sanalla ei aloiteta lausetta joten se neiti siellä takarivissä voi lakata heiluttelemasta vai nahkaisen ja perin lyhyen ulokkeen puutteessako olette?) alan kiertelemään ja kaartelemaan kuten tässä tekstissä olen tehnyt, tekstieni mitta tulee lyhentymään pariinsataan sanaa nykyisten, tuhannen sanan molemmin puolin olevien tekstien sijaan. Ei ole mitään mieltä kirjoittaa paitsi jos haluatte lukea tälläistä tekstiä:”Moooi! Mua ja lätkäkorvaa otti sitten kovasti aamulla hartioiden välissä olevaan mötikkään; yks autoilija ajo aivan päädemonin läheltä ja roiskutti kaikki peristaltiikan ulos pukkaamat tavarat meidän päälle. Lätkäkorva on kyllä ihan jakorasian ihgu koira kun se ei suuttunut sille alemman demonin kuskille. Ei mulla muuta kuin että autolijat voivat haistaa pitkän elimen joka sijaitsee naisten jalkovälissä.Moooii!

Nyt on pakko sanoa; minä perkele tappaisin itseni jos olisin pakotettu lukemaan tuohon tyyliin kirjoitettua tekstiä joka päädemonin päivä. En silti väitä että nykyinen sanallinen asu ketään estetiikallaan ja kieliasullaan hurmaa, mutta en tietoisesti lähde yrittämään jotain sellaista mistä ei hyvä seuraa. Pyydänkin siis anteeksi vulgaaria kielenkäyttöäni ja toivonkin ettei se hämmenä / ärsytä liikaa - se on vain minun tapani selventää ja yksinkertaistaa asioita. Sovitaanko näin? Jos sovitaan, voin lakata puristelemasta kieltäni tällä kreppiraudalla jota olen käyttänyt sensuurin apuvälineenä. Päätöstäni saa kommentoida ja pitääkin kommentoida koska kerron päivistäni teille, itse olen elänyt tätä saatanan surkeaa mutta ah - niin antoisaa tavan elämää ja tunnen sen läpikotaisin (kirjaimellisesti. läpikotaisin). Muutenkin toivoisin kommentteja siitä mikä kiinnostaa sillä uskokaa pois - olen ryssinyt kaikilla elämän aloilla aina erektiohäiriöistä erkkerin tekoon. Hyvää illanjatkoa teille ja muistakaa antaa palautetta, kaikki kritiikki on rakentavaa kunhan se on perusteltua.

Avainsanat: demoni, estettiikka, etuliite, ihmisalkio, kieli, peristaltiikka, poronluu, vulgaari